Siirry sisältöön
Synkät ajatukset ja tuntemukset voivat horjuttaa yrittäjämiestä silloin, kun raha-asiat kuormittavat mieltä jatkuvasti. Omien ajatusten ja tunteiden tarkastelusta, myötätuntoisemmasta suhtautumisesta itseä kohtaan sekä omien vaikutusmahdollisuuksien pohtimisesta on hyötyä etenkin silloin, kun oma tilanne tuntuu sekavalta. Omia toimintatapoja on helpompi ymmärtää silloin, kun tunnistaa mistä ne kumpuavat.

Ajatusten vaikutus

Ajatuksia ja niiden herättämiä tunteita voi opetella havainnoimaan. Esimerkiksi ajatus “en ikinä tule selviämään tästä tilanteesta” voi nousta pintaan erityisesti silloin, kun tilanne tuntuu hallitsemattomalta. Tällainen ajatus ei välttämättä perustu koko todellisuuteen, vaan on yksi mielen tapa reagoida kuormittavassa hetkessä. Se voi herättää pelkoa, lamaannuttaa ja johtaa siihen, että välttelee tilanteen kohtaamista tai lykkää asioiden hoitamista.

On tärkeää muistaa, että kaikki mieleen tulevat ajatukset eivät ole totta, eikä niiden tarvitse sanella sitä, mitä teemme seuraavaksi.

Jos saman tilanteen keskellä nousee ajatus “ehkä selviänkin tästä”, se voi herättää toivoa ja lisätä halua toimia. Se ei ehkä poista huolta, mutta voi auttaa ottamaan seuraavan pienen askeleen, esimerkiksi setvimään kasautuneita laskuja, ottamaan yhteyttä velkaneuvontaan tai hakemaan vertaistukea tai keskusteluapua. Tällainen ajatus voi avata näkökulmia ja mahdollisuuksia ja ennen kaikkea viedä kohti jotakin, mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä, kuten selviytymistä tilanteesta eteenpäin.

Tunteiden merkitys

Tunteet voivat olla raskaita, mutta niiden hyväksyminen osaksi tilannetta voi helpottaa askelten ottamista kohti muutosta. Siksi on tärkeää pysähtyä käsittelemään niitä tunteita ja ajatuksia, joita kriisi herättää. Usein siihen kuuluu myös surua, luopumista ja sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen. On lupa tuntea pettymystä, epävarmuutta ja menetystä. Nämä tunteet eivät ole merkki heikkoudesta, vaan osa ihmisyyttä.

Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen auttaa saamaan etäisyyttä niihin ja hallitsemaan niiden vaikutusta. Salliva havainnointi tekee tunteista vähemmän uhkaavia ja auttaa jatkamaan eteenpäin.

Itsemyötätunto auttaa jaksamaan

Myönteinen suhtautuminen itseä kohtaan, ei ole heikkoutta. Se tarkoittaa, että antaa itselleen myös mahdollisuuden olla keskeneräinen, väsynyt tai epävarma, mutta silti arvokas. Jos läheisesi olisi samassa tilanteessa kuin sinä nyt, mitä sanoisit hänelle? Voisitko sanoa jotain samanlaista myös itsellesi?

Voit kokeilla väljentää itseesi kohdistamiasi vaatimuksia, olla itsellesi hieman lempeämpi ja sallia pieniä, hyvinvointia tukevia tekoja osaksi arkea. Omien arvojen pohtimisesta voi olla hyötyä: mikä on minulle tärkeää ja merkityksellistä, mitä kohti haluan kulkea?

Hyväksyminen ja roolit elämässä

Mitä voimakkaammin käsitys itsestä on rakentunut yrittämisen ja työn ympärille, sitä enemmän yritystoiminnan päättyminen horjuttaa itsetuntoa. Siinä tilanteessa voi olla hyvä pohtia, mitä kaikkea muutakin olen ja millaisia merkityksellisiä rooleja elämässäni on, esimerkiksi puoliso, isä, ystävä. Mitä pidän tärkeänä ja arvokkaana, ja voisinko niihin panostamalla myös itse saada merkityksellisyyden kokemuksia?

Myös tilanteen hyväksyminen ja kannattamattomasta yritystoiminnasta luopuminen voi olla tärkeä ja rohkea valinta. Kaikki asiakkuudet eivät jatku eikä jokainen yritys kanna. Se on osa elämää, ei epäonnistumisen mittari.

Mihin voi vaikuttaa juuri nyt?

On asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa: menneisyys, muiden reaktiot tai jo tehdyt taloudelliset päätökset. Mutta on myös asioita, joihin voi. Jokainen voi itse päättää, miten puhuu itselleen, mihin suuntaa huomionsa ja millaisia pieniä tekoja tekee arjessa juuri tänään.

Kun huomio alkaa kääntyä pois siitä, mitä ei voi muuttaa, voi voimavaroja vapautua niihin asioihin, joissa on tilaa liikkua, vaikka vain vähän. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että vastaa yhteen viestiin, kokoaa yhteen asioiden selvittelyn vaatimia dokumentteja tai käy ulkona hengittämässä raitista ilmaa. Jokainen askel on merkityksellinen ja auttaa tuntemaan, että tästä voi päästä eteenpäin.

Jokaisen tilanne on yksilöllinen

Tässä jaksossa esiin nostetut näkökulmat eivät ole valmiita vastauksia, vaan tapoja tarkastella omaa tilannetta ja suhtautumista siihen. Niistä voi olla apua vaikeassa tilanteessa, mutta ne eivät yksin ratkaise kaikkea. On hyvä muistaa, että jokaisen elämäntilanne on omanlaisensa, ja myös eteenpäin pääsemisen tavat vaihtelevat.

Keskustelu toisen ihmisen kanssa voi helpottaa oloa, avata uusia näkökulmia ja vahvistaa jaksamista. Siksi on tärkeää, ettei jää yksin. Rohkaisemme sinua jakamaan kokemuksiasi luotettavan ihmisen kanssa tai hakemaan ammattiapua, jos tilanne tuntuu liian kuormittavalta. Tukea on saatavilla sekä omaan hyvinvointiin että yrityksen talouteen liittyvissä kysymyksissä.

Pohdittavaksi

  • Mitkä ajatukset nousevat sinulla tällä hetkellä useimmin esiin?
  • Millaisia tunteita huomaat liittyvän näihin ajatuksiin? Miten huomaat niiden vaikuttavan sinuun?
  • Jos läheisesi kokisi saman kuin sinä nyt, mitä sanoisit hänelle? Voisitko kohdata itseäsi samalla myötätunnolla?
  • Mihin asioihin sinun olisi juuri nyt hyvä suhtautua hyväksyvästi? Mitä voisit päästää hetkeksi irti, jotta et jäisi jumiin ajatusten tai tunteiden alle?

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Ylivelkaantuneiden yrittäjämiesten tueksi

Konkurssien ja maksuhäiriöiden määrät jatkavat kasvuaan ja yhä useampi yrittäjämies joutuu tilanteeseen, jossa tulot eivät enää riitä...

Väkivaltaa Kokeneet Miehet

Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...