Siirry sisältöön

Hyvinvoiva parisuhde

12.12.2019 klo 15:30 - Tuottanut Parisuhdekeskus Kataja ry
Hyvinvoivalla parisuhteella on selkeitä terveysvaikutuksia niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Hyvinvoiva yksilö on myös merkittävä voimavara kumppanilleen, lapsilleen, lastenlapsilleen ja koko lähiyhteisölleen.

Välillä esiintyy harhakäsitys siitä, että kumppani tekee elämän paremmaksi. Todellisuudessa yksikään toinen ihminen ei tuo onnea, vaan sen tekee kahden ihmisen välinen tyytyväisyyttä lisäävä suhde. Ja juuri tuohon suhteeseen jokainen meistä voi itse vaikuttaa.

Osmo Kontula on sanonut: ”Parisuhde voikin tarjota onnea ja kaikkein parhaimman tuen elämän erilaisissa myrskyissä, mutta se voi olla myös iso syypää stressaavalle ja ahdistavalle elämälle.”

Parisuhteessa tulee esille se yleismaailmalliseksi havaittu ilmiö, että ihmiset ovat paremmin tietoisia siitä, mikä heitä ärsyttää, pelottaa tai surettaa kuin siitä, mihin he ovat tyytyväisiä tai mikä tekee heidät levolliseksi, turvalliseksi tai iloiseksi. Usein käy niin, että kun tunnistaa tyytymättömyytensä ja muutostarpeensa, alkaa odottaa toisen muuttavan käytöstään.

Vastuu onnesta on yksilöllä itsellään. Kun alkaa itse tehdä asioita hyvinvoivan parisuhteen puolesta, voi löytää rinnaltaan aivan uudenlaisen kumppanin.

On tärkeää tiedostaa, mitä tapahtuu silloin, kun kaikki on hyvin. Samaan asiaan liittyy se, että myönteisistä asioista harvoin kerrotaan puolisolle. Tällaisen myönteisten asioiden huomaaminen ja palautteen antaminen ei tarkoita kuitenkaan toisen kehumista niin kuin usein ajatellaan. Se tarkoittaa, että kerrotaan toiselle, mitä sellaista hän tekee tai on, joka ilahduttaa, rohkaisee tai josta pitää.

Onnellisemman elämän löytäminen jää usein näiden kahden kynnyksen taakse: emme tiedosta asioita silloin kun ne ovat hyvin, emmekä kerro niistä toiselle. Kun sekä tiedostamme että ilmaisemme sen, mikä on hyvin, saamme lisää voimia, toivoa ja tietoisuutta toisistamme.

Tyytyväinen suhde

Erillisyyden ja itsenäisyyden kokeminen tuottaa monille myös pettymyksen ja epävarmuuden tunteita. Muutos symbioosivaiheen läheisyydestä erillistymisvaiheen itsenäisyyteen koetaan usein suureksi ja pelottavaksi. Keskeinen tekijä parisuhteen kestävyyden osalta on kysymys siitä, hyväksyykö toisen sellaisena kuin tämä on ja voiko toiseen luottaa. Parisuhdeodotusten taustalla on tarve tulla rakastetuksi omana itsenään. Rakkauden syvin olemus on siinä, ettei toisen lähellä tarvitse pelätä. Silloin uskaltaa ilmaista itseään, saa olla sellainen kuin oikeasti on myös väsyneenä, vihaisena, peloissaan, surullisena tai epäonnistuneena.

Perheneuvoja Matti J Kuronen on puhunut kolmesta ymmärryksestä, joita parisuhteessa tarvitaan. Näitä ovat suhteellisuudentaju, huumorintaju ja armontaju. Suhteellisuudentaju antaa rajat sille, mitä parisuhteelta ja kumppanilta on mahdollista pyytää ja odottaa. Olemme tarvitsevia ihmisiä ja kannamme jokainen omaa historiaamme ja kokemuksiamme.

Moni pari kertoo ihastuneensa toisen huumorintajuun. Mihin tämä huumorintaju ja yhteinen nauru haihtuu arjen keskellä? Auttaisiko, jos suhtautuisin itseeni ja puolisooni joskus hieman kevyemmin ja armollisemmin. Tässä mielessä rakkaus tarvitsee aina myös anteeksiantamista ja anteeksipyytämistä. Rakkaus ja armo ovat erottamattomat.

Valitsinko oikein?

Benjamin Franklin on sanonut ”Pidä silmäsi täysin avoinna ennen avioitumista ja puoliksi suljettuina sen jälkeen”. Se on viisas neuvo. Usein ihastumme toisessa erilaisuuteen, mielenkiintoisiin yksityiskohtiin tai ulkonäköön. Usein myös ne asiat, joihin toisessa on ihastunut, vihastuttavat jonkin ajan kuluttua. Kumppanin alussa niin hauskoilta kuulostaneet jutut ja leikinlasku voivat myöhemmin loukata tai tuntua paolta asioiden vakavasta käsittelystä. Kumppanin kiinnostava rauhallisuus voi muuttua saamattomuudeksi ja aktiivisuus ja harrastukset toisen yksinäisyydeksi ja riidaksi kotitöiden jakamisesta uudessa elämäntilanteessa.

Pitkässä suhteessa ja sen osapuolissa tapahtuu väistämättä muutoksia, alun huuma himmenee ja moni hämmästyy – näinkö meille kävikin – eikö rakkaus riittänytkään?

Avioliittoneuvojan Harville Hendrixin sanoma on viisas: Ansaitsemasi rakkaus ei löydy haaveittesi täydellisestä kumppanista vaan vierelläsi olevasta ihmisestä. Helposti ajatellaan, että vaihtoehtoja on siinä vaiheessa vain kaksi – jatketaan yhdessä ja painetaan pettymyksen tunteet pinnan alle ja todetaan, että tätä se nyt sitten on, tai lähdetään etsimään menetettyä rakastumisen tunnetta suhteen ulkopuolelta. Metsästetään uutta rakastumisen roihua, jonka oikein innokkaasti etsivä varmasti löytääkin. Mutta kuinka käykään – millaiset onnistumisen mahdollisuudet on uudella suhteella, jos siitäkin etsitään vain alun loppumattomalta vaikuttavaa romanssia?

Vahva ja kestävä parisuhde edellyttää sen osapuolilta hyvää itsetuntemusta, halua sitoutua suhteeseen kumppanin kanssa ja tehdä hänen kanssaan työtä suhteen elossa pitämiseksi. Parisuhde on vaativa, mutta myös antoisa aikuiseksi kasvamisen matka. Parhaimmillaan se on parantava, eheyttävä, iloa, turvallisuutta ja voimaa antava kahden ihmisen välinen suhde. Sen hyväksi voi ja kannattaa tehdä työtä.

Onko pitkä parisuhde itsetarkoitus? 

Useimmille kestävä parisuhde on tavoite, jopa unelma. Kaikki meistä eivät kaipaa pitkää parisuhdetta ja joskus on erottava suhteesta, jossa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, päihdeongelmaa, alistamista tai muuta pahoinvointia.

Toisaalta, monet parit eroavat turhaan jahdatessaan ikuista ja katkeamatonta rakastumisen tunnetta ymmärtämättä, että kestävä rakkaus ja rakastuminen ovat eri asioita. Itsensä tunteminen ja toimivat vuorovaikutustaidot pitävät parisuhteen elossa ja tekevät arjen helpommaksi.

Yhdessä pysytään joskus myös pelkän tavan ja talouden vuoksi tai yksinäisyyden pelosta. Pitkä suhde ei välttämättä tarkoita, että se olisi hyvä suhde. Liian moni tyytyy kohtuulliseen parisuhteeseen, kun samaan aikaan tarjolla voisi olla parempaakin, oman vanhan tutun kumppanin kanssa. Myös hyvästä suhteesta on mahdollista rakentaa vielä parempi.

Pohdinta siitä olenko yhdessä oikean tai väärän ihmisen kanssa on turhaa ja hedelmätöntä, tärkeämpää olisi löytää tapa, jolla suhteesta voitaisiin yhdessä tehdä parempi. Siitähän parisuhteessa on kyse: että opitaan tuntemaan toinen, opitaan kuulemaan mitä hän sanoo, mitä hän tarvitsee ja vastaavasti opitaan kertomaan omista toiveista ja tarpeista toiselle.

 

Lähteet:
Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu
Kontula Osmo (2013) Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Perhebarometri 2013.

 

Kirjoitus julkaistu alunperin: www.parisuhdekeskus.fi

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuorten ja nuorten aikuisten suhde-ja deittailuongelmien tuki Väestöliitosta

Ongelmia parisuhteessa? Entä deittailussa? Sinä alle 29-vuotias, Väestöliiton asiantuntija on tukenasi.

Häpeä ja rakkaus parisuhteessa

Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa: kun ihminen lähestyy toista, mutta toinen kääntää pään pois. Kun tätä tapahtuu merkittävissä...

Pitkäaikainen puoliso – se läheisin, mutta välillä niin ärsyttävä tyyppi!

Tuntuuko pitkä parisuhteesi enemmän rasittavan sinua kuin antavan voimaa? Puolisosi ei tunnu mielenkiintoiselta tyypiltä vaan lähinnä...