Siirry sisältöön

Seksuaalikasvatus suojaa lasta

Julkaistu 24.05.2019 - Tuottanut Väestöliitto
Lasten seksuaalikasvatusta sanotaan Kehotunnekasvatukseksi

Lapsi on utelias ja tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan. Tutkmusmatka ulottuu myös omaan kehoon, kehon toimitoihin ja kehon osiin. Samalla tavalla kuin lapsi löytää nenänsä, korvansa ja silmänsä, hän löytää myös sukupuolielimensä. Tämä omaan kehoon tutustuminen on luonnollinen, lapsen kehitykseen liittyvä asia.

Lapsi vertailee omaa kehoaan muiden kehoihin ja luo mielikuvia siitä, millaisia ihmiset ovat. Lapsi tutkii mailmaa myös kysellen ja kokeillen. Ihmettelyt sukupuolesta, lisääntymisestä, kehon toiminnoista, tunteista ja läheisyydestä kuuluvat varhaislapsuuden  kehityskaareen.

Lasten seksuaalikasvatuksesta puhuttaessa puhumme siitä, miten lapsi kokee itsensä, oman kehonsa ja tunteensa. Miten lapsi oppii arvostamaan itseään ja muita kauniina ja ainutlaatuisina ihmisinä, miten kysymään mieltään askarruttavia asioita tuntematta pelkoa tai häpeää. Ja ennen kaikkea, miten lapsi oppii puolustamaan oikeuttaan yksityisyyteen ja koskemattomuuteen.

Koska aikuisen mielessä seksuaalikasvatus voi tuntua vaikealta sanalta ja mielessä yhdistyä seksiin, on tärkeää muistaa, että kyse on eri asioista. Siksi käytössäsi on myös termi Kehotunnekasvatus. Lasten seksuaalikasvatuksessa – siis Kehotunnekasvatuksessa –  on kyse kehosta, oman kehon ja muiden kehojen kunnoittamisesta ja suojelemisesta sekä tunnetaidoista.

 

POHDITTAVAKSI

Mitä ajatuksia video sinussa herätti?

Miten sinä puhut lapsesi kanssa seksuaalisuudesta?

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Tunnepuhuri - hengitys- ja mielikuvaharjoitus

Tämä tunnesäätelyharjoitus voi auttaa rauhoittamaan lasta tunnekuohun aikana. Kun lapsi hermostuu ja on tunnekuohun vallassa, lapsen vireystila...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...