Siirry sisältöön

Miksi lapset unnuttavat?

28.10.2018 klo 17:05 - Tuottanut Väestöliitto
Itsensä tutkiminen ja koskettelu on tavallista kaiken ikäisillä lapsilla. Se kuuluu asiaan, kun lapsi opettelee kehon osia ja omia tuntemuksiaan. Lapsilla omien sukupuolielimien alueen hyväilyä voidaan kutsua unnutukseksi.

”Kevään aikana poika (1,5v) löysi pippelinsä ja koskee sitä riemastuneena vaipanvaihdon + pesun yhteydessä. Oli myös iloinen kun opetin sanan pippeli. Tosin samoin iloitsi korvasta, nenästä, silmästä..” (vanhemman vastaus).

Pieni lapsi kokee kehonsa jokaisen osan yhtä tärkeäksi ja samanarvoiseksi. Lapselle on yhtä luonnollista kosketella omaa nenäänsä kuin pippeliään tai pimppiään. Kun lapsi on oppinut jonkin asian tuovan hyvää oloa, hän toistaa sitä. Hän ei yhdistä siihen häpeää.  Ultraäänitutkimuksissa nähdään jo sikiöiden koskettavan sukupuolielimiään joskus kohdussa. Tuntoaisti alkaa kehittyä jo silloin ja sen kehitys jatkuu ja kypsyy muiden aistien lailla oppimisen kautta. Me opimme jo varhain, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja alamme toistaa sitä.

Syntymän jälkeen vaipat ja vaatteet estävät jonkin verran omaan kehoon tutustumista ja siitä mielihyvän hakemista. Lapset kuitenkin löytävät omat sukupuolielimensä kylvyssä, nakuhetkinä ja ilmakylpyjä annettaessa.

”Lapsi räpeltää joskus pippeliään, kun on ilman vaippaa ja silminnähden nauttii siitä. (vanhemman vastaus)

Joskus lapsi unnuttaa myös rauhoittaakseen itseään hermostuessaan tai stressissä. Silloin lapsi tarvitsee aikuisen rauhoittamista ja lohtua, eli apua stressiin. Sen sijaan paheksunta tai rankaisu vain lisää lapsen ahdistusta. Aikuinen voi ottaa lapsen syliin ja puhella lapselle rauhoittavasti.

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...