Siirry sisältöön

Mikä on raiskaus?

Julkaistu 03.12.2018 - Väestöliitto
Raiskaus on rikos, jossa toiselle tehdään seksuaalisia tekoja ilman, että tältä saa luvan. Raiskaus on seksuaalista väkivaltaa, myös vaikka tekoon ei liittyisikään fyysistä voimankäyttöä. Raskaaseen aiheeseen liittyy paljon pelkoa ja vääriä käsityksiä. Sen takia on tärkeää, että teemasta puhutaan ja opitaan tunnistamaan ja kunnioittamaan omia ja toisten ihmisten rajoja.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Raiskauksista tulee monelle ensin mieleen ns. puskaraiskaukset, jossa tuntematon henkilö hyökkää yllättäen sattumanvaraiseen uhriin pimeällä kujalla tai puistossa. Sellaisiakin tapauksia on, mutta ne ovat harvinaisempia. Useammin raiskaaja on uhrille ennestään tuttu henkilö kuten kumppani, koulukaveri, perheenjäsen tai sukulainen. Tilanteessa ei välttämättä käytetä fyysistä väkivaltaa, vaan se saattaa tapahtua uhkaamalla tai kiristämällä, taikka nukkuvan, tajuttoman tai muutoin haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen hyväksikäyttönä. Monessa raiskaustilanteessa uhri jäätyy toimintakyvyttömäksi, ja hänelle saatetaan sysätä vastuu tapahtuneesta siksi, että hän ei ollut riittävästi kieltäytynyt tai puolustautunut. Raiskauksen tai muun seksuaaliseen kaltoinkohtelun kohteeksi joutuminen ei kuitenkaan ole ikinä uhrin syytä.

Suostumus2018 -kampanjassa vaaditaan, että eduskunta käsittelee kansalaisaloitetta rikoslain muuttamiseksi niin, että se määrittelisi raiskauksen puuttuvan suostumuksen kautta. Lakimuutoksella halutaan painottaa jokaisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja siirtää vastuun seksuaalisesta kaltoinkohtelusta selkeämmin tekijälle. Toisen suostumusta seksiin ei voida olettaa siitä, että toinen ei selkeästi vastusta, kieltäydy tai puolustaudu. Hiljaisuus ei ole myöntymistä. Tämä ei tarkoita että seksin harrastamiseen vaadittaisiin kirjallista sopimusta. Suostumusta voi pyytää ja antaa sanoin, elein ja katsein. Jos toinen on aivan silakkana eikä hengessä mukana, tai jos tahdonilmaisusta pientäkään epäselvyyttä kannattaa asiasta kysyä erikseen: tekeekö sinunkin mieli? Miltä tämä tuntuu? Haluatko jatkaa?

Suostumusta pitää varmistaa myös siksi, että se voi olla nopeasti vanhenevaa tavaraa. Se, että joskus on suostunut seksiin tai tietynlaiseen tapaan harrastaa seksiä toisen henkilön kanssa ei tarkoita, että olisi aina sillä päällä. Mielensä saa muuttaa missä tahansa vaiheessa, myös vaikka kalsarit ovatkin lattialla. Ei ole väliä, miten on laittautunut, pukeutunut, onko toinen tuttu, uusi ihastus tai vakikumppani.

Vaikeiden kysymysten edessä on helppo piiloutua huumorin taakse. Poikien Puhelimessa kuulemme paljon raiskausteemaan liittyviä yrityksiä vääntää läppää. On kuitenkin kysymyksiä, joilla pränkkääminen ei voi kuin epäonnistua: tahallaan tai tahtomatta saattaa väheksyvillä ja röyhkeillä puheilla loukata toista – perheenjäsentä, ystävää tai täysin tuntematonta – kenen kokemuksista ja taustoista ei tiedä kaikkea. Vitsailemalla asiasta viedään myös tila ja huomio heiltä, joiden rajoja on rikottu tai jotka tietävät tai epäilevät loukanneensa toisen rajoja ja joille nopea avunsaanti olisi todella tärkeää. Mikäli haluaa kysellä tai keskustella aiheesta yleisellä tasolla voi mieluummin sanoa juuri sitä: haluaisin keskustella raiskausteemasta.

Lisää tietoa

Rikoslain 20 luku seksuaalirikoksista.
Suostumus2018-kampanja rikoslain muuttamisesta.
Riku-lehden kirjoitus poikien ja miesten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta.
Umo om våldtäkt och andra sexuella övergrepp (på svenska)

 

Auttavat tahot

Poliisi on tärkein taho avun saamisessa ja rikoksen tekijän vastuuseen saamisessa.

Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa kokeneille sekä heidän läheisille.

Tukinainen tarjoaa apua raiskauksen uhreille.

Rikosuhripäivystys antaa hyvät ohjeet ja tukea raiskauksen uhreille.

Tyttöjen Talot ympäri Suomea auttavat ja tukevat raiskauksen uhriksi joutuneita tyttöjä ja nuoria naisia.

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Väkivaltaa Kokeneet Miehet

Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...

Erosta Elossa – erokriisiapua miehille

Erosta Elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä tarjoamalla henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa...

Sinulle nuori, jonka vanhempi on sairastunut syöpään

Vanhemman sairastuminen syöpään voi olla rankka asia kohdata. Se herättää meissä monia kysymyksiä ja tunteita. Tälle sivustolle on kerätty...