Siirry sisältöön

Mistä saa poikaystävän, jos on itekin poika?

Julkaistu 25.09.2018 - Väestöliitto
Kumppanin löytäminen voi tuntua vaikealta kenelle tahansa. Jos kuuluu seksuaalivähemmistöön, asia saattaa tuntua vielä monimutkaisemmalta – varsinkin jos elää ympäristössä, jossa jyllää vahva heteronormatiivisuus
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Tunteistaan kertominen toiselle on aina eräänlainen ulostulo: siinä paljastaa jotain herkkää omasta itsestä ja kokee epävarmuutta siitä, miten asia otetaan vastaan. Homona ta biseksuaalina, se voi tavallaan tarkoittaa tuplaulostuloa.

Esimerkiksi vaikka omalta pieneltä paikkakunnalta tietäisikin joitakin pojista(kin) tykkääviä poikia, ei ole varmuutta siitä, että kemiat synkkaavat. Onhan se niin monesta muustakin asiasta kiinni kuin vain sukupuolesta. Kaikki seksuaalivähemmistöön kuuluvat eivät myöskään halua tai pysty olemaan asian kanssa avoimia. Potentiaalisia poikaystäviä on vaikeampaa bongata kun ei tiedä, kuka tykkää toisista jätkistä ja kuka ei ja etenkin, jos lähimaastossa suhtaudutaan koko homohommaan varauksellisesti tai jopa vihamielisesti. Ihastumisesta kertominen tai treffeille pyytäminen voi silloin edellyttää seksuaalivähemmistöön kuuluvalta ikään kuin tuplaulostuloa. Koska maailma ei ole valmis, sateenkaarevana voi joutua monessa tilanteessa arvioimaan mahdolliset ulostuloon liittyvät riskit. Osalle pelissä on paljon muutakin kuin vain mahdolliset pakit.

Suomessa asenneilmapiirissä on onneksi tapahtunut paljon muutoksia – ei siis kannata jäädä mökkiinsä mököttämään! Poikaystävän voi löytää bussipysäkiltä, koulusta, nutalta, treeneistä, baarista (jos on ikää baariin), yhteisten ystävien kautta ja tietysti netistä. Mieti, millaisen suhteen toivot, ja millaisen ihmisen kanssa. Ota katsekontaktia ja mene juttelemaan. Hymyile ja rohkaistu pyytämään treffeille tai ehdota jotain rentoa yhdessä tekemistä, jos haluat ensin tutustua kyseiseen ihmiseen vähän paremmin. Mieti etukäteen, miten esität asian. Ole oma itsesi, mutta yritä olla treffeillä sellainen paras versio itsestäsi, jossa koet itseäsi mukavaksi ja rennoksi.

Voi olla hyvä miettiä etukäteen myös, miten voit reagoida, jos et saakaan toivomaasi vastausta.

Toisen mahdolliseen kieltävään vastaukseen voi olla monta syytä: et ole hänen sorttia tai hän ei jostakin muusta sinusta riippumattomasta syystä ole niin sanotusti vapailla markkinoilla. Sitä tapahtuu kaikille, suuntautumisesta riippumatta. Se harmittaa, mutta se ei tarkoita, että itsessä olisi jotain vikaa. Tärkeää on esittää kiinnostustaan kohteliaasti ja jos toinen on fiksu, ymmärtää hän ottaa asian kohteliaisuutena ja kunnioittaa rohkeuttasi kysyä (muistaen, ettei hän itsekään voi vastaavassa tilanteessa oikeastaan olettaa mitään oman ihastumisensa kohteiden preferensseistä tai elämäntilanteista). Jos toinen ei ole ikinä osannut ajatella, että hänestä voisi kiinnostua myös toinen jätkä, hän saattaa hämmästyä. Se on yleensä ohimenevää, eikä sitä kannata jäädä murehtimaan.

Jos tarjonta on vähäistä ja homotutka hukassa, voi tuntua turvallisemmalta hakea seuraa paikoista, jossa käy muita sateenkaarevia. Esim Setan piirissä toimivista nuorten ryhmistä, leireistä tai Pride-tapahtumista. Sieltä voi löytyä uusia ihmisiä joihin voi ensin tutustua kaveritasolla ja vähitellen huomata, tuleeko ”kevättä rintaan”. Syrjäseuduilla sateenkaarevan toiminnan kanssa on toki hiljaista, ja moni homo, panseksuaali tai biseksuaali nuori onkin kokenut että mahikset löytää poikaystävä paranevat vasta muutettuaan isommalle paikkakunnalle (esim. opiskelemaan).

Deittisovelluksilla ja verkkoyhteisöissä voi olla helpompaa löytää samahenkistä seuraa, kun voi asettaa haulleen tietynlaisia reunaehtoja ja preferenssejä. Tämä voi olla hyvä tapa lähteä liikkeelle ja tunnustella maaperää vaikka viestein ja etsiä yhteisiä säveliä. Ensitreffeistä sovittaessa on kuitenkin tärkeä muistaa, että profiilin takana ei välttämättä ole sellainen ihminen kuin viestittelyssä on antanut ymmärtää. Sovi siis treffit sellaiseen paikkaan, missä on muita ihmisiä. Kerro porukoille tai luotettavalle kaverille, missä olet tai jätä ainakin viesti. Voi myös sopia, että kaveri soittaa tai lähettää viesti jonkun ajan jälkeen, jotta saa tarvittaessa toimivan tekosyyn lähteä treffeiltä läksimään jos niistä saa huonon fiiliksen.

Poikien Puhelimeen voi olla yhteydessä riippumatta siitä, mihin sukupuoleen tai sukupuoliin on kyky ihastua, tai onko sitä kiinnostusta ollenkaan!

Seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä myös Sinuiksi-palveluun, www.sinuiksi.fi.

 

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?