Siirry sisältöön

Korona – mitä tästä pitäisi ajatella?

18.03.2020 klo 13:53 - Kirjoittanut Poikien Puhelimen asiantuntija , Väestöliitto
Koronavirus maailmalla ja Suomessa vaikuttaa jokaisen arkeen. Uusi ja nopeasti muuttuva tilanne herättää monelle huolta ja kysymyksiä. Poikien Puhelimessa ja Poikien Puhelin -chatissa voit keskustella tilanteeseen liittyvistä ajatuksista.

Huolestuminen ja pelon tunteminen on vieraassa ja epävarmassa tilanteessa normaalia. Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut poikkeuksellisia toimenpiteitä ja sellaisia rajoituksia arkielämään, joihin emme ole pitkään aikaan Suomessa kokeneet. Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti ja viranomaisten ohjeita noudattaa. Samalla on hyvä pyrkiä olemaan liioittelematta kauhukuvia, elää päivä kerralla ja hankkia tietonsa tilanteesta luotettavista lähteistä kuten YLE:ltä, isoista päivälehdistä ja viranomaisten nettisivuilta. On myös hyvää muistaa ajatella muitakin asioita.

Toimi vastuullisesti

Vaikka moni on saanut tai tulee jossakin vaiheessa saamaan koronavirustartunnan, suurin osa selviää tartunnasta hyvin ja paranee ilman sairaalahoitoa. On kuitenkin tärkeää suojata tartunnasta vanhuksia sekä muita, joiden vastustuskyky on heikompi, esimerkiksi perussairauden takia. Heidän sairastuminensa voi edellyttää sairaalahoitoa, ja hoitopaikkojen määrä on rajallinen.

Terveyshoidon resurssien varmistamiseksi on tärkeää, että kaikki toimivat vastuullisesti ja noudattavat ohjeita uusien tartuntojen estämisestä. Terveydenhoitajat, lääkärit ja muut avainasemassa olevat henkilöt eivät saisi sairastua, koska heitä tarvitaan. Viruksen leviämistä voidaan jarruttaa mm. välttämällä matkoja, kokoontumisia ja tapaamisia, jotka eivät ole tällä hetkellä elintärkeitä.

Rutiinit rauhoittavat

Koulujen lähiopetuksen sekä harrastusten ja omien suunnitelmien peruuntuminen tai se, ettei kavereita voi tavalliseen tapaan harmittaa, ja sitä saa surra. Vaikka tilanne on nyt epävarma ja hankala, palautuu se ajan kanssa normaaliin. Kertyneistä kokemuksista tulemme todennäköisesti oppimaan jotain uutta.

Rutiinit arjessa voivat auttaa epävarmuuden sietämisessä ja lieventää huolta. Muista nukkua ja syödä. Ulkoile ja liiku siltä osin, kuin se on mahdollista. Keksi peruttujen harrastusten tilalle muuta tekemistä ja tapoja olla itselle tärkeiden ihmisten kanssa yhteydessä.

Tätä on jo toitotettu, mutta huolehdi hygieniasta!

Aivastele kertakäyttöiseen nenäliinaan, jonka heität käytön jälkeen roskikseen, tai tarvittaessa hihaan – älä muiden ihmisten, ruoan tai pintojen päälle. Pese käsiä huolellisesti saippualla ja vedellä ja pyyhi ne kuiviksi, kun olet käynyt ulkona, ennen ruokailua, wc-käyntien jälkeen ja kun olet yskinyt tai niistänyt. Käsidesiä voi käyttää, jos sinulla ei ole mahdollista käsienpesuun.

Puhu huolista ja muista huumori!

Sairastumisriskin lisäksi huoli herää myös epävarmuudesta ja tilanteen vaikutuksista. Ihmiset huolestuvat ja ilmaisevat huolensa eri tavoin. Se on inhimillistä, eikä muita kannattaa syytellä ‘liian leppoisasta’ tavasta ilmaista suhtautumisensa asiaan, eikä myöskään vähätellä heidän pelkojaan. Jos kaveri tai läheinen toimii ajattelemattomasti tai vaikuttaa ahdistuneelta, kysy, mitä hänelle kuuluu ja haluaako hän jutella.

Ajatuksistaan on hyvä puhua ystävien sekä läheisten kanssa. Kunnioita myös sitä, ettei kaikilla ole sama tarve puhua asiasta.

Vakavissa tilanteissa syntyy paljon hyvää huumoria ja nauraminen auttaa! Sellaista ajattelematonta pränkkäilyä, jolla voi olla ikäviä vaikutuksia rajallisten resurssien käyttöön, kannatta sen sijaan tässä tilanteessa välttää.

Tule juttelemaan!

 

Asiasanat: korona, koronavirus, korona-virus, corona, covid-19, covid19

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Tuettu päätöksenteko: tukijan verkkokurssi

Tämä verkkokurssi antaa tietoa päätöksenteon tukemisesta, tuetusta päätöksenteosta, sen periaatteista ja toteuttamisesta. Tuettu...

Työkykykoordinaattorin chat

Korento ry:n työkykykoordinaattorin chatissä pääset juttelemaan kahden kesken Korennon työkykykoordinaattorin kanssa. Chat on tarkoitettu...

Puhutaan rahasta osa 5: Miten ottaa raha-asioita puheeksi - Vinkkejä ja välineitä taloudenhallintaan

Videolla esitellään työvälineitä ammattilaiselle rahasta puhumisen ja talouden hallinnan ohjauksen tueksi. Välineitä voi ottaa myös omaan tai...