Siirry sisältöön

Milloin on syytä huolestua lapsen unnutuksesta?

07.08.2018 klo 14:23 - Kirjoittanut Suvi Laru , psykologi, psykoterapeutti (ET), EMDR- terapeutti, opettaja , Väestöliitto
Lapsen itsetyydytys eli unnuttaminen on normaali ja tavanomainen ilmiö. Aikuinen voi pohtia, miksi siitä käytetään sanaa unnutus eikä itsetyydytys, kuten aikuisilla. Lasten itsetyydytys on eri asia kuin aikuisen tietoinen toiminta, jossa on fantasioita ja tavoite. Unnuttaessa lapsi tutustuu omaan kehoonsa ja kokee, että jokin tuntuu hyvältä. Mutta voiko lapsi unnuttaa liikaa? Asiantuntija vastaa.

Milloin huolestua?

Unnuttaminen voi joskus lapsen käyttäytymisenä olla huolestuttavaa. Pakonomaiseen unnuttamiseen tulee aikuisen aina puuttua ohjaamalla lapsen huomio toisaalle ja rauhoittamalla lasta.

Mikäli lapsen unnutus rajoittaa ja estää lapsen normaalia arkea tai häiritsee toisia lapsia, on toiminta huolestuttavaa. Tällöin pitää selvittää, onko lapsella jokin hätä. Huolestuttavaa on myös se, jos lapsen unnuttamiseen tuntuu liittyvän ahdistusta eli lapsen ilme ja toiminta on ahdistunutta tai unnutus satuttaa lasta itseään. Silloin on syytä tutkia, onko lapsen elämäntilanteessa isoja muutoksia, turvattomuutta, stressiä tai huolta.

Apua unnutukseen?

Perheen kannattaa hakea apua esimerkiksi perheneuvolasta, jos unnuttaminen on lapsella pakonomaista. Lapsi ja vanhemmat tarvitsevat tukea itselleen, koska oire voi herättää ympäristössä monenlaisia reaktioita ja joskus leimaamista.

Aikuisten on hyvä muistaa, että lapselle on tärkeää tuntea olevansa rakastettu, oireineen kaikkineen. Siksi kannattaa keskittyä turvallisuuden tunteen vahvistamiseen, lapsen omista rajoista ja oikeuksista kertomiseen sekä lohdun ja rauhoittelun tarjoamiseen niinä hetkinä, jolloin lapsi on vastaanottavainen. Unnutus todennäköisesti vähenee aikanaan.

Tärkeää on, ettei lapsen oireeseen suhtauduta paheksuen tai tuomiten. Se saattaa olla lapsen ainoa keino omien kielteisten tunteittensa säätelyssä eli selviytyä jostain syystä sietämättömän olonsa kanssa.

Lasta eivät auta rankaisut, pilkka tai halveksiva puhe. Lapsi toimii näin, koska on niin oppinut helpottamaan oloaan. Tätä keinoa ei voi noin vain kehotuksesta vaihtaa, koska kyseessä on kokonaisvaltainen olo ja oppimisreaktio. Sen sijaan kannustus, turvallisuus sekä lempeä ohjaaminen ja tuki auttavat niin, että lapsen stressitaso hiljalleen laskee ja hänen tarpeensa paeta tilanteista vähenee.

Varhaisvaiheiden pakonomainen itsetyydytys voi siis jättää jälkensä lapsen seksuaaliseen kasvuun siinä tapauksessa, että ympäristö tuomitsee sen, eikä ymmärrä lapsen näkökulmaa.

Lähteet:

Väestöliiton ja HUS:in nettisivut
Cacciatore, R., Ingman-Friberg, S. & Laru, S. (2015). Adoptioperheet 3/2015.
Mallants, C. & Casteels, K. (2008) Practical approach to childhood masturbation – a review. Eur J. Pediatr 167: 1111-1117. Mäkelä, J.: Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Yleiskatsaus, Suomen Lääkärilehti 14 / 2005 vsk 60, s. 1543 – 1549. Sandnabba, N.K., Santtila, P., Wannäs M. & Krook, K. (2003). Age and gender spesific sexual behaviours in children. Child Abuse & Neglect. Vol. 27, Issue 6, June 2003, 579 – 605.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...