Ovatko narsismin juuret lapsuudessa?
Tutkimusnäyttö narsismin syistä on puutteellista. Nykykäsitykset perustuvat pääosin teoreettisille malleille narsismin synnystä. Psykodynaaminen näkemys korostaa epäjohdonmukaista, kylmää ja vähättelevää kasvatusta, jonka seurauksena ihmisen omanarvontunto jää heikoksi.
Vanhempien palvova suhtautumistapa on uudempien näkemysten mukaan toinen narsismille altistava tekijä. Kun lapselle annetaan jatkuvaa kiitosta ja ihailua, hänelle ei kehity motivaatiojärjestelmää, jolla tavoitella näitä palautteita. Ihailun tuominen tarjottimella kääntyy karhunpalvelukseksi.
Taannehtiva tieteellinen tutkimus vahvistaa näkemystä, että alatyypiltään haavoittuva narsismi on yhteydessä kielteiseen vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön, kuten epäsuotuisiin elämänkokemuksiin ja turvattomaan kiintymyssuhteeseen. Sen sijaan piittaamaton alatyyppi näyttäisi olevan vain vähän yhteydessä lapsuuden kokemuksiin. Vain heikko yhteys havaittiin mahtailevan narsismin ja sallivan sekä lasta yliarvioivan vanhemmuuden välillä.
Esiintyvyys ja yhteys muihin mielenterveyden häiriöihin
Narsismin esiintyvyyttä on tutkittu vain vähän ja sen tunnistamiseen ja diagnosointiin liittyvät haasteet vääristävät saatuja tilastoja. Yleisesti siteeratun yhdysvaltalaisen väestötutkimuksen mukaan esiintyvyys on 0-5,3 prosentin välillä.
Narsistisen persoonallisuushäiriön sisäinen vaihteluväli on laajin muihin persoonallisuushäiriöihin verrattuna. Toimintakyky voi vaihdella huimasti. Tämän vuoksi on hyödyllistä erotella sen alatyyppien lisäksi vakavuusaste.
Narsistinen persoonallisuus ilmenee usein myös muiden mielenterveyden häiriöiden kanssa, joista yleisimmät ovat päihdeongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja muut persoonallisuushäiriöt, erityisesti antisosiaalinen, huomionhakuinen, epävakaa, passiivis-aggressiivinen persoonallisuus.
Voidaanko narsismia hoitaa?
Aiheesta on vähän tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa. Narsismia luonnehtivat piirteet, erityisesti mahtailevuus ja jäykät psyykkiset puolustusmekanismit, vaikeuttavat hoitamista merkittävästi. Narsistin on vaikeaa myöntää puutteitaan ja kohdata oma epätäydellisyys, koska häpeän tunne on narsistille hyvin kivulias. Tämä vaikeuttaa terapiaan sitoutumista.
Nykyiset hoitosuositukset perustuvat kliiniseen kokemukseen ja teoreettisiin malleihin. Hoidossa keskitytään persoonallisuuden rakenteiden vahvistamiseen pitkän ja luottamuksellisen terapiasuhteen avulla. Tieteellisen näytön puuttuessa yleinen käytäntö on soveltaa narsismin kanssa päällekkäisten tautien hoitoon tarkoitettuja hoito-ohjelmia, kuten epävakauden hoitoon suunnattua skeematerapiaa, mentalisaatioterapiaa, transferenssikeskeistä psykoterapiaa ja vakavan itsetuhoisuuden hoitoon keskittyvää dialektista käyttäytymisterapiaa.
Lähteet:
Miller, J., Lynam, D., Hyatt, C. & Campbell, W. (2017). ”Controversies in Narcissism”. Annual Review of Clinical Psychology, 13:1, 1–1.25.
Caligor, E.,Levy, K.N. & Yeomans, F. E. (2015). Narcissistic Personality Disorder: Diagnostic and Clinical Challenges. The American Journal of Psychiatry, 172 (5): 415-422.