Siirry sisältöön

Perhe eristyksessä - pidä huolta itsestäsi

Julkaistu 29.04.2020 - Väestöliitto
Mikä avuksi, kun perheen arki yllättäen muuttuu sairauden tai infektioiden välttämisen vuoksi? Tämä videosarja on suunnattu juuri sinulle, joka pohdit omaa ja perheesi jaksamista eristyksen aikana. Videosarjassa on kolme jaksoa, joita pääset katsomaan videon oikeasta yläreunasta olevasta soittolistasta. Videosarjaa on tuotettu myös englannin kielellä.
Tuottanut Väestöliitto

Oletko joutunut yllättäen uuteen tilanteeseen, jossa sinun on pysyttävä kotona joko lapsen tai oman sairastumisesi vuoksi, tai siksi, että ette saisi tartuntaa?

Lapsi ei pääse päiväkotiin tai kouluun, etkä sinä voi lähteä tavalliseen tapaan työhön, opiskelemaan tai edes käymään kaupassa.  Isovanhemmat eivät voi infektiovaaran vuoksi rientää avuksi, naapuriin ei pääse lekkimään, eikä leikkipuistoonkaan ole asiaa. Kotitöiden tekeminen on hankalaa, kun lapset vaativat koko ajan huomiotasi, etkä pysty keskittymään mihinkään.

Yleensä sairastaminen on ohi nopeasti ja pääsette koko perhe palaamaan tavalliseen arkeen. Mutta mitä jos sairastaminen pitkittyy, miten pysyä rauhallisena?

Tällaisessa tilanteessa on vanhempana tärkeää ymmärtää, että lapsi reagoi sinun tunnetilaasi. Ahdistus tarttua lapseen, kun hän näkee ja tuntee sinun olevan huolissaan, kuulee aikuisten puhuvan huolestuneesti, tai on paikalla huolestuttavien uutislähetysten aikana.

Vältät ahdistuksen siirtämistä lapselle pitämällä huolta itsestäsi. Uutisia ei tarvitse seurata koko ajan. Päätä, että aikuisten huolista puhutaan aikuisten kanssa silloin, kun lapsi ei ole kuuntelemassa. Voit kirjoittaa huolesi paperille tai äänittää puhelimeesi, jotta saat ne pois mielestäsi hetkeksi.

Sinun on tärkeää pitää huolta itsestäsi, jotta jaksat pitää huolta lapsestasi. Muista, että kotona voi tehdä paljon sellaista, mikä vie ajatukset pois huolesta. Piirrä, laula, kuuntelee musiikkia, kerro tarinoita, lue kirjoja, tee hyvää ruokaa ja jumppaa kotona.

Opettelemalla rentoutumaan opetat samalla lastasi iloitsemaan ja nauttimaan elämästä, vaikka teidän onkin pysyttävä kotona.

Aihealueet:  Arki

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Toimintaa yhden vanhemman perheille

Pienperheyhdistys järjestää toimintaa perheille, joiden arkea on luotsaamassa yksi aikuinen. Mukaan voit tulla niin yksin- kuin yhteishuoltajana.

Pärjätään töissä ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus

Pärjätään töissä -ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus on tarkoitettu Neuroliiton kohderyhmään kuuluville. Ohjaajakoulutuksen käyneillä on...

UUSI SUUNTA I Voiko virheistä oppii?

Poikien Puhelimen taloustaitoihin keskittyvän animaatiosarjan viimeisessä osassa selviää, millaisen suunnan Tony ottaa raha-asioidensa suhteen....