Siirry sisältöön

Tapasimme miehen kanssa 6kk sitten. Miehellä oli ...

ID 259845

Tapasimme miehen kanssa 6kk sitten. Miehellä oli kipeä ero alla ja riitaisa huoltajuusasia käsiteltävänä. Koin joutuvani hänen terapeutikseen kuunnellen hänen avautumistaan eksästään ja heidän liitostaan. Sanoin tästä ja hän ymmärsi, ettei minun roolini ollut kuunnella näitä asioita. Hänen sen sijaan on vaikea kuunnella minun asioitani puhumalla päälle ja kertomalla vain omaa näkökulmaa. Tämä turhauttaa minua. Sovimme myös etenevämme hitaasti, koska se tuntui hänen mielestään oikealta. Ihastus ei oikeastaan missään vaiheessa päässyt roihuamaan, koska lasten läsnäolot rajoittivat paljon näkemistämme puolin ja toisin ja keskityimme vain tutustumiseen. Viestit ovat ongelmallisia, koska miehellä on lukihäiriö ja väärinkäsityksiä on syntynyt puolin ja toisin. Emme voineet käydä treffeillä, koska juttu piti salata eksältä, jotta hän ei saisi aseita huoltajuusasioita varten. Myös miehen alkoholinkäyttö alkoi huolestuttaa, koska hän humalapäissään muuttui mahtailevaksi ja provosoivaksi. Oli pari ikävää tapahtumaa, joissa koin itseni loukatuksi, enkä käsittänyt, miksi toinen halusi olla ilkeä minua kohtaan. Itse otan alkoholia muutaman harvoin. Ehdotin miehelle terapiaa, koska koen hänen olevan liian kiltti eksälleen, että omalle parivuotiaalle lapselleen, joka vie miestä ihan täysin. Yhden käynnin jälkeen terapeutti totesi miehen itsetunnon olevan todella alhaalla, joka tulisi saada kuntoon. Olen kyseenalaistanut miehen tunteita minua kohtaan, koska hän ei sanoita tai viestitä ikävästä, ihastumisesta, kehuista jne. Kosketus on ainut, mistä huomaan hänen tunteensa. Emme ole päässeet rakastumisvaiheeseen ollenkaan, ja suhde alkaa syömään energiaa. Suutun nykyään todella herkästi, enkä jaksaisi enää setviä asioita, kun haasteita alkaa olemaan niin paljon. Hän kuitenkin saa minut nauramaan, haluaa kehittää itseään ja viikonloppuna rentoutuessamme meillä on aivan ihanaa. Tulevaisuuden haaveemme kohtaavat täydellisesti, raha-asioita pystymme käsitellä helposti maalaisjärjellä ja muutenkin arjesta puhuttaessa molemmilla on samanlainen käsitys siitä, millaista se on lapsiperheessä. Näen suhteemme olevan jo itsenäistymisvaiheessa ilman rakastumisvaihetta. Olemme molemmat toiveikkaita, mutta välillä iskee ja nykyään useammin se olo, että tästä ei vain tule mitään. Itse olen edellisiä suhteita työstänyt parisuhdeterapiassa ja oppinut todella paljon, miten tulisi ilmaista itseään jne. Nyt tuntuu, että toinen ei ole ollenkaan tietoinen parisuhdetaidoista, enkä haluaisi alkaa niitä opettamaan. Olen ilmaissut selkeästi toiveitani, mutta tuntuu pahalta, että joudun pyytämään hellyyden osoituksia, kuuntelemista ja suhteen viemistä eteen päin. Olemme yrittäneet yhdessä kovasti löytää ratkaisuja tilanteeseen, mutta toistaiseksi niistä ei ole vielä ollut hyötyä.

Asiantuntija vastaa

28.09.2021 klo 11:29 - Vanhemmuuden asiantuntija , Seksuaaliterapeutti, terveydenhoitaja , Väestöliitto

Hei! Kiitos lähettämästäsi viestistä.

Pohdit parisuhteenne jatkoa, tulisiko lähteä vaiko jäädä? Tilanteessasi on useampia tasoja. Puolisosi erokriisi ja sen heijastuminen parisuhteeseenne, omat tarpeesi, rajasi sekä eropohdinnat.

Teillä on aika tuore suhde taustalla, 6kk ajan olette tutustuneet toisiinne. Kerroit kumppanillasi olevan vaikea erokriisi sekä huoltajuuskiista päällä tutustumisenne aikana. Kriisiin kuuluvat erilaiset vaiheet, jos ne eivät ole sinulle tuttuja voit käydä lukemassa niistä lisää tästä: Shokista uuteen alkuun. Voit kenties tätä kautta päästä kiinni siitä, mitä kumppanisi mielessä on voinut olla meneillään ja miten se on näyttäytynyt arjessa sekä suhteessanne. Hienoa, että olet kannustanut ja tukenut häntä avun piiriin, jottei tilanne liiaksi kuormittaisi häntä itseään, sinua tai teidän suhdettanne.

Suhteenne on kuitenkin alkanut kuormittamaan sinua ja on hyvä, että olet pysähtynyt tämän asian ja sen herättämien tunteiden äärelle. Kuulostaa, että sinun tarpeesi eivät tyydyty tällä hetkellä suhteessanne sillä tavalla kuin toivoisit. Kuulostaa, että jäät vaille riittävää läheisyyttä ja yhteyttä kumppaniisi. Kumppanisi kriisi voi oleellisesti vaikuttaa siihen, kuinka hän pystyy olemaan sinulle emotionaalisesti läsnä. Hyvä, että olet selkeästi pyrkinyt ilmaisemaan tunteitasi ja toiveitasi suhteessanne. Jos tarpeitasi kuitenkin toistuvasti ohitetaan, voi se saada aikaan herkästi turhautumista ja ärsyyntymistä aikaan.

Hyvä, että olet pyrkinyt asettamaan rajoja kumppanisi toiminnalle, kuten eroon liittyvien tunteiden purkamiselle. On hyvä pohtia myös, missä omat rajasi muuten suhteessanne kulkevat. Suosittelen sinulle myös luettavaksi: Mitä tarkoittaa sinä tarvitset rajat? On tärkeää, että pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi, tunnistat omat tarpeesi ja kohtelet itseäsi rakkaudellisesti.

Kerroit, ettet ole tullut kuulluksi suhteessanne niin kuin olisit toivonut. Väärin ymmärryksiä on tullut niin keskustellessa sekä viestittelyssä puolin ja toisin. Kumppanisi kriisi heijastuu myös kommunikointiinne ja herättää uhkakuvia kumppanisi mielenmaisemaan, se voi olla osin myös tiedostamatonta. Hitaasti etenemisen toivominen voi olla osin myös tästä johtuvaa.

Mikä puolestaan saa sinut pohjimmiltaan jäämään tähän suhteeseen? Tai mikä arvo tai tunne ohjaa sinua olemaan juuri tässä. Onko kyse rakkaudesta, välittämisestä vai voiko olla pelkoa esimerkiksi yksin jäämisestä tai hylätyksi tulemisesta? Toisaalta kuvasit, että suhteessanne on myös hyviä asioita. Riittävätkö ne sinulle?

Tuot esiin myös huolta kumppanisi alkoholin käytöstä, sekä hänen käytöksestään alkoholin vaikutuksen alaisena. Vaikeita tunteita kohdatessaan, jotkut saattavat paeta niitä päihteisiin. Tämä altistaa myös erilaisille riippuvuuksille. Voisiko hänen tilanteessaan olla tästä kyse? Joskus alkoholi, ero ja riidat voivat synnyttää häpeän tunteita, joka voi johtaa hyvittely käyttäytymiseen. Kerroit, että puolisosi on liian kiltti eksäänsä ja lastaan kohtaan, jolloin nousee ajatus hyvittelystä. Käsittelemättömät häpeän tai syyllisyyden tunteet voivat näyttäytyä käytöksessä myös mahtailevuutena sekä provosointina. Häpeä on myös tiiviisti kytköksissä itsetunto ongelmiin. Syyllisyyden tunne puolestaan kilttiin, hyvittelevään käytökseen.

Viestissäsi tuot esille, että toimiva parisuhde ja hyvät parisuhdetaidot ovat sinulle tärkeitä arvoja. Olet selvästi myös perehtynyt parisuhde teematiikkaan. Onkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan arvojasi, miten ne toteutuvat nykyisessä suhteessasi? Kuinka koet suhteesi kehittymismahdollisuudet näiden suhteen? Millaisia arvoja puolestaan kumppanillasi on? Ovatko arvonne yhteen sovitettavissa?

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...