Sateenkaariperheen nuori - kahden äidin lapsi

En ole ikinä hävennyt perhettäni. Jos joku kysyi minulta perheestäni, kerroin aina, että minulla on kaksi äitiä. En ole myöskään heti ollut kertomassa kaikille, johtuen ehkä siitä, että minulle se on aina ollut hyvin luonnollista ja normaalia. Minulta on kysytty monesti, että kiusattiinko sinua koulussa vanhempiesi takia. Vastaus siihen on ”ei”, enkä ikinä henkilökohtaisesti ole kuullut, että ketään kiusattaisiin sen takia. Varsinkin jos omat vanhemmat eivät ole hävenneet itseään ja kasvattavat lapsen niin, että he eivät tunne häpeää itseään kohtaan, niin todennäköisemmin lapsikaan ei häpeä heitä. Perheeseeni kuuluu minä 17-vuotias lukiolaispoika, kaksoisveljeni, koiramme ja kaksi äitiäni. Reissaamme perheen kanssa vuosittain aika paljon ulko- ja kotimaassa. Käymme esimerkiksi laskettelemassa.

Varmaankin ensimmäisiä kertoja, kun aloin tajuta kuuluvani “epänormaaliin” perheeseen tapahtui ensimmäisellä luokalla, kun opettaja pyysi meitä tekemään isänpäiväkortit. Kysyin opettajalta “entä jos ei ole isää”. En muista tarkalleen, mitä hän vastasi, mutta aloin ymmärtää, että muilla ei olekaan ihan samanlaisia perheitä. Oli minulla kavereita ennen ensimmäistä luokkaan, joilla oli “normaalit perheet”, mutta eipä sitä silloin tullut ajateltua kahta kertaa tai ei vain täysin ymmärtänyt asiaa. Kysymyksiä perheestäni olen saanut varsinkin pienempänä enemmän, mutta ei minua ole ikinä niihin haitannut vastata. Ainoa negatiivinen asia, vaikkakin hyvin pieni, on se, että ei välttämättä löydy läheltä sellaista henkilöä, joka voisi esimerkiksi opettaa ajamaan parran. Mutta loppujen lopuksi kaksi äitiä on parempi kuin yksi.