Sateenkaariperheen nuori - kahden isän lapsi
Kohtasin jo pienenä lapsena lähes mahdottoman pulman – olin suurimman osan ajasta taloutemme ainoa lapsi ja siksi myös etuoikeutettu.
Yksi ihanista etuuksistani oli jokailtainen hieronta, joka tunnettiin myös nimellä ”rapsu-hieronta”. Jokailtainen kutsuhuutoni meni kutakuinkin näin: isi, rapsu-hieromaan! Yllättäen – aivan odottamatta – huoneeseeni ryntäsi kaksi isää valmiina antamaan lapselleen hyvän yön toivotuksen. Mikä kumma kutsussani oli taas mennyt vikaan? Halusin saada huoneeseen vain yhden isän kerrallaan, tavoitteenani maksimoida rapsuhieronnan määrä. Tässäpä oli 4-vuotiaalle kiperä ongelma ratkaistavaksi. Variaatioita ennen toivottua tulosta oli muutama.
Ensimmäisenä kokeena oli antaa iseille omat numerot: isi numero 1 ja isi numero 2. Tämä tyssähti kuitenkin heti alkuunsa, koska tuntui mielestäni epäoikeudenmukaiselta, että toinen saisi kantaa nimeä ”number one dad”. Rakastinhan heitä molempia kuitenkin tasavertaisesti. Seuraavana kokeiluun tuli ”isi” ja ”isä”. Nimien samanlaisuuden takia tämäkin vedenpitävä suunnitelma oli hylättävä. Aina kun isin piti tulla hieromaan, yllätykseksi huoneeseen tuli isä, toisinpäin tai samaan aikaan. Jotain oli keksittävä. Oma nerouteni yllätti itsenikin, kun päätin kutsua heitä heidän etunimillään. Nyt mikään ei voi mennä pieleen, eikä mennytkään. Sopivan erilaiset nimet ja täysin tasavertaisesti rakastettavat.
Meidän perheessämme kaikki ei välttämättä toimi samalla lailla kuin monissa muissa perheissä. Perheissä, joissa on ”äiti” ja ”isä”. Nämä haasteet ovat kuitenkin pysytelleet aivan ruohonjuuritasolla, eikä todellisia ongelmia elämääni ole perhemuotomme tuottanut. Jokaisessa perheessä on omia tapoja tehdä asioita ja tämä oli yksi meidän omista tavoistamme.
Olen käynyt peruskouluni Helsingin keskustassa. Lukioon seurasin isoveljeni jalanjälkiä. Ystäväni ovat olleet minulle aina kaikki kaikessa. Olen ollut siinä suhteessa onnekas, että ystäväpiirini on suuri ja läheinen. Minua monesti kuvaillaan kilttinä ja uskollisena. Kävelin ulos lukion porteista lakki päässä keväällä 2017. Lukion jälkeen tein hetken töitä, matkustelin, ajoin pääni siiliksi ja suoritin asepalvelukseni 9 kuukaudessa. Nyt työskentelen tarjoilijana ja suunnittelen jatko-opintojani. Harrastuksiani nuorempana olivat jääkiekko ja hieman myöhemmin röökien pölliminen vanhempien ”piiloista”. Nykyään jääkiekko harrastuksena ei ole pipolätkää totisempaa ja röökit voin ostaa itse kaupasta. Aikalailla peruskuviot siis Helsingissä kasvaneelle lapselle.
Perheeni kuviot taas ovat hieman mutkikkaammat. Siskoni ja veljeni asuivat suurimman osan lapsuudestani äitini kanssa maalla. Kolme ja puoli vuotta vanhemmat isosisarukseni toki kävivät usein meillä Helsingissä kylässä. Minä taas kyläilin äitini luona tasaisesti vähintään joka toinen viikonloppu. Itse kasvoin kahden isäni kanssa Helsingissä. Tämä on joskus herättänyt kysymyksiä, ”kumman kanssa sun äiti siis ennen oli naimisissa?” tai ”Kumpi on niinku sun oikee isä?”. Suurempaa vastarintaa en ole perhettäni kohtaan kokenut. Nämä kysymyksetkin heijastavat vain sitä, minkälainen ajatus perinteisestä perhemallista istutetaan jo pienen lapsen mieleen. Onneksi tämä perhemalli menettää jalansijaa yhteiskunnassamme hetki hetkeltä enemmän. Uskaltaisin väittää, että tulevaisuudessa oma lapseni ei tule kohtaamaan kovin montaa kertaa kysymystä: kumpi on siis sun oikea isoisä?
Olen oppinut ystäviltäni paljon ja on ollut myös ilo olla heille tilaisuus oppia hieman sateenkaariperheen arjesta. En ole koskaan kohdannut kiusaamista tai nimittelyä perheeni takia. Päinvastoin olen kokenut suojelua ja huolehtimista. Ystäväni ovat kanssani kiroilleet Räsäselle ja muille epätasa-arvoa edustaville ihmisille. He ovat jännittäneet minun ja vanhempieni kanssa kansalaistorilla tulosta: 105-92! Tiedän heidän kannattavan tasa-arvoa edistäviä asioita riippumatta siitä, kuuluuko heidän lähipiiriinsä vähemmistöä. On silti ollut upeaa ja mielestäni etuoikeutettua saada heidän tukensa hetkinä, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä minulle ja perheelleni.
Vaikeuksia minulle eivät ole myöskään tuottanut sosiaaliset tilanteet, joissa perheeni ulottuvuudet tulevat ilmi. Minut on kasvatettu avoimeksi ja sosiaaliseksi, enkä häpeä perhettäni millään tavalla. Olen itse asiassa aika ylpeä siitä! Tästä iso kiitos perheelleni, joka on minut näille tavoille koulinut ja onneksi onkin.
Joskus olen miettinyt, minkälaista olisi ollut kasvaa perheessä, jossa minut olisi kasvattanut kahden isän ja äidin sijasta vain isä ja äiti. Olisi kiinnostava nähdä, olisiko minusta tullut ahdasmielisempi tai ennakkoluuloisempi poikkeavia perheitä kohtaan. Nyt voin kuitenkin sanoa sen, että en voisi olla kiitollisempi siitä hetkestä, kun vanhempani uskalsivat tarttua muumimukin kahvaan ja kasvattivat minut maailmaan, joka ei vielä täysin ymmärtänyt perhettäni.