Siirry sisältöön

Esimerkki elävästä elämästä: Osa-aikaisista perheellisistä toinen on tiimissä paikalla

15.11.2020 klo 17:51 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Kaikki voittavat, kun työaikajärjestelyt toimivat joustavasti perhetilanteiden mukaan.

Asiakaspalveluyrityksessä kaksi osa-aikaista perheellistä sijoitetaan samaan tiimiin. Osa-aikaiset pystyvät järjestämään työvuoronsa joustavasti keskenään. He tuntevat työtehtävät ja yhteiset asiakkaat.

Aamu- ja iltavuorossa on aina jompikumpi osa-aikaisista paikalla. Jos  toisen perheen lapsista joku sairastuu tai tapahtuu muuta yllättävää, toinen työntekijä voi tuurata vuoroa: he vaihtavat vuorot päittäin. Tässä järjestelyssä kaikki voittavat: työantaja, työyhteisö ja työntekijät ja heidän perheensä. Tällainen järjestely sopii esimerkiksi työvoimavaltaiseen yritykseen tai organisaatiosta, jossa on vaikea saada äkkiä päteviä sijaisia huolehtimaan yksityis- ja yritysasiakkaista.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Toimintaa yhden vanhemman perheille

Pienperheyhdistys järjestää toimintaa perheille, joiden arkea on luotsaamassa yksi aikuinen. Mukaan voit tulla niin yksin- kuin yhteishuoltajana.

Pärjätään töissä ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus

Pärjätään töissä -ryhmächatin vertaisohjaajakoulutus on tarkoitettu Neuroliiton kohderyhmään kuuluville. Ohjaajakoulutuksen käyneillä on...

UUSI SUUNTA I Voiko virheistä oppii?

Poikien Puhelimen taloustaitoihin keskittyvän animaatiosarjan viimeisessä osassa selviää, millaisen suunnan Tony ottaa raha-asioidensa suhteen....