Siirry sisältöön

Luontohengähdys

30.12.2024 klo 12:21 - Tuottanut Filha ry
Luontohengähdys-hanke tarjoaa luontotoimintaa yli 50-vuotiaille hengityssairautta sairastaville Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueilla.

Luonnossa liikkuminen ja oleskeleminen tukee tutkitusti ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Luonnossa saa nauttia sen hyvää tekevistä vaikutuksista, kuten mielialan kohentumisesta, vastustuskyvyn vahvistumisesta ja stressin vähentymisestä. Jo lyhytkin pistäytyminen lähiluonnossa palauttaa, lisää energiaa ja parantaa mielialaa.

Hyvinvointivaikutusten kannalta ei ole merkitystä, mitä luonnossa tekee. Luonnossa voi liikkua tai oleskella, poimia marjoja tai nauttia kauniista maisemasta. Jopa ikkunanäkymän kautta avautuvan maiseman katselu saa aikaan hyviä vaikutuksia, kuten rentoutuneisuuden tunnetta. Terveyshyötyjen kannalta tärkeintä on, että luonnossa käy säännöllisesti.

Luontohengähdys-hanke tarjoaa tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista ja kannustaa löytämään itselle sopivia keinoja lisätä luontoa omaan arkeen. Toiminta koostuu maksuttomista luontoretkistä, teemailloista, vapaaehtoistoiminnasta ja suljetusta Facebook-ryhmästä. Toimintaa suunnitellaan ja kehitetään jatkuvasti yhdessä osallistujien kanssa.

Jos haluat saada ensimmäisten joukossa tietoa Luontohengähdys-hankkeen tulevasta toiminnasta, voit liittyä mukaan tiedotuslistalle. Voit valita, lähetetäänkö sinulle sähköpostia ja/tai tekstiviestejä tulevista luontoretkistä, teemailloista ja vapaaehtoiskoulutuksista.

Syksyllä 2025 julkaisemme myös Hengähdä luonnossa -opaskirjasen, josta kerromme lisää myöhemmin. Teos sisältää muun muassa vinkkejä luontoon lähtemiseen, siellä olemiseen sekä yksin tai yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa täytettävän, luontohyvinvointiteemaisen, luontolupauksen.

Hengähdä luonnossa -opas on julkaistu!

Hengähdä luonnossa – oppaasta löydät tietoa, inspiroivia ideoita ja käytännön vinkkejä siihen, miten voit nauttia luonnosta ja sen tarjoamista hyvinvointivaikutuksista eri vuodenaikoina. Oppaan sisällöt on suunniteltu erityisesti hengityssairautta sairastaville, mutta oppaasta voivat hyötyä myös muut luonnosta kiinnostuneet. Opas on maksuton ja se on kaikkien saatavilla. Löydät oppaan pdf-muodossa alla olevan linkin kautta.

Hengähdä luonnossa -opas

Hengähdä luonnossa -opasta on mahdollista myös tilata A5-kokoisena opasvihkosena. Myös tilattu opas on maksuton myös postimaksujen osalta. Tilaaminen tulee mahdolliseksi lokakuun 2025 aikana ja se tapahtuu Hengitysliiton verkkokaupan kautta. Hengitysliiton verkkokauppaan pääset alla olevan linkin kautta.

Hengitysliiton verkkokauppa (Hengähdä luonnossa -opas)

Luontoretkiltä luonnon terveyshyötyjä ja vertaistukea

Yksin luontoon lähtemiselle voi olla suurempi kynnys, kuin yhdessä muiden kanssa. Luontohengähdys-hanke järjestää ryhmämuotoisia luontoretkiä useamman kerran vuodessa Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueilla. Luontoretkillä on vaihtuvat teemat sekä vierailevia asiantuntijoita. Retkille voi osallistua myös läheisen, avustajan tai ystävän kanssa. Retkille järjestetään yleensä maksuton yhteiskuljetus.

Tulevia luontoretkiä syksyllä 2025: 

Runoretki Kirsi Kunnaksen jalanjäljissä (Tampere)

  • Torstaina 27.11. kello 12-15
  • Tule järvimaisemaan ulkoilemaan ja kuulemaan Kirsi Kunnaksen runoja sekä keskustelemaan runojen merkityksestä
  • katso lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä linkistä

Retki Erstan kartanopuistossa (Lahti)

  • Perjantaina 5.12.
  • Herättelemme lempeästi kehoa ja aistejamme täydenkuun energiassa, liikkuen upeassa kartanomiljöön puistossa ja metsäalueella
  • katso lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä linkistä

Jouluinen tietovisa kuntoportailla (Lahti)

  • Maanantaina 8.12. kello 14-16.45
  • Tule mukaan jouluiseen tietovisaan, jossa samalla kuntosi kohoaa!
  • katso lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä linkistä

Joululauluja metsässä (Tampere)

  • keskiviikkona 17.12.
  • Lisätietoja tulossa myöhemmin

Teemailloista tietoa ja vertaistukea

Luontohengähdys-hankkeen teemailloissa jaetaan tietoa luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista vierailevien asiantuntijoiden kertomana. Teemailtoja järjestetään useamman kerran vuodessa hybriditapahtumina. Teemailtaan voi osallistua paikan päällä Pirkanmaan tai Päijät-Hämeen alueella tai seurata asiantuntijoiden puheenvuoroja etänä webinaareina Teams-alustaa käyttäen.

Tulevat teemaillat:

Luonnosta voimaa hengityssairauden kanssa elämiseen

Erilaiset muutokset elämäntilanteessa, kuten hengitystieoireiden ja mahdollisen sairauden selvittely, diagnoosin saaminen tai sairauden pahenemisvaihe voivat aiheuttaa kuormitusta ja erilaisia jaksamisen haasteita arjessa. Tule kuuntelemaan ja halutessasi myös jakamaan omia kokemuksia siitä, miten luonto voi auttaa sopeutumaan uuteen tai osin itsestä riippumattomaan elämänvaiheeseen.  Asiantuntijaluennon aiheesta pitää eko- ja ympäristöpsykologi ja psykoterapeutti Kirsi Salonen.

Osallistuminen:

Etänä Teamsissä kello 17.30–18.30

Pääset mukaan Teams-tilaisuuteen painamalla osallistumislinkkiä https://tinyurl.com/yazvspbf

Heinola, Spotti, tila Halko kello 17–19

Ilmoittaudu paikan päällä tapahtuvaan teemailtaan painamalla tästä tai soita Eva Romi, puhelin 044 407 7087 HUOM! Paikalle mahtuu rajallinen osallistujamäärä.

Lisätietoja teemaillasta löydät täältä.

 

Tallenteet aikaisemmista teemailloista: 

“Planetaarinen terveys, yhteisen hyvinvointimme lähde” Neurologian erikoislääkäri ja planetaarisen terveyden lääkäri Hanna Haveri kertoo, mitä on planetaarinen terveys ja miten aihe kytkeytyy hengitysterveyteen. 22.4.2025. Tästä tallenteeseen!

Miten huomioida hengityssairaus ja sääolosuhteet luonnossa liikkuessa?” Tutkija Henna Hyrkäs-Palmu kertoo mitä on hyvä ottaa huomioon, kun lähtee kylmällä ilmalla luontoon liikkumaan. Kokemustoimija Satu Ahopelto kertoo, kuinka luonnossa voi liikkua hengityssairaus huomioiden. 24.2.2025. Tästä tallenteeseen!

 “Kokemustarina luontoympäristön merkityksestä hengityssairauden omahoidon ja hyvinvoinnin tukena” Kokemustoimija Heli Salo kertoo omasta luontosuhteestaan vaikeaa keuhkoahtaumaa sairastavan sekä tuoksuyliherkkyyttä ja sisäilmasta oireilevan näkökulmasta. 22.10.2024. Tästä tallenteeseen!

“Mitä hyötyä luonnossa liikkumisesta on hengityssairautta sairastavalle?”. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Antti Saarinen kertoo liikkumisesta hengityssairauden hoitona ja käy läpi, mitä on hyvä ottaa huomioon, kun lähtee luontoon liikkumaan. 16.10.2024. Tästä tallenteeseen!

Tallenne tulossa:

Esteetön ja soveltava luonnossa liikkuminenPuhujana soveltavan retkeilyn asiantuntija Tiina Nopanen ja Hengitysliiton kokemustoimija Krista Ananin. 2.9.2025.

Facebook-ryhmä luontokokemusten jakamiseen

Luontohengähdys-hankkeen omassa suljetussa Facebook-ryhmässä voi jakaa kokemuksia ja vinkkejä muiden kanssa luontoon ja hengitysterveyteen liittyen. Ryhmä on tarkoitettu yli 50-vuotiaille hengityssairautta sairastaville.

Tutustu ja liity ryhmään tästä.

Vapaaehtoiseksi Luontohengähdys-hankkeeseen?

Luontohengähdys-hankkeen vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa ohjaamassa luontoretkiä. Luontoretken vapaaehtoisena ryhmänohjaajana voi olla mukana kannustamassa yli 50-vuotiaita hengityssairautta sairastavia henkilöitä lähtemään luontoon Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueella.

Lisätietoa hankkeen vapaaehtoistoiminnasta voi kysyä sähköpostitse Eva Romilta, eva.romi@hengitysliitto.fi.

Luontohengähdys-hankkeen vapaaehtoiskoulutus Parkanossa, Pirkanmaalla 29. – 30.11.2025

Kiinnostaisiko sinua toimia vapaaehtoisena ryhmänvetäjänä Luontohengähdys-hankkeen Luoteis- tai Pohjois-Pirkanmaan alueella (esim. Parkano, Ikaalinen, Kihniö, Ruovesi)?

Filha ry:n ja Hengitysliitto ry:n kolmivuotisen Luontohengähdys-hankkeen seuraava vapaaehtoiskoulutus järjestetään Pirkanmaalla Parkanossa luonnonmukaisessa maisemassa 29.-30.11.2025. Viikonlopun aikana otetaan haltuun luontotoiminnan oppeja, kokeillaan menetelmiä käytännössä, tutustaan toisiimme ja virkistäydytään.

Voit hakea mukaan vapaaehtoiskoulutukseen, mikäli:

  • olet täysi-ikäinen
  • sinua kiinnostaa luontotoiminnan ohjaaminen yli 50-vuotiaille hengityssairautta sairastaville Luoteis- tai Pohjois-Pirkanmaan alueella (esim. Parkano, Ikaalinen, Kihniö, Ruovesi).

Ilmoittaudu mukaan Luontohengähdyksen vapaaehtoiskoulutukseen sunnuntaihin 9.11. mennessä

Ilmoittautumislomakkeen täytettyäsi Luontohengähdys-hankkeen työntekijä Eva Romi on sinuun yhteydessä keskiviikkoon 12.11. mennessä.

Mikäli haluat lisätietoa koulutuksesta, löydät niitä täältä. Lisäksi voit kysellä asiasta Evalta:  eva.romi@hengitysliitto.fi tai puhelin 044 4077087

Anna palautetta verkkosivuista!

Vastaa lyhyeen palautekyselyyn ja voit voittaa luontoteemaisen palkinnon. Tästä palautekyselyyn.

Ota yhteyttä

Jos haluat olla yhteydessä Luontohengähdys-hankkeeseen liittyvissä asioissa, voit laittaa meille sähköpostia: info@luontohengahdys.fi.

Hankkeessa työskentelevät:
Herkko Ryynänen, hankevastaava, herkko.ryynanen@filha.fi
Susanna Hatakka, hanketyöntekijä, susanna.hatakka@filha.fi
Eva Romi, asiantuntija, eva.romi@hengitysliitto.fi
Veera Farin, asiantuntija, veera.farin@hengitysliitto.fi

Luontohengähdys-hanke löytyy myös somesta:
Facebook
Instagram

Luontohengähdys-hanketta hallinnoi Filha ry ja hankejärjestökumppanina toimii Hengitysliitto ry. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat myös Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueet sekä Suomen Apteekkariliitto. Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö järjestöavustuksilla vuosina 2024-2026. Sisältöjä kehitetään yhdessä toimintaan osallistuvien kanssa. Lisätietoja: Luontohengähdys – Filha ry.

pdf

Hengähdä_luonnossa_opas

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Astman omahoito Infektiokaudella

Asiantuntijaluennolla 9.9. vieraili keuhkolääkäri Antti Saarinen. Videon aiheena oli miten astmaa sairastava valmistautuu infektiokauteen.

Miten paljon tiedät MS-taudista? alkutesti kurssille osallistuville

Miten paljon tiedät MS-taudista? -testissä pääset vastaamaan väitteisiin ja saat tuloksen, joka kertoo, miten paljon sinulla on jo tietoa...

4. Lue ja pohdi: Palautumissuunnitelma

Tässä tehtävässä keskitymme palautumisen tärkeyteen kokonaiskuormituksen hallinnassa. Tavoitteena on laatia henkilökohtainen...