Siirry sisältöön

Onko mustasukkaisuus rakkautta?

Julkaistu 09.09.2020 - Väestöliitto
Mustasukkaisuus on ongelma, jos se alkaa rajoittaa elämää ja tekemisiä, ja kaikki pyörii parisuhteen ja toisen henkilön ympärillä. Tämä rikkoo suhteen luottamusta. Mustasukkaisuudesta on mahdollista päästä yli keskustelemalla, jolloin kokemus voi vahvistaa suhdetta.
Tuottanut Väestöliitto

Videolla nuoret kertovat ajatuksiaan mustasukkaisuudesta.

”Seurustelin vuoden ailahtelevaisen ja mustasukkaisen henkilön kanssa. Hän kontrolloi tekemisisäni ja halusi koko ajan tietää missä ja kenen kanssa olin. Keskustellessamme asiasta hän sanoi mustasukkaisuuden johtuvan vain rakkaudesta eikä nähnyt siinä mitään väärää.
Epäluottamus nakersi suhdetta. Lopulta halusin eron, mutta kumppanini alkoikin uhkailla itsetuhoisella käytöksellä. Minulla meni pitkään tajuta, etten ole velvollinen olemaan suhteessa vain toista miellyttääkseni. On ollut silti vaikea antaa itselleni anteeksi, että sain toiselle erolla niin pahan olon. Varsinkin kun toinen vain luuli tekevänsä oikein.”

Missä vaiheessa mustasukkaisuus on ongelma?

  • Mustasukkaisuus voi alkaa nakertaa suhdetta, kun sun pitää jatkuvasti olla huolissaan.
  • Jos molemmin puolin on sellaista, että ei luoteta tai olla luottamuksen arvoisia.
  • Kun siitä tulee paha mieli sille, jota syytetään. Hän saattaa luulla, että tekee jotain väärin.
  • Kun sä et voi enää ollenkaan luottaa toiseen ihmiseen.

Mitä on liiallinen mustasukkaisuus?

  • Jos kumppani haluaa tietää koko ajan missä menet.
  • Kun ei voi elää enää omaa elämäänsä, vaan kaikki pyörii parisuhteen ja toisen henkilön ympärillä.
  • Jos susta tuntuu, että joku viettää liikaa aikaa jonkun kanssa, siitäkin pitäisi keskustella.
  • Ei anneta toiselle tilaa hengittää.

Mitä hyvää mustasukkaisuudessa voi olla?

  • Jos mustasukkaisuudesta päästään yli, kokemus voi vahvistaa suhdetta.
  • Huomaat, että rakastat toista niin paljon, että välität, kenen kanssa hän liikkuu.
  • Pienissä määrin mustasukkaisuus on ihan tervettä.

Video on tuotettu yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun media, musiikki ja taide osaamisyksikön kanssa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?