Siirry sisältöön

Kontrolloiva kumppani

27.08.2025 klo 11:09 - Kirjoittanut Vaaranen, Heli , Psykoterapeutti , Väestöliitto
Kontrolloiva ja mustasukkainen kumppani nakertaa toisen itsenäisyyttä. Hän voi kieltää katsomasta kisoja, jossa on vähäpukeisia urheilijoita, tai kieltää katsomasta mustasukkaisuutta herättäviä tv-sarjoja tai elokuvia. Tyypillistä on puhelimen ja somekanavien tarkkailu. Kontrolloiva kumppani syyttää toistuvasti uskottomuudesta ja esim. Instagram-kuvien katselusta. Kontrolli ahdistaa ja saa kumppanin alistumaan. Alistuja odottaa, että syytökset loppuisivat.

Mistä kontrollointi johtuu?

Kontrolloiva käyttäytyminen nousee turvattomuudesta ja menettämisen pelosta, mutta keinot luovat vain entistä enemmän epäluottamusta. Kun kieltää toiselta ihmiseltä hänen vapautensa, seuraus voi olla tämän omien juttujen, esimerkiksi tupakoinnin tai pornon katselun jatkaminen salaa.

Sekä kontrolloija että alistuja tarvitsevat tukea tilanteen normalisoimiseksi. Seurustelusuhteessa tarvitaan avoimuutta ja rajoja. Seurustelusuhteen tulisi olla yksinoloa parempi tilanne.  Kaikki kumppanin kahlitseminen toimii suhteen kasvua ja syvenemistä vastaan.

Itsenäisyyden ja vapauden rajoittaminen parisuhteessa ei ole OK. Vakuuttelu ei auta, jos toisen mielikuvitus tuottaa epäilyksiä uskottomuudesta.

Parisuhteet ovat vapaaehtoisia

Parisuhteiden hyvinvointia voi mitata sillä, kuinka hyvin itse voit ja kuinka hyvin kumppanisi voi. Jos huomaat kontrolloivasi kumppania, kysy itseltäsi, onko hänellä hyvä olla? Hallitsenko, puutunko liikaa? Syytänkö olemattomista asioista?  Aiheutanko ahdistusta? Kun otat vastuun omasta toiminnastasi ja hankit keskusteluapua itsellesi, asiat voivat muuttua.

Kontrolliin alistujan on hyvä pohtia, tuntuuko tilanne vain pahenevan? Onko sinulla näyttöä siitä, että alistuminen ja varovaisuus auttavat? Tuoko kumppanin asettamien ehtojen noudattaminen suhteeseen hyviä asioita? Oletko ihan oma itsesi?

Itseymmärrys on ensimmäinen askel muutokseen

Apua on saatavilla! Kun ymmärrät itseäsi paremmin, muutos on mahdollinen. Esimerkiksi oma traumahistoriasi on voinut tuottaa käyttäytymistä, jota itsekään et enää halua.

Testaa, oletko kontrolloivassa suhteessa. Vastaukset ovat suuntaa-antavia. Keskustele asiantuntijan kanssa maksuttomassa 45 min suhdechat-palvelussa tai anonyymissä päivystyschatissa alle 29-vuotiaille

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Sinkkuus, parinetsintä ja suhdechat alle 29-vuotiaille. Vahvista ajanvaraus tunnin sisällä!

Suhteiden asiantuntija tukee ihmissuhteiden ongelmissa. Kun saat linkin, muista vahvistaa varaus tunnin sisällä!

Sinkkuus, parinetsintä ja suhdechat alle 29-vuotiaille. Vahvista ajanvaraus tunnin sisällä!

Suhteiden asiantuntija tukee ihmissuhteiden ongelmissa. Kun saat linkin, muista vahvistaa varaus tunnin sisällä!

Tukea vanhempien parisuhteeseen kun lapsella on pitkäaikaissairautta

Tämä kurssi on suunnattu pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmille, jotka haluavat vahvistaa keskinäistä yhteyttään ja pyrkiä ymmärtämään...