Pakko-oireet ja parisuhde

Mitä pakko-oireet ovat?

Pakko-oireinen häiriö on mielenterveyden sairaus. Sen oireita ovat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot.

Pakkoajatukset ovat ahdistavina mieleen tunkeutuvia ajatuksia. Itsepintaiset ajatukset tuntuvat ihmisestä itsestään vierailta ja vastenmielisiltä. Hänen on vaikea saada niitä mielestään, vaikka hän järjellä ymmärtäisi ne perusteettomiksi.

Pakkoajatuksia voivat olla esimerkiksi pelot virheen tekemisestä, läheisen ihmisen vahingoittamisesta, kielletyistä seksuaalisista teoista tai saastumisesta. Ihminen voi yrittää torjua pakkoajatuksia välttelemällä tilanteita, missä ajatuksia herää. Ihminen voi myös pyrkiä täyttämään mielensä muilla asioilla.

Pakkotoiminnot ovat toistuvaa käyttäytymistä, jolla ihminen pyrkii vähentämään ahdistusta tai estämään jonkin pahan tapahtumista. Ihminen saattaa esimerkiksi juuttua tuntikausiksi pesemään käsiään bakteerien pelossa.

Pakko-oireinen häiriö ei yleensä parane itsestään. Sitä voidaan kuitenkin hoitaa hyvin tuloksin psykoterapialla ja lääkkeillä. Pakko-oireiden syitä ei tarkkaan tiedetä. On ajateltu, että pakko-oireet ovat ”aivojen hikka”. Häiriön on ajateltu johtuvan perintötekijöistä, aivotoiminnasta sekä oppimiseen ja vuorovaikutukseen liittyvistä kokemuksista.

Pakko-oireet parisuhteessa

Stressi parisuhteessa voi lisätä pakko-oireita, vaikka se ei olekaan oireiden perimmäinen syy. Pakko-oireet puolestaan vaikuttavat parisuhteen hyvinvointiin, riitoihin ja väärinymmärryksiin.

Pakko-oireiden voimakkuus vaihtelee eri ihmisillä. Joskus pakko-oireissa on kysymys henkilön mielen sisäisistä peloista ja kamppailusta, jotka eivät juurikaan näy ulospäin. Vakavimmillaan pakko-oireet voivat rajoittaa arjessa selviytymistä hyvinkin paljon. Rituaalien suorittamiseen, esimerkiksi peseytymisiin tai tarkisteluihin voi kulua tuntikausia päivittäin. Ihmisen voi olla vaikea liikkua ulos kodistaan kauppaan tai töihin. Pakko-oireisiin liittyy usein häpeää ja salailua.

Parisuhteessa pakko-oireet voivat lisätä kumppanin stressiä. Kumppanille oireet voivat näkyä toisen poissaolona yhteisen arjen hoitamisesta. Vauvan vahingoittamiseen liittyvät pakkoajatukset voivat näkyä esimerkiksi vauvan hoitotilanteiden välttelynä. Henkilö voi olla usein myöhässä, koska juuttuu oireiluun.

Kumppanin voimavaroista on kiinni se, miten hän selviytyy arjen vastuiden ja epämiellyttävien tunteiden kanssa. Kumppanissa voi herätä kiukkua, syyllisyyttä ja häpeää. Voi olla turhauttavaa, kun järkipuhe ei tehoa pakko-oireisiin. Toisen pakko-oireiden kanssa voi olla raskasta elää ja kumppani voi kokea itsensä yksinäiseksi.  On tärkeää, että kumppani pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan.

Pakko-oireinen sairaus koettelee parisuhdetta ja koko perheen jaksamista. On hyvä muistaa, että kyseessä on sairaus. Oireileva osapuoli kärsii sairaudestaan, eikä aiheuta sitä tahallaan. Pakko-oireet vaativat yleensä aina ammattimaista hoitoa. Kumppanin on hyvä tukea pakko-oireista kärsivää ja kannustaa hoitoon. Perheenjäsenten on hyödyllistä tutustua pakko-oireista häiriötä koskevaan asialliseen tietoon. Pakko-oireisen kumppani voi kysyä, voiko hän olla jotenkin mukana puolisonsa hoidossa. Usein on hyödyllistä, että kumppani menee esimerkiksi psykoterapeutin tai lääkärin vastaanotolle joskus mukaan. Tällöin hän saa kerrottua oman näkökulmansa tilanteeseen.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi vahingoittamiseen liittyvät pakkoajatukset voivat hämmentää ja herättää pelkoa kumppanissa. On hyvä muistaa, että kamalat ajatukset ovat normaaleja. Kaikilla ihmisillä esiintyy niitä joskus ohimenevästi. Pakko-oireinen kuitenkin juuttuu ajatuksiinsa tavalla, joka aiheuttaa suurta kärsimystä. Läheisen on hyvä tiedostaa, että ajatukset vahingoittamisesta ovat täysin eri asia kuin vahingoittavat teot. Pahojen ajatusten ajattelu pakonomaisesti ei tarkoita, että ihminen tekisi kenellekään mitään pahaa. Pakko-oireiselle kamalat ajatukset ovat päinvastoin ahdistavia juuri siksi, että ne ovat oman arvomaailman ja pyrkimysten vastaisia.

Tilanteessa on tärkeää yrittää löytää myötätuntoa ja ymmärrystä molempia parisuhteen osapuolia kohtaan. Tilanteessa on suureksi avuksi, jos kumppanit voivat olla hyviä kuuntelijoita ja tukijoita toisilleen. On tärkeää, että kaikki perheenjäsenet saavat kertoa, miltä tilanne heistä tuntuu.

Kumppanin ei kannata osallistua rituaaleihin

Usein kumppani osallistuu pakko-oireisen henkilön rituaaleihin, koska tuntee myötätuntoa tai haluaa pitää yllä perherauhaa. Pakko-oireisen rituaalit lievittävätkin ahdistusta lyhytaikaisesti. Pitkällä aikavälillä rituaalit kuitenkin ylläpitävät pakko-oireilua. Siksi kumppanin ei kannata mennä mukaan pakko-oireisen rituaaleihin.

Esimerkiksi kumppanin ei kannata alkaa pestä täysin puhdasta pyykkiä uudestaan siksi, että toinen uskoo vaatteiden olevan saastuneita. Kumppanin ei myöskään kannata omaksua itselleen vakuuttelijan roolia, jos toinen esimerkiksi on ahdistunut, ajoiko hän tietämättään jonkun päälle kotimatkalla. Mitä enemmän kumppani menee mukaan oireisiin, sitä enemmän hän saattaa tuntea muuttuvansa ihmiseksi, joka ei halua olla. Hän saattaa tuntea yhä enemmän olevansa pakko-oireisen sairauden jatke.

Jos kumppani on jo osallinen pakko-oireisen rituaaleissa, aiheuttaa tästä roolista kieltäytyminen yleensä voimakasta ahdistusta ja vastustusta pakko-oireisessa henkilössä. Tämä voi alkuun häiritä perhe-elämää.

Voikin olla hyvä, ettei äkillisesti ja ennakoimatta lopeta osallistumistaan. On hyvä kertoa asiasta etukäteen ja vähentää osallistumistaan asteittain. Esimerkiksi ensimmäisellä viikolla voi vähentää osallistumistaan rituaaleihin puolella ja seuraavalla viikolla taas puolella. Rituaaleihin osallistumisesta kannattaa kieltäytyä lopulta kokonaan. Kieltäytymisen voi muotoilla esimerkiksi näin: ”Olet minulle tärkeä ja rakas. En halua enää osallistua rituaaleihin, koska ne ylläpitävät oireiluasi. Ne ovat tuhoisia sinun terveydellesi ja perheemme hyvinvoinnille”. Asia on hyvä selvittää ystävällisellä jämäkkyydellä, eikä lopullisesta päämäärästä kannata tinkiä. Uusi toimintamalli vaatii totuttelua, mutta tukee vapautumista pakko-oireista.

Lähteet:

Foa, E. & Wilson, R. (2012). Kerrasta poikki – Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Lyhytterapiainstituutti Oy.

Koponen, H. (2001). Pakko-oireiset häiriöt. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Heikkinen, M. Henriksson, M. Marttunen & T. Partonen (toim.), Psykiatria (s. 230–239). 2. painos. Duodecim.

Hyman, B & Pedrick, C. (2010). The OCD Workbook. Your Guide to Breaking Free from Obsessive-Compulsive Disorder. New Harbinger Publications.