Siirry sisältöön

Uupunut - 13-vuotta parisuhteessa.

ID 249526

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 13 vuotta. Lapsia on kaksi sekä yhteinen asunto. Mies oli ensimmäinen pitkäaikainen suhteeni ja tapasimme nuorina. En koskaan ole tuntenut häntä kohtaan sellaista palavaa rakkautta, josta puhutaan, eli toisin sanoen en ole koskaan rakastunut kehenkään. Rakastan häntä kyllä jollain tasolla, mutta en esimerkiksi koskaan ole innostunut seksistä, vaikka sitä harrastammekin, ja se on ollut miehelleni vaikeaa.

Ensimmäinen lapsemme sai alkunsa vahingossa, mutta olimme siinä vaiheessa olleet yhdessä jo monta vuotta, suhteemme oli vakaa, emme olleet enää liian nuoria eikä muutenkaan ollut mitään järkevää syytä, miksi emme olisi vauvaa pitäneet. Halusimme kumpikin jossain vaiheessa lapsia. Vauva-aika oli todella vaikeaa kummallekin, ja miehestäni paljastui tällöin yhä enemmän hänen kykenemättömyytensä sietää muiden tunteita ja tarpeita, kuten vauvan itkua. Sitä ennen olin ajatellut, että mieheni on kiltti ja rauhallinen, joskin aika tylsä. Ajattelin, että hänestä tulisi varmasti hyvä isä, ja olin yllättynyt, kuinka vaikeaa isyys hänelle olikin.

Vaikka esikoisen vauva-aika oli vaikea, päätimme kuitenkin hankkia toisen lapsen, joka syntyi, kun esikoinen oli noin 3-vuotias. Itse ainoana lapsena kärsin aina siitä, ettei minulla ollut sisarusta. Toinen vauva oli rauhallinen ja helppo, mutta hän syntyi keskosena ja hänellä oli aluksi terveysongelmia. Suhteemme kriisiytyi kuopuksen vauva-aikana ja kävimme yli vuoden pariterapiassa. Aloimme sen myötä ymmärtää toisiamme paremmin ja terapiasta oli selvästi hyötyä. Tämän jälkeen elämä kulki eteenpäin joten kuten. Esikoisemme on ollut vauvasta asti haastava ja hänen raivokohtauksensa ovat koetelleet paljon koko perhettä. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt, että hänessä olisi kuitenkaan mitään diagnosoitavaa.

Olemme välillä lähentyneet ja olen pystynyt ajoittain myös vapautumaan enemmän seksin aikana ja jopa nauttimaan siitä. Mieheni ihastui kuitenkin muutama vuosi sitten naiseen, joka vei kovasti hänen energiaansa ja aikaansa, vaikka kovin paljon mitään konkreettista ei tapahtunutkaan, eikä nainen ilmeisesti ollut miehestäni juurikaan kiinnostunut. Tämä kriisiytti suhteemme uudestaan. En edes muista, kuinka monta kertaa olemme olleet eron partaalla ja kuinka paljon olen tuhlannut omaa energiaani vihaan ja eron suunnitteluun näiden vuosien aikana. Ihastus on nyt (kai) menneisyyttä ja olemme käsitelleet asian, mutta toki se vaikuttaa jollain tasolla mielessäni edelleen.

Lapsemme ovat nyt 6- ja 9-vuotiaita ja elämä on helpottanut jonkin verran pikkulapsiajoista. Esikoisemme käytös on edelleen haastavaa ja käymme perheneuvolassa juttelemassa hänen asioistaan. Välillä tuntuu, että suhteemme on ihan hyvä, mutta usein minulla on tyhjä olo.

Olen sairastunut hiljattain työuupumukseen ja olen sen vuoksi nyt sairaslomalla. Tuntuu ja on tuntunut aiemminkin, että aina kun minun vointini ei ole hyvä, mieheni vetäytyy entisestään eikä pysty tarjoamaan tukea. Minun on myös vaikea levätä, koska mieheni antaa pienillä vihjeillä ymmärtää, kuinka minun tulisi sairaslomalla ollessani tehdä enemmän kotitöitä ym. Koen jatkuvaa riittämättömyyttä niin töissä, äitinä kuin puolisonakin. Näistä asioista puhuttiin aikanaan jo pariterapiassa ja tiedän kyllä syyt, miksi mieheni on vaikea osoittaa myötätuntoa ja ylipäänsä tunteita. Olen kuitenkin monella tapaa aika loppu.

Suhteessamme ei ole mitään järisyttävästi pielessä, mutta tuntuu, että joskus vähän kiinni kurottu kuilu välillämme taas vain kasvaa, enkä tiedä, jaksanko itse enää aktiivisesti siihen vaikuttaa. Mieheni mielestä suhteemme on ihan hyvä. Puhumme arkisista asioista, katsomme joskus tv:tä yhdessä ja käymme kävelyillä. Aika usein kuitenkin vietämme aikaa kumpikin erikseen. Olen koko suhteemme ajan ollut aktiivisempi osapuoli ”parisuhteen hoidossa”, keksinyt yhteistä tekemistä ja hankkiutunut pariterapiaan, jonne mieheni ei alun perin olisi halunnut tulla. Nyt, tämän uupumuksen keskellä en tiedä, jaksanko tosiaan enää. En tiedä, muuttuisiko elämämme (ja lastemme elämä!) paremmaksi vai huonommaksi eron myötä. Sen tiedän, etten jaksaisi enää vuodesta toiseen ”tehdä eroa päässäni” yksin, soutaa ja huovata, koska se vie liikaa energiaani.

Asiantuntija vastaa

14.05.2021 klo 10:49 , Väestöliitto

Hei, kiitos kysymyksestäsi. On hyvä, että etsit apua tilanteeseen. Viestisi  sisältää paljon pohdintaa perheestäsi ja omasta jaksamisestasi. Mietit parisuhdettasi, sen toimivuutta, riittävyyttä ja omia tunteitasi. Suhteessanne ei kertomasi mukaan ole ollut palavaa rakkautta tai intohimoa, mutta olette siitä huolimatta pysyneet yhdessä, perustaneet perheen ja selättäneet useampia haastaviakin vaiheita suhteessanne. Kerrot rakastavasi häntä, vaikka koet, ettet saa häneltä tarvitsemaasi tukea varsinkaan nyt, kun voimavarasi ovat uupumuksen vuoksi muutoinkin vähissä.  

Olette yhdessä työskennelleet parisuhteenne ja perheenne hyvinvoinnin eteen käymällä pariterapiassa ja sittemmin perheneuvolassa lapseen liittyvän huolen vuoksi. Kerrot myös molempien lasten vauva-aikojen koetelleen teitä niin vanhemmuudessa kuin kumppaneinakin. Sinä olet silloin kokenut jonkinasteisen pettymyksen mieheesi, sillä odotit häneltä toisenlaista suhtautumista vanhemmuuteen. Lisäksi sinua on satuttanut miehesi ihastuminen toiseen naiseen, vaikka sanot, ettei ihastumisesta seurannut juuri muuta.   

Olette pariterapiassa käsitelleet kumppanisi vaikeutta osoittaa tunteita tai olla myötätuntoinen, mikä on auttanut sinua ymmärtämään häntä. Tulkitsen asiaa niin, että olette hyötyneet pariterapiasta ainakin jossain määrin. Voisitko ajatella, että kokeilisitte uudestaan terapiaaViestisi perusteella vaikuttaa siltä, että suhteenne on ”arkipäiväistynyt” Omat voimavarasi ovat vähissä työuupumuksesta johtuen, mikä varmasti heijastuu myös jaksamiseen kotona. Odotat kumppaniltasi myötäelämistä ja tukea, jota et koe saavasi.  

Haastava perhetilanne vaikuttaa väistämättä myös työssä jaksamiseen ja päinvastoin. Kuormittuneena voi olla vaikea hahmottaa ulospääsyä ja toimivaa ratkaisua tilanteeseen. Pohdinkin, onko sinulle suositeltu työterveyden kautta keskusteluapua? Olisi tärkeää, että pääsisit kartoittamaan omaa tilannettasi ja tuen tarvetta, ennen kuin teet mitään ratkaisevia päätöksiä perisuhteenne osalta. Pettymyksen tunteet juontavat suhteenne alkuaikojen rakkaudettomuuden tunteesta ja ovat kertautuneet lastenne vauva-aikoina. Kaikki kertynyt saa sinut ajattelemaan muutoksen tarvetta myös niin, että ero voisi olla mahdollisuus muutokseen, vaikkakin myös pelkoa ja epävarmuutta aiheuttava ajatus.   

 Anna itsellesi aikaa, jotta saat tarvitsemaasi apua uupumukseen oman työterveyden kautta. Hakeutukaa uudestaan pariterapiaan, kun voimavarasi alkavat palautua, mutta keskity ennen sitä itseesi.   

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lastenpsykiatrin chat monikkoperheille

Tervetuloa kahdenkeskiseen chattiin! Voit kysyä monikkkoperheen lasten tai aikusten asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Bonusvanhemmuus- chat 24.11.2021

Bonusvanhemmille suunnattu vertaisohjattu keskustelu uusperheellisyyden teemoista, paineista, ratkaisuista ja rakkaudesta.

Bonusvanhemmuuus- Chat 27.10.2021

Bonusvanhemmille suunnattu vertaisohjattu keskustelu uusperheellisyyden teemoista, paineista, ratkaisuista ja rakkaudesta.