Siirry sisältöön

Masennus vienyt voimat enkä halua enää jatkaa suhteessamme, miten tästä eteenpäin?

ID 262053

Kaikki alkoi kolme vuotta vein isän katkaisuhoitoon alkoholismin takia. Katkaisuun kuului terapiaa isän läheisten kanssa. Tämä nosti lapsuuden traumoja mm. isän alkoholismista. Terapiakäyntien jälkeen alkoi itsetutkiskelu ja luulen, että masennus/ahdistus alkoi tästä. Ajauduin kunnalliseen terapiaan ja lopuksi psykoterapiaan. Psykoterapia auttoi kyllä alkuun ja uskon, että osan asioista sain käsiteltyä.

Vaihdoin ruumiillisesta työstä toimistotyöhön, joka osoittautui todella vika valinnaksi. Yritin lähteä työpaikasta vuoden jälkeen mutta en päässyt hakemiini töihin, sitten tulikin korona enkä uskaltanut vaihtaa työpaikkaa. Nyt olen toistaiseksi lomautettuna. Nykyinen työ ahdistaa koko ajan.

Aloitin mielialalääkkeet tovi sitten ja näiden sivuvaikutuksien kanssa on nyt taisteltu. Lääkkeet vei kyllä jatkuvan puristuksen tunteen rinnasta ja sen tunteen kun se iso norsu istuisi rintakehän päällä, mutta tuntuu että samalla meni myös iloisuuden tunne mukana  enkä saa mitään aikaiseksi. Pyöräilen ja käyn kuntosalilla kyllä.

Masennuksen aikana parisuhde on ajautunut kriisiin ja tästä olemme nyt yrittäneet selviytyä. Aloitimme pariterapiassa käynnit ja olemme nyt käyneet siellä kuusi kertaa.  Vaimon kanssa olemme tunteneet 16 vuotta joista 4 vuotta naimisissa. Pariterapiassa olemme osittain alkaneet ymmärtää toisiamme enemmän, mutta lähiaikoina minulle on tullut vahva halu päästä tästä suhteesta eroon. Olen varmaan viimeisen vuoden miettinyt joka viikko eroa. En enää rakasta vaimoani, olen sen hänelle sanonut ja viime aikoina olenkin kertonut että tykkään hänestä vain, koska hän sen haluaa kuulla ja näin olen päässyt helpommalla.

Nyt tämä tykkäyskin on jo hävinnyt ja en pysty muuta kuin ajattelemaan eroa. Olen viimeisin vuoden aikana sanonut riitojen päätteeksi  useita kertoja että haluan erota, mutta jotenkin hän saa puhuttua minut aina ympäri. En kuitenkaan ole pystynyt tätä sanomaan silloin kun riita ei ole.

Kun vaimo kysyy, että haluatko olla enää kanssani tai tykkäätkö minusta, vastaan että, joo, vaikka todellisuudessa haluaisin erota ja olla yksin. Sitä en vain pysty sanomaan. Ensimmäiset kerrat ajattelin, että no, ehkä en halua erota, mutta viimeisen vuoden aikana kaiken muun lisäksi tämä on ruvennut syömään pahasti sisältä. Onneksi lääkkeet auttaa pahimpaan ahdistukseen.

Uskon, että eniten ahdistusta aiheuttavat  työpaikka, jossa en viihtynyt ja  parisuhteeni, jossa en koe että minulla on hyvä olla. En rakasta vaimoani, enkä näe että olen oikea mies hänelle. Olen tämän sanonutkin mutta hän syyttää  kaikesta ainoastaan työpaikkaani. Olen yrittänyt sanoa senkin ääneen, että minusta tuntuu tämä meidän suhde ahdistavalta ja että olisi parempi erota, mutta hän ei usko sitä.

Kaikki on nyt vaan minun masennuksen ja ahdistuksen vikaa. Pariterapiassa on todettu että olemme vaimon kanssa edenneet suhteessamme todella nopeasti  emmekä ole pysähtyneet miettiäksemme, mitä oikeasti haluamme. Meillä ei ole ollut tukiverkostoa tai yhteistä parisuhdeaikaa juuri koskaan. Tämän lisäksi suhteen alkuaikaa varjostaa muutama keskenmeno.

Vaimon lapsuus on ollut hyvin rankka. Hän on siirtynyt sijaisperheestä toiseen ja lopuksi päätynyt alkoholisti-isälleen, joka mm pahoinpiteli häntä. Olen joutunut ottamaan kaikki velat omiin nimiini. Se on myös yksi pelottava asia taustalla miksi minulla ei ole uskallusta lähteä. Velkaa on kymmeniä tuhansia, mikä ei helpota ahdistusta.

Masennuksestani on puhuttu myös tyttären kanssa.  Minusta tuntuukin, että voisiko olla niin , että minulle ei olisikaan masennusta jos pääsisin vaimosta eroon. Juuri keskustelimme perheen kesken ja vaimo isosti nosti esille, että kun isillä on nyt tuo masennus ja joudumme kaikki elämään sen kanssa. Tuntui todella pahalta, ja nyt tytär kärsii tästä rajusti kun olen ahdistunut eikä energiaa riitä touhuamiseen. Olen ihan lukossa.

Pohjimmainen ajatus ehkä on se, että mitä jos masennukseni johtuu enää vain ja ainoastaan tästä parisuhteesta, josta en pääse eroon?  Vaimo ei ota minua enää tosissaan, kun sanon että haluan erota eikä voimat ja kyvyt riitä siihen että pakkaisin laukun ja lähtisin. Muutaman kerran olen lähtenyt suutuspäissäni. Viestiä ja puheluita on tullut perään, suuttumusta, haukkumista, syyllistämistä ja kaikkea siltä väliltä. Kuinka jätän lapsen epätietoisuuteen ja hylkään perheen ja jätän kaikki.  Tämä on yksi syy mikä minua estää. Hylkään lapsen, kodin, koirat ja kaikki jos lähden. Vaimo on todella kova syyllistämään ja kaikki on useimmiten minun syyni kun en osaa puhua, tai huudan tai sitä ja tätä.

Olen ihan loppu ja tuntuu että en enää jaksa. Vaimo kertoo että välittää, auttaa ja tukee masennuksessa,  niin on kyllä tehnytkin. Mutta kun tuntuu, että hän on myös rankalla kädellä aina aluksi syyllistänyt ja jotenkin rikkonut minut palasiksi ja eron partaalle. Sitten jälkeenpäin hän tukee, auttaa ja ymmärtää. Jotenkin tämä kuulostaa epäterveeltä.

Ehkä  tajuan vasta nyt, kun olen lääkityksen aloittanut, enkä hajoa niin palasiksi mitä aikaisemmin. Olen ruvennut epäilemään että vaimollani on joku todella paha persoonallisuushäiriö. En tosiaan enää tiedä mihin uskoa ja ketä. Tuntuu että minua pidetään väkisin tässä suhteessa ja syötetään sitä tarinaa että olen masentunut jne. vain, että jäisin tähän tilanteeseen. Miten pääsen tästä suosta pois, en enää tiedä?

Asiantuntija vastaa

22.10.2021 klo 12:37 , Väestöliitto

Hei,  

kiitos monitasoisesta ja laajasta kysymystäsi. Teknisistä syistä jouduin tiivistämään kertomaasi. Kerrot kasvaneesi alkoholisti-isän kanssa. Isäsi päihdehoidon myötä, olet nyt aikuisena pohtinut kasvuolosuhteidesi merkitystä. Tämä on herättänyt sinussa ahdistusta ja masennusoireilua, minkä takia oma terapiaprosessisi käynnistyi. Jos vanhemman päihdeongelmaa ei lasten kasvuvuosina käsitellä mitenkään eikä perhe saa tarvitsemaansa apua, hyvin usein aikuisena omat lapsuusiän traumaattiset tunnekokemukset nousevat pintaan muun muassa omaa vanhemmuuttaan ja parisuhdettaan rakentaessa.  

Kerrot myös epäonnistuneesta ammatillisesta polustasi sekä lomautuksesta ja työn vaihtamisen hankaloitumisesta koronan myötä. Työhön liittyvien huolien lisäksi sinua kuormittaa taloudellinen vastuu perheenne veloista. Kaikki kokemuksesi ovat ikään kuin korostaneet voimattomuuden ja epäonnistumisen tunnettasi. Vaikka koet masennusoireiluun saamasi lääkityksen jossain määrin auttavan, tuntuu ilo elämästä olevan kadoksissa.  

Kaiken kertomasi perusteella on selvää, että sinulla on erittäin vaikea ja kuormittava henkilökohtainen tilanne, joka vaikuttaa myös perheeseesi ja parisuhteeseesi. Koet, ettet rakasta puolisoasi, etkä ole oikea puoliso hänelle. Haluaisit erota, mutta et saa eroa toteutettua. Et mainitse tyttärenne ikää, mutta ymmärrän niin, että myös hänelle olette puhuneet tilanteestasi. Voimattomuuden tunnettasi lisää puolisosi syyllistävä asenne ja puhe lapsen hylkäämisestä silloin, kun olet ottanut oman erotoiveesi puheeksi. 

Kerrot myös siitä, että puolisosi lapsuus on ollut rankka ja sisältänyt väkivaltaa ja useita hylkäämiskokemuksia. Puolisosi löytää masennuksellesi lähinnä huonoihin työkokemuksiisi liittyviä selityksiä. Puolisosi on tukenut ja ymmärtänyt sinua, mutta myös syyllistänyt ja rikkonut. Itse koet, että masennuksesi johtuu ja sitä ylläpitää pääasiassa rakkaudeton parisuhteesi.  

Lapsuus alkoholistiperheessä aiheuttaa usein moninaisia haasteita aikuiselämässä. Jos lapsuudessa on päihdeongelmainen vanhempi toiminut ennakoimattomasti ja arvaamattomasti, olet todennäköisesti ollut jatkuvasti varuillasi, ikään kuin hälytystilassa. Lapsi saattaa etsiä tapoja toimia sovittelevasti alkoholistivanhemman vaatimusten tai aggression aikana, tai jopa syyllistää itseään vanhemman käytöksestä. Jos rakastava ja huomioiva vanhempi muuttuu päihteiden myötä poissaolevaksi, syyttäväksi, aggressiiviseksi tai torjuvaksi, ei lapsen mieli kykene erottelemaan, mikä on päihteiden vaikutusta ja mikä on muuta. Sekä sinä, että puolisosi olette kasvaneet epävarmuuden ja ennakoimattomuuden kehässä.   

Mielesi ja kohosi reagoi mahdollisesti edelleen samalla tavalla muun muassa syyllistävään puheeseen. Saattaa olla, että koitat sovitella, sanot sen, mitä tiedät toisen sinulta odottavan, ihan niin kuin olet oppinut kasvuiässä toimimaan. On hienoa, että olet hakeutunut omaan terapiaan ja koet saaneesi sitä kautta myös joitain asioita käsiteltyä. Kehottaisin sinua jatkamaan omaa terapiaasi ja mielellään myös hakutumaan vertaiskeskusteluihin muiden päihdeperheissä kasvaneiden kanssa. Koska puolisollasi on myös traumaattisia lapsuuskokemuksia, voisitteko harkita osallistumista yhdessä?  Esimerkiksi Al-anon ryhmissä voi turvallisessa ja luottamuksellisessa tilassa kohdata muita saman kokemuksen jakavia https://www.al-anon.fi/al-anon-ryhmat/  

Olette yhdessä käyneet pariterapiassa, josta koet teidän myös hyötyneen. Terapia on aina pitkäkestoinen prosessi, johon kuuluu niin lähestymistä kuin etääntymistäkin. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen turvallisesti, terapeutin läsnäollessa myös mahdollistaa tunteiden käsittelyn turvallisessa tilassa. Miksi minusta tuntuu tällaiselta, onko tämä tunne luvallinen, vahingoittavatko tunteeni perheenjäseniäni, miten tunteeni kohdataan perheessäni….. 

Kannustan teitä jatkamaan niin yksilö- kuin pariterapiassakin. Terapia ei korjaa sitä, mikä ei korjattavissa ole, mutta antaa tilaa ja ymmärrystä jatkaa matkaa omien, vaikeidenkin tunteiden äärelle. Parisuhteen tulevaisuudesta on hyvä puhua avoimesti terapiassa, myös niistä omista toiveista. Joka tapauksessa vanhemmuus jatkuu, ja yksi terapian tavoitteista voi olla toimivaan yhteisvanhemmuuteen pyrkiminen ilman syyllisyyttä tai syyllistämistä.  

 

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...