Siirry sisältöön

Miten suhtautua kotietätyöhön koronan aikana?

24.03.2020 klo 11:33 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Kotietätyötä on suositeltu yhdeksi pääkeinoksi hillitä koronaviruksen leviämistä. Kotietätyön tekeminen on normaalia työntekoa, mutta työpaikkana on oma koti. Käytännössä työn tekeminen kotoa käsin poikkeaa työpaikalla tehtävästä työstä lähinnä ihmiskontaktien osalta: etätyössä ihmisten välinen kontaktointi tapahtuu teknisten laitteiden sekä digitaaliseen alustojen kautta.

Myös työvälineet voivat olla omassa kodissa vähän erilaisia kuin työpaikalla. Tärkeää kuitenkin on pyrkiä saamaan etätyöpiste toimimaan mahdollisimman hyvin: Ergonominen ja hyvä työasento, keskittymisrauha sekä työn tauottaminen ovat tärkeitä myös kotiympäristössä.

Etätöiden tekeminen vaatii paljon itseohjautuvuutta: On päätettävä melko itsenäisesti, mitä ja milloin tekee ja neuvoteltava työn tavoitteista esihenkilön ja tiimin kanssa. Lisäksi aikatauluissa on otettava huomioon etäpalaverit ja muu yhteydenpito työkavereiden, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden ja tahojen kanssa.

Joissakin tilanteissa etätyö on häiriöttömämpää kuin työpaikalla tehtävä työ, varsinkin jos työpaikalla on avokonttori, jossa on vaikea keskittyä. Toisille taas työnteko kotona, etenkin koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa, voi aiheuttaa haasteita, koska perheenjäsenet, kotityöt ym. muistuttavat itsestään jatkuvasti. Kotietätyö onnistuu parhaiten, jos työn sisältö on itselle mielekästä ja työnteon tavassa ja aikataulussa on sopivaa joustavuutta. Eri yksilöille sopii vähän erilainen rytmitys päivän aikana.

Työpaikan pelisäännöt ovat voimassa etätyössä yhtä lailla kuin muutenkin. Vakuutusturva on hyvä käydä läpi työpaikalla: Miten toimia, jos kotona tai muualla työskennellessä tapahtuu jotain?

Pelisääntöjen sisältämä joustavuus turvaa työn tavoitteiden saavuttamista ja samalla hyvää perheen ja työn yhteensovittamista eri perhetilanteissa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukichat endometrioosia ja/tai adenomyoosia sairastaville

Elätkö endometrioosin tai adenomyoosin kanssa? Epäiletkö, että gynekologiset oireesi voisivat liittyä niihin? Tervetuloa mukaan endometrioosin...

KIlpirauhasen liikatoimintaa sairastavien vertaischat 14.12.

Illan teemana liikatoiminnan muut oireet ja niiden vaikutus elämään yleensä. Miten sairauden voisi oppia hyväksymään?

Webinaari 16.12. klo 18 Sjögrenin syndrooma: Lääkkeet, itsehoito ja lääkehoidon tulevaisuus

Sjögrenliitto järjestää 16.12. webinaarin aiheesta Sjögrenin syndrooma: lääkkeet, itsehoito ja lääkehoidon tulevaisuus, jossa luennotsijana...