Siirry sisältöön

Esimerkki elävästä elämästä: Erityislapsen vanhempi ja työkavereiden kateus

16.11.2020 klo 15:05 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Joskus työyhteisön suhtautuminen perhetilanteeseen ei valitettavasti ole ymmärtävää ja kannustavaa. Tässä elävän elämän esimerkissä työkavereiden kateus erityislapsen vanhemman saamille työajan joustoille johti sovittujen käytäntöjen purkamiseen mutta myös työntekjän irtisanoutumiseen. Hän vaihtoi uuteen perheystävällisempään työpaikkaan.

Kouluikäisen erityislapsen vanhempi työskenteli sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa, jossa hänellä oli parikymmentä työkaveria. Hän oli kertonut omasta tilanteestaan ja sopinut esihenkilönsä kanssa joistakin arkea helpottavista joustoista: Kolmivuorotyön sijaan hänelle järjestyi kaksivuorotyö. Lisäksi hän sai itse vaikuttaa työvuoroihinsa ja myös luvan hoitaa tarvittaessa erityislapsensa akuutteja asioita myös työaikana.

Työyhteisön muut jäsenet tulivat omaishoitajalle kateellisiksi tälle järjestyneistä ’eduista’. Kateus ilmeni käytäväpuheina ja asiasta valittamisena yhteiselle esihenkilölle.

Tilanteen rauhoittamiseksi esihenkilö alkoi vähitellen purkaa sovittuja joustoja. Työyhteisön paine ja joustojen heikkeneminen kuormitti omaishoitajaa niin paljon, että hän lopulta irtisanoutui kyseisestä organisaatiosta.

Tilanne eteni kuitenkin työntekijän kannalta hyvin: hän haki uuteen työpaikkaan ja pääsi työnantajalle, joka oli joustava ja perhemyönteinen. Uudessa työpaikassa haluttiin alusta alkaen tukea käytännön asioissa työntekijän perhetilannetta. Uuden työnantajan asenne oli hyvin perhemyönteinen.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Toimintaa yhden vanhemman perheille

Pienperheyhdistys järjestää toimintaa perheille, joiden arkea on luotsaamassa yksi aikuinen. Mukaan voit tulla niin yksin- kuin yhteishuoltajana.

Pärjätään töissä ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus

Pärjätään töissä -ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus on tarkoitettu Neuroliiton kohderyhmään kuuluville. Ohjaajakoulutuksen käyneillä on...

UUSI SUUNTA I Voiko virheistä oppii?

Poikien Puhelimen taloustaitoihin keskittyvän animaatiosarjan viimeisessä osassa selviää, millaisen suunnan Tony ottaa raha-asioidensa suhteen....