Siirry sisältöön

Sateenkaariperheen nuori - neliapilaperheen lapsi

Julkaistu 22.06.2020 - 22.06.2020 klo 12:06 - Kirjoittanut Neliapilaperheen nuori , Sateenkaariperheet ry
Olen kahden viikon päästä 18 vuotta täyttävä nuori. Minulla on kaksi äitiä ja kaksi isää. Minulla on myös pikkuveli. Asumme paritalossa, toisessa asunnossa asuvat äidit, toisessa isät.

Isäni erosivat pari vuotta sitten, edelleen toinen heistä asuu lähellä minua ja veljeäni. Tottakai neljän vanhemman mukana tulee mukana myös 8 kahdeksan huolehtivaa ja rakastavaa isovanhempaa.

Se, että minulla oli kaksi äitiä, jotka ovat nykyään naimisissa ja kaksi isää oli minulle normaalia.  Viimeisten kymmenen vuoden aikana, kun olen siitä kertonut, saan useammin vastaukseksi ihannointia perhemalliamme kohtaan kuin halveksuntaa.  En ole koskaan tuntenut itseäni erilaiseksi. En koskaan miettinyt, että perheeni oli erilainen, vaan tunsin itseni rikkaammaksi kuin muut. Kun muut tulivat kotiin, ei heillä välttämättä ollut ketään kotona huolehtimassa tai tekemässä ruokaa, mutta minulla oli aina ainakin yksi, joskus kaksi, joskus kolme, joskus neljä. Tietysti mokatessani neljä vanhempaa tuntui kauheammalta kuin koskaan, koska olihan silloin neljä vanhempaa, joille asia piti selittää ja neljä vanhempaa, jotka olin pettänyt.

Näimme melkein joka päivä kaikkia vanhempiamme. Isi teki töitä kotoa, joten aina koulun jälkeen tulimme iseille. Sitten, kun äidit tulivat kotiin siirryimme heille, jos siis olimme heillä yötä.

Muistan lapsuudestani arjen. Olimmepa veljeni kanssa iseillämme yötä (isi-ilta noin kahdesti viikossa), jolloin arkea piristettiin katsomalla usein televisiosarjoja yhdessä ja pelailimme Unoa, taikka äideillämme yötä (viisi yötä viikosta), vaikutti arki silti samalla kuin muillakin kavereilla. Läksyt tehtiin, hampaat pestiin ja nukkumaan mentiin ihmisten aikoihin. Aamulla herättiin ja alakerrassa kuului joko äiti lukemassa sanomalehteä ja kuuntelemassa radiota tai isät keskustelemassa ennen töihin lähtöä.

En ole koskaan kokenut elämääni mitenkään erityiseksi tai normaalista poikkeavaksi. Jo pienenä kun minulta kysyttiin, millainen perhe sinulla oli, sain usein vastattuani jatkokysymyksiä. En koskaan saanut negatiivista tai tuomitsevaa palautetta.

Kysymykset, joihin olen elämäni aikana saanut vastata, ovat usein olleet samoja. Miten kaikki tapahtui? Kuka on kenenkin biologinen vanhempi? Näitä kysymyksiä en ollut itse koskaan miettinyt. Pienestä pitäen minulle vastattiin rehellisesti kysymyksiini perheestämme ja osa oli vaan itsestäänselvyyksiä, joita en edes tajunnut kysyä.

Loppujen lopuksi nykyajan yhteiskunnassa ei yleisesti tarvitse pelätä erilaisuutta, sitä vaalitaan ja pidetään rikkautena. En huomaa ihmisten käytöksessä muutosta, kun kerron perheestäni, ja usein se on täydellinen tapa rikkoa jää uuden tuttavuuden kanssa. Varsinkin minun ikäiset, 15-22 -vuotiaat, ovat kaikki vain tukeneet ja arvostaneet meidän neliapilaperhettä.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

MAINONTA | Miten sillä vaikutetaan?

Kuulostaako Coca-Cola, Nike tai Apple tutuilta? No tietenkin, kaikkihan ne tietää! Mutta oletko koskaan miettinyt, että miksi?

Näkymätön raha?

Kolikot kilisevät taskuissa yhä harvemmalla, kun käteisen sijaan maksamiseen käytetään yhä useammin kortteja sekä erilaisia...

Tarkastusmaksu, pitääkö se maksaa?

Ilman lippua, eli niin sanotusti pummilla matkustaminen, saattaa houkutella hypätessä vaikkapa metroon tai raitiovaunuun, joissa lippua ei tarvitse...