Siirry sisältöön

Miten siirtää huoltajuus takaisin isälle?

ID 214228

Hei, Olemme joutuneet terveys syistä päätymään lasten huoltajuuden siirtyvän äidille kokonaan. Miten saamme nyt tilanteen rauettua huoltajuuden takaisin myös isälle?

Asiantuntija vastaa

29.09.2020 klo 16:53 , Väestöliitto

Mikäli olette yksimielisiä siitä, että haluatte sopia lasten yhteishuollosta, varatkaa aika oman asuinkuntanne lastenvalvojalle. Lastenvalvoja vahvistaa huoltajuussopimuksen, jos olette molemmat paikalla, eikä kumpikaan suullisesti eikä kirjallisesti vastusta yhteishuoltoon siirtymistä, eikä muita esteitä yhteishuoltajuudelle ole.

Sen vanhemman, joka on lapsen huoltaja, on ennen päätöksentekoa keskusteltava lapsen kanssa ja huomioitava lapsen mielipide ikätasoisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Huoltajan on myös kerrottava lapselle lapsen elämään vaikuttavasta päätöksistä – eli tässä tapauksessa lapselle on kerrottava, miten yhteishuolto tulee vaikuttamaan lapsen elämään.  Kertomisen tulee  tapahtuua lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.

Eli lapsen iästä riippumatta on tärkeää, että äiti, joka nyt on lapsen huollosta yksin vastuussa, keskustelee lapsne kanssa, kuulee lapsen mielipiteen ja kertoo lapselle, miten tuleva huoltajuuden muutos tulee vaikuttamaan lapsen elämään.

Mikäli lapselle on nimetty oheishuoltaja on myös oheishuoltaja osallistettava päätöksentekoon.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Apua monikkoperheille - lastenpsykiatri vastaa chatissa

Voit keskustella luottamuksellisesti ja nimettömänä kaikista monikkoperheiden asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Apua monikkoperheille - lastenpsykiatri vastaa chatissa

Voit keskustella luottamuksellisesti ja nimettömänä kaikista monikkoperheiden asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti

Näkökulmia vanhemmuuteen

Näkökulmia vanhemmuuteen -sarjassa Johanna ja Cecilia keskustelevat seuraavista aiheista: muutos yhden vanhemman perheeksi, ero, kantaako meidän...