Siirry sisältöön

Nuoren yksinäisyys

02.01.2019 klo 14:16 - Tuottanut Väestöliitto
Nuori tarvitsee kavereita peiliksi omalle kasvulleen ja itsenäistymiselleen. Nuoruuden kehitykseen kuuluu vaihe, jolloin nuori kokee olevansa outo ja erilainen kuin kaikki muut. Hän voi tuntea ryhmässä ollessaankin yksinäisyyttä ja erillisyyttä, jota helpottaa yhteinen tekeminen.

Jos nuorella ei ole kavereita tai häntä kiusataan jossain yhteisössä, hän tarvitsee erityistä tukea ja kannustusta.

Aikuinen voi tukea niitä ystävyyssuhteita, joita nuorella on vaikka kauempanakin. Nuorta voi esimerkiksi kuljettaa kauempana asuvan ystävän luo. Yksikin hyvä ystävyyssuhde kannattelee nuorta eteenpäin.

Myös internetin yhteisöistä voi löytää ystäviä

Nuoren kanssa voi myös pohtia harrastusta, jonka parista voisi löytää samanhenkisiä nuoria. Joskus nuoret löytävät Internetin yhteisöistä itselleen samoista asioista kiinnostuneita tuttavuuksia, joista voi kasvaa hyviäkin ystävyyssuhteita.

Esimerkiksi harraste- ja fanisivut voivat toimia nuorten tapaamispaikkoina. Vanhempien on kuitenkin tärkeää ohjata nuorta netin käytössä ja olla perillä siitä, millaisiin yhteisöihin nuori kuuluu.

Yksinäisyys on taakka niin nuorelle kuin aikuisellekin. Jaksamisen avaimia nuoren elämään voi löytää keskustelemalla hänen kanssaan. Kiusaamistilanteissa kannattaa olla yhteydessä niihin aikuisiin, jotka ovat lähellä kiusaamisympäristössä. Tilanteeseen pitää ja voidaan puuttua.

Kirjoittajat: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma - ajanvarauschat lapsiperheille

Kasvatatko monikielistä lasta? Onko joku perheenjäsenistä muuttanut Suomeen? Haluatko keskustella erilaisista taustoistanne tai lastenkasvatuksesta...

Perhepulma - ajanvarauschat lapsiperheille

Huolettaako lapsen kasvu ja kehitys? Self-help chat on tarkoitettu sinulle, joka mietit miten jaksaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa, Jos...

Ajanvarauschat: Monikkoperheiden uniohjaus

Uniasioihin perehtynyt sosionomi keskustelee kanssasi monikkoperheen nukkumiseen liittyvistä haasteista. Jos chat on jo alkanut, mutta ei näy...