BETA Siirry sisältöön

Kärsiikö perheen talous, jos vanhempainvapaa jaetaan?

Julkaistu 20.11.2018 - Kirjoittanut Lassi Köppä , hankepäällikkö , Väestöliitto
Miten isän vanhempainvapaa vaikuttaa perheemme talouteen? Jäänkö jostain paitsi työpaikallani, jos jään kotiin lapsen kanssa? Miten työnantajani tai kollegat suhtautuvat, jos jään perhevapaalle?

Perhevapaiden tasaisempi jakaminen äitien ja isien kesken lisääntyy Suomessa hitaasti. Kiintiöidyn vapaan käyttöönotto on lisännyt isien osallistumista, mutta silti kiintiöt eivät yksistään riitä, vaan tarvitaan myös muita houkuttumia. Korvaustaso, joustavuus vapaan pitämisessä, erilaiset työtilanteet sekä puolison tilanne vaikuttavat isien perhevapaiden pitämiseen.

Väestöliiton Oxford Researchillä teettämissä laskelmissa tarkasteltiin sitä, miten perheen talouteen vaikuttaa, kun vanhemmat jakavat vanhempainvapaat keskenään. Vertailussa selvisi muun muassa, että taloudellisesti kannattavin vaihtoehto perheille on jakaa perhevapaat tasaisesti vanhempien välillä silloin, kun tuloerot ovat kohtalaisen pienet. Tämä johtuu siitä, että verotuksen progressio tasaa nettotuloja tehokkaasti.

Vain silloin, kun vanhempien väliset tuloerot ovat hyvin suuret, suurituloisimman vanhemman ei ole taloudellisesti kannattavaa käyttää laajasti perhevapaita. Toisaalta suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotuloatasoa kaikissa tuloluokissa. Perheen tulonmuodostukseen vaikuttaa tukien palkkatuloja kireämpi verotus sekä se, että tulojen kasvaessa vanhempainrahan suhde tuloihin pienenee.

Aihealueet:  Arki , Vanhemmuus
pdf

Perhevapaalaskelmat_2018_11_20

png

Isan_perhevapaa_mediaanituloinen

png

Isan_perhevapaa_pienituloinen

png

Isan_perhevapaa_suurituloinen

png

Isa_perhevapaalla

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Kannustavan kasvatuksen verkkokurssi

Positiivisella vanhemmuudella viitataan lämpimään, huolta pitävään ja lapsen viesteihin vastaavaan kasvatustyyliin. Kannustavassa ja...

Joulu Uusperheessä -teemachat

Joulu lähestyy! Joulu herättää uusperheessä monenlaisia tunteita. Kenen ehdoillla ja tavoilla teidän joulu toteutuu?

Väestöliiton palvelut pienten lasten vanhemmille

Väestöliitto tarjoaa monenlaista tietoa, tukea ja palveluja pienten lasten vanhemmille. Löydät nämä palvelut Hyvä kysymys -sivustolta.