4-vuotias lapsi kieltäytyy kommunikoimasta
Miten minun kuuluisi toimia tilanteessa, jossa 4-vuotias lapseni kieltäytyy kommunikoimasta mitenkään kanssani? Yleensä tilanteisiin liittyy lisäksi se, että hän kieltäytyy tekemästä asioita, joita kyllä osaa (esim wc:ssä käynti, syöminen).
Esimerkki 1: Lapsi on herännyt hyväntuulisena ja tullut viereeni. Makoilemme hetken yhdessä ja juttelemme vaikkapa mitä teemme aamupalan jälkeen. Tämän jälkeen siirrymme keittiöön ja kysyn mitä hän ottaisi aamupalaksi. Näen jo ilmeestä, että en tule vastausta enää saamaan. Ja tässä välissä ei minun näkökulmastani ole voinut tapahtua mitään mistä suuttua. Kysyn asiaa muutaman kerran, sitten annan kaksi vaihtoehtoa josta saa valita – ei koskaan vastaa, päätän itse aamupalan – yleensä ei suostu syömään edes syötettynä. Marssii sänkyyn/sohvalle/leikkimään ja tätä puhumattomuutta voi jatkua monta tuntia enkä saa häntä syömään. Syliin otto, puhuminen, houkuttelu, mikään ei tunnu auttavan. Näen, että lapsi välillä irvistelee minulle tai ilmeilee muutoin ei nätillä tavalla.
Esimerkki 2: Lapsi leikkii rajusti leluillaan, heittelee niitä. Kiellän ja selitän miten toivoisin hänen lelujaan kohtelevan. Näen heti ilmeestä, että mökötys alkaa. Yritän sopuisasti keskustella, ottaa syliin – lapsi kiemurtelee pois ja menee toiseen huoneeseen. Ensin tulee tekoitku, mutta läsnäolostani huolimatta “ajaa itsensä” huutoitkuun. Rauhoittuminen ja yhteyden saaminen kestää kauan. On myös useita kertoja, kun näissä mökötyspuuskissa pissaa (tahallaan?) housuun vaikka on jo vuoden ollut päiväkuiva. Joskus on päiviä, että mennään mökötyspuuskasta toiseen ja pissapyykkiä voi tulla jopa 3 housut. Normaalisti käy todella reippaasti vessassa. Olen keskustellut päiväkodin hoitajien kanssa ja siellä tätä ongelmaa ei ole ollut.
Olen eronnut lapsen toisesta vanhemmasta 2 vuotta sitten ja meillä molemmilla on uudet puolisot tahoillamme. Lisäksi toisessa kodissa on vanhempi puolisisar. Voiko tämä käytös olla reagointia näihin muutoksiin? Lapsi on molemmissa kodeissa keskipisteessä ja hänen kanssaan vietetään touhuten paljon aikaa.
Asiantuntija vastaa
Hei, kiitos viestistäsi. Kertomasi 4-vuotiaan lapsen käytös kuulostaa tahtoiältä, joka tunnetaan myös uhmaikänä. Tahtoikäinen lapsi opettelee ja testailee omia sekä vanhempien rajoja, harjoittelee itsesäätelyä ja kehittää omaa temperamenttia. Usein lapsen voimakkaat tunteet ja reagointi purkautuu sekä näkyy voimakkaimmin lapsen läheisissä ihmissuhteissa. Tämä kertoo usein siitä, että lapsi kokee turvalliseksi näyttää omia aitoja tunteitaan niitä peittelemättä.
Kertomassasi kuvauksessa tulee ilmi myös selektiivisen mutismin eli tilannekohtaisen puhumisen vaikeuden piirteitä. Valikoiva puhumattomuus on ahdistuneisuushäiriö, jossa lapsi tai aikuinen jähmettyy tai puhe menee ”lukkoon” tietyissä tilanteissa. Paras termi kuvaamaan tilannetta on tilannekohtaisen puhumisen vaikeus, koska puhumattomuus ei liity tahtoon. Moni tilannekohtaisesta puhumisen vaikeudesta kärsivä haluaisi puhua, mutta ei siihen kykene ahdistuneisuuden vuoksi. Jos lapsella on tilannekohtainen puhumisen vaikeus, häntä ei kannata painostaa puhumaan. Lapsen on hyvä kokea olevansa hyväksytty sellaisenaan ja kommunkaatiota voi yrittää niillä keinoilla, joihin lapsi kykenee. Myös syömiseen ja vessassa käymiseen liittyvät vaikeudet voivat olla osa tilannekohtaista puhumisen vaikeutta. Mikäli ajattelet, että lapsesi voisi kärsiä tästä tilannekohtaisesta puhumisen vaikeudesta, asiaa kannattaa selvittää esimerkiksi neuvolan psykologin tai puheterapeutin kautta. Alla on linkki Puheeksi ry:n sivuille, josta voit saada lisätietoa ja vertaistukea.
Lapset tarvitsevat huomiota ja hakevat sitä luontaisesti. Lapsi oppii havainnoimaan, millä tavalla ja mitä tekemällä hän saa vanhempien huomion. Tämä voi olla joko myönteinen käytös tai kielteinen. Olisi tärkeää huomioida lapsi myönteisten tekojen ja toimintojen yhteydessä enemmän kuin kielteisten. Myönteisen käytöksen huomioimista voi korostaa arjessa. Se vahvistaa viestiä lapselle, että myönteisellä käytöksellä saa hakemansa huomiota.
Esimerkiksi onnistuneet wc–käynnit voi palkita tarrataulukolla, sillä onnistumisesta jää lapselle päällimmäisenä iloinen ja myönteinen mielikuva. Kerrot, että olet tilanteissa, jossa lapsi kieltäytyy vastaamasta, antanut hänelle vaihtoehtoja, joista voi valita haluamansa. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto, sillä se auttaa lasta kehittämään päätöksentekotaitoja ja luo lapselle tunteen, että hänen mielipiteensä ovat tärkeitä ja niitä otetaan huomioon.
Lapsen vetäytyessä omiin oloihin ja kiemurrellessa pois sylistä mököttäessä on mielestäni merkki siitä, että hän kaipaa omaa tilaa. Voit antaa hänelle tarvitsemansa tilaa rauhoittua ja kertoa hänelle, että olet läsnä ja valmis halaamaan sekä lohduttamaan, jos hän itse sitä haluaa. Olisi hyvä, että halimista, suukottelua, läheisyyden tankkaamista, tunteista keskustelu ja siitä mikä edellisessä kiukkukohtauksessa on aiheuttanut pahaa mieltä sekä harmitusta tehdään hetkinä, jolloin lapsi on hyväntuulinen eikä kiukun vallassa.
Voitte hyvinä hetkinä keskustella siitä, että joskus tunteet voivat kasvaa tosi voimakkaaksi ja suureksi, niin suureksi että tuntuu siltä, etteivät ne mahdu kehon sisälle. Voitte leikkiä, että vihan tunne ja kiukku on mustaa savua, joka kasvaa sisällä. Kun kiukku on pahimmillaan, voi sen mustan savun puhaltaa ulos ja kuvitella kuinka musta savu poistuu omasta kehosta ja samalla kiukkukin helpottaa ja laantuu.
Vanhempien ero on aina suuri muutos ja jonkinlainen kriisi perheessä, joka koskettaa jokaista perheenjäsentä. Jokaisella on yksilöllinen tapa kohdata ja käsitellä kriisejä elämässä. Toisin kuin meillä aikuisilla, lapsilla ei usein ole keinoja ja taitoja ilmaista ja sanoittaa omia tunteita. Lapset voivat reagoida elämäntilannemuutoksiin viiveellä ja se saattaakin näkyä erilaisina oireiluina kuten esimerkiksi vetäytymisenä, ärtyneisyytenä, fyysisinä vaivoina kuten vatsa- ja pääkipuina, univaikeuksina, kasteluongelmina jne. On tärkeää korostaa lapselle, että ero ei ole lapsesta johtuva tai minkään lapsen tekemän teon seuraus. Kaikki tunteet ovat sallittuja, niitä ei tarvitse peitellä tai salata. Eron käsitteleminen lapsen kanssa voi olla toisinaan haasteellista. Sen tueksi on olemassa paljon lastenkirjoja, joita voi lapsen kanssa lukea ja samalla käsitellä sitä omaa perhetilannetta.
Voit olla myös halutessasi yhteydessä perheneuvolaan, jossa perhettänne voidaan tukea yksilöllisemmin ja näin ollen auttaa löytämään voimavaroja ja keinoja arjen sujumiseen.
Puheeksi ry:n sivuilta lainattua:
Voiko lapsellani olla tilannekohtainen puhumisen vaikeus eli valikoiva puhumattomuus?
Miten vastaisit seuraaviin kysymyksiin:
- Onko lapsesi puhumaton tietyissä tilanteissa tai tiettyjen henkilöiden seurassa, vaikka hänen odotetaan puhuvan?
- Puhuuko hän tiettyjen ihmisen kanssa vain hyvin hiljaa tai yksittäisin sanoin?
- Onko hänen joskus vaikea vastata edes ilmein tai elein, nyökkäämällä tai pudistamalla päätään?
- Vaikuttaako hän sinusta tietyissä tilanteissa jähmeältä, hitaasti liikkuvalta?
- Vaikuttaako hän tietyissä tilanteissa ilmeettömältä?
- Onko hänen sitä vaikeampi puhua, mitä enemmän häntä pyydetään tai vaaditaan puhumaan?
- Välttääkö hän tietyissä tilanteissa katsekontaktia, kun hänelle puhutaan?
- Onko hänen tietyissä tilanteissa vaikea myös nauraa, yskiä, rykiä, aivastaa tai tuottaa muita ääniä?
- Pyrkiikö hän välttämään tilanteita, joissa hänen pitäisi puhua?
- Puhuuko hän hyvin eri tavoin eri tilanteissa (esim. puhelias kotona, hiljainen tai puhumaton päiväkodissa/koulussa/kyläillessä)?
(Lähde: FSSM Frankfurtilainen kysely valikoivasta puhumattomuudesta)
Jos vastasit ainakin kuuteen kohtaan “Kyllä”, on hyvin mahdollista, että lapsella on tilannekohtainen puhumisen vaikeus eli valikoiva puhumattomuuspuhumattomuus.