Siirry sisältöön

Mitä hyötyä on imetyksestä?

Julkaistu 18.10.2018 - Väestöliitto
Imetyksestä on hyötyä sekä äidille, että lapselle. Imetys nopeuttaa äidin palautumista synnytyksestä. Vauvalle rintamaito on koostumukseltaan parasta ravintoa, joka parantaa myös lapsen terveyttä.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Imetyksen hyödyt äidillä näkyvät heti synnytyksen jälkeen. Kohtu lähtee supistumaan, eli palautuu normaaliin kokoonsa, nopeammin jos imettää. Samoin synnytyksen jälkeinen verenvuoto vähenee nopeammin. Imettävien äitien verenkierrossa on todettu vähemmän stressihormoneja. Pitkäaikaisena vaikutuksena esimerkiksi rintasyöpäriski on imettäneillä naisilla pienempi.

Rintamaito on helppokäyttöistä vauvanruokaa. Se on ilmaista, aina mukana ja sopivan lämmintä, eikä siinä ei ole mitään pöpöjä eikä bakteereita.

Vauvalle imetyksestä on suuri hyöty, sillä rintamaito on koostumukseltaan juuri oikeaa ravintoa vauvalle. Äidinmaidon rasvahapot esimerkiksi tukevat vauvan aivojen kehitystä synnytyksen jälkeenkin. Äidinmaito on hyvin helposti sulavaa, tukee vauvan ruuansulatuskanavan kehittymistä ja auttaa muitakin ravintoaineita imeytymään paremmin.

Äidinmaidossa on paljon vasta-aineita, joiden ansiosta imetetyt vauvat on terveempiä. Vauvojen saamat infektiot, ovat lievempiä ja niitä on vähemmän. Imetetyillä lapsilla on vähemmän nuhaa, ripulia vatsa- tai oksennustautia, korvatulehduksia ja virtsatietulehduksia.

Pitkän aikavälin etuja on esimerkiksi imetettyjen lasten pienempi ylipainoriski. Allergioita ja astmaa on todettu imetetyillä lapsilla vähemmän.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Kumppanuusvanhemmuus-chat

Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta, jossa vähintään kaksi henkilöä ilman keskinäistä romanttista rakkaussuhdetta...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...