
Ylivelkaantuminen muutakin kuin pelkkiä numeroita
Kun yrittäjyys on osa identiteettiä
Yrittäjyys ei ole vain työtä – monelle se on olennainen osa omaa identiteettiä. Siksi voi olla erityisen raskasta, mikäli yritystoiminta ei kovasta työstä ja sitoutumisesta huolimatta etene suunnitellusti. Tilanne saattaa herättää tunteen epäonnistumisesta ihmisenä, vaikka taustalla on usein yrittäjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolisia tekijöitä. Esimerkiksi äkillinen sairastuminen, markkinatilanteen muutokset, odottamattomat investointikulut tai asiakkaan maksamatta jääneet laskut voivat sysätä yrittäjän vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.
Erityisesti miesyrittäjille hallinnan menettäminen voi horjuttaa minäkuvaa ja itseluottamusta. Moni on kasvanut ajatukseen, että pärjääminen, vahvuus ja vastuunkanto ovat osa miehen roolia. On inhimillistä, että tällaisessa tilanteessa herää voimakkaita tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä ja pettymystä. Itselle ankaria ja syyllistäviä ajatuksia herättävä sisäinen puhe voi saada vetäytymään sosiaalisista tilanteista tai ylläpitämään ulospäin kuvaa, että kaikki on hyvin.
Miltä ylivelkaantuminen voi näyttää arjessa?
Ylivelkaantuminen näkyy harvoin vain lompakossa – se hiipii arkeen monin tavoin. Jatkuva epävarmuudessa eläminen, hankalien tunteiden vuoristorata ja itsensä syyllistäminen vaikuttavat hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Se voi näkyä esimerkiksi:
- Laskujen avaamisen välttelynä, koska totuuden kohtaaminen tuntuu liian raskaalta.
- Tilanteen pakenemisena työntekoon, jolloin yrittäjä tekee yhä enemmän ja pidempiä päiviä, vaikka tulokset eivät parane.
- Syömisen unohtumisena tai muuttumisena epäsäännölliseksi, kun ateriarytmi katoaa ja tulee syötyä mitä sattuu ja silloin kun sattuu.
- Yksinäisyytenä ja vetäytymisenä, kun ei halua myöntää läheisilleen tilanteen vakavuutta.
- Mielialan vaihteluna, kun tunteet vaihtelevat toivottomuudesta ärtyneisyyteen ja hetkittäiseen helpotukseen.
- Keskittymiskyvyn ja motivaation heikkenemisenä, mikä vaikeuttaa arjen ja yrityksen pyörittämistä entisestään.
- Päihteiden käytön lisääntymisenä, kun haluaa hetkeksi turruttaa ahdistusta.
Nämä reaktiot ovat ymmärrettäviä selviytymiskeinoja tilanteessa, jossa ihminen yrittää pitää itsensä ja elämänsä kasassa.
Tästäkin voi selvitä
Muutos on mahdollinen. Ensin on kuitenkin tärkeää oivaltaa, että jokainen ansaitsee voida hyvin. Menneisyyttä ei voi muuttaa ja sen sijaan katse onkin suunnattava tähän hetkeen ja tulevaan. Tehokkaita keinoja eteenpäin pääsemisessä ovat omien voimavarojen ja onnistumisten tunnistaminen, pienten askelten ottaminen ja armollisuus itseä kohtaan.
Joskus solmujen avaaminen onnistuu omin voimin tai läheisten tuella, mutta monesti tarvitaan myös ammattilaista. Apua on saatavilla, ja ensimmäinen askel voi olla niinkin pieni kuin asian ääneen sanominen jollekin. Kun uskaltaa pukea tilanteen sanoiksi, siitä tulee vähän konkreettisempi ja helpompi kohdata. Siitä voi alkaa muutos kohti parempaa.
Pohdittavaksi
- Millaisten tapahtumien, valintojen ja olosuhteiden tunnistat vaikuttaneen tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseesi?
- Miten taloudelliset haasteet heijastuvat arkeesi ja jaksamiseesi?
- Millaisia odotuksia sinuun kohdistuu miehenä ja yrittäjänä?
- Ovatko odotukset yhdenmukaisia sen kanssa mitä ajattelet itsestäsi nyt, vai koetko näiden välillä ristiriitaa?