Siirry sisältöön

Miten sä sen tekisit? Video eroamisesta.

Julkaistu 10.09.2020 - Väestöliitto
Videolla nuoret lukevat erotarinan ja kertovat ajatuksiaan erosta. Ero on aina muutos elämässä, sekä usein luopumista entisestä. Se herättää myös monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Niiden kanssa ei ole kenenkään hyvä jäädä yksin.
Tuottanut Väestöliitto

Ensi fiilis… Kyl tuntuu tosi oudolta ja häkellyttävältä. Mulle tuli vähän paha mieli. Aika karseesti tehty kyllä.

”Olin 16-vuotias, kun aloitin uudessa koulussa. Tapasin tyypin, jonka kanssa synkkasi heti. Olimme olleet yhdessä muutaman kuukauden, kun tämä henkilö ilmoitti lähtevänsä käymään Ranskassa. Kysyin häneltä, minkä nimisen kaverin luokse hän on menossa käymään, mutta hän ei halunnut kertoa. Epäilykseni alkoivat herätä ja kumppani muuttui todella kylmäksi minua kohtaan. Lopulta selvisi, että hänellä on ollut koko seurustelusuhteemme ajan Ranskassa seurustelukumppani vaihdossa. Olin tästä tapauksesta todella pitkään rikki ja ero oli todella musertava. Minun oli vaikea luottaa uusiin ihmisiin.”

Miten sä eroaisit?

  • Paras tapa hoitaa tilanne on se, että kertoisi siitä pehmeemmin.
  • Keskustelu on tärkeintä.
  • Puhu asia läpi, vaikka kuinka vaikeata olisi.

Millainen olisi hyvä ero?

  • Jossa kummatkin saisi kertoa rehellisesti ja avoimesti omista tunteistaan.
  • Kummallekaan ei jää sellainen fiilis, että olisi itse tehnyt väärin tai olisi huono ihminen.
  • Pitää kuulla toista, eli mitä hän tuntee.
  • Ei saisi alkaa haukkuu toista ilman syytä.

Hyvä muistaa eron hetkellä?

  • Et ole yksin, puhu kavereille.
  • Tulee mitä tahansa tunteita, niin ne on hyvä käsitellä ja antaa tulla, eikä padota niitä sisään.
  • Sä et voi syyttää itseäsi kaikesta.
  • Toisen kanssa ei kannata lähteä sotaan.
  • Käsittele surua, kun tuntuu, että haluat sitä käsitellä.
  • Kannattaa tehdä asioita, mitä rakastaa ja mistä saa hyvä olon tunnetta.
  • Pitää ottaa omaa aikaa. Sulla on oikeus olla surullinen.
  • Pitää luottaa siihen kliseeseen, että aika auttaa.
  • Tää on vaan yksi luku sun elämästä, ei sun koko elämä.

Video on tuotettu yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun media, musiikki ja taide osaamisyksikön kanssa.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?