Siirry sisältöön

Artikkelit

Artikkelit ovat kirjoitettuja tekstisisältöjä, jotka järjestöjen asiantuntijat ovat tuottaneet. Artikkeleita voi seuloa kohderyhmän tai aihealueen mukaan.

Kuvassa nainen pitää kädessä puhelinta
Tiedätkö, millainen on LAT-suhde? Elätkö kenties itsekin sellaisessa? Vakituisesta suhteesta, jossa asutaan erillään, käytetään lyhennettä ”LAT”. Termi tulee englanninkielisistä sanoista ”living apart together”. Se on yhä yleisempi suhteen muoto...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa mieshenkilö puristaa otsaansa
Masennus on sairaus, joka ilmenee vuorovaikutuksessa. Siksi on tavallista, että kumppani voi huomata toisen sairastumisen ennen kuin sairastunut itse huolestuu. Oma huoli kumppanin mahdollisesta sairastumisesta on tärkeää ottaa puheeksi kunnioittavasti, mutta...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Piirroskuva, jossa vauvan vauhut olohuoneessa ja käsi, jossa matkapuhelin
Tälle sivulle on koottu Väestöliiton Perhepulma-kysy asiantuntijalta -palstalle pari- ja perhesuhteisiin sekä muihin vanhemmalle tärkeisiin ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä ja niihin asiantuntijamme antamia vastauksia.
Tuottanut Väestöliitto
Piirroskuva, jossa vauvan vauhut olohuoneessa ja käsi, jossa matkapuhelin
Tälle sivulle on koottu Väestöliiton Perhepulma-kysy asiantuntijalta -palstalle vanhemmuuteen sekä lasten kasvuun ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä ja niihin asiantuntijamme antamia vastauksia.
Tuottanut Väestöliitto

Vanhemmuuden päivä

Vanhemmuus on tärkeä tehtävä, jossa jokainen tarvitsee jossain vaiheessa muiden tukea. Silti liian moni sinnittelee hankalassakin paikassa yksin, vähätellen omaa huoltaan tai häveten avun pyytämistä.
Tuottanut Väestöliitto
Kuvassa pieni norsu isojen norsujen jalkojen alla.
Kun perheeseen tulee lapsia, moni asia muuttuu ja aikaa läheisyyteen voi olla vaikea löytää. Läheisyys tarvitsee sopivat, rauhalliset olosuhteet, joissa ei ole häiriötekijöitä kuten elektroniikkaa, lapsia tai eläimiä. Pienet lapset voivat olla nukkumassa,...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Pariskunta kävelee tiellä lähekkäin.
Ihmisen seksuaalisuus ja siten myös läheisyys parisuhteessa muuttuvat läpi elämän. Joskus muutoksiin sopeutumista vaikeuttavat kumppaneiden mielikuvat siitä, millaista seksin pitäisi olla. Mitä vähemmän kumppanit ovat puhuneet odotuksistaan ja toiveistaan,...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa Vauvan käsi puristaa aikuisen sormea.
Häpeä on monelle tuttu tunne. Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa. Häpeä on kokonaisvaltainen tunne kelpaamattomuudesta, joka horjuttaa itsetuntoa ja kokemusta omasta arvosta. Häpeän vallan alta voi vapautua. Tässä artikkeleissa vinkkejä, joiden avulla voit...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa mies nojaa päätään käsiin ja nainen on mieheen selin
Parisuhteessa kohtaamme puolisoiden erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Näistä voi seurata ristiriitoja ja riitelyä. Tässä artikkelissa esillä neljä keinoa riitelyn lopettamiseksi.
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Mitä on videopeliongelma?

Tietokone-, konsoli- ja mobiilipelaaminen on ongelmallista, jos se vaikuttaa kielteisesti pelaajaan tai hänen läheisiinsä. Kielteisiä vaikutuksia voivat olla liiallinen ajankäyttö peleihin, työn tai opintojen laiminlyönti, mielialojen voimakas vaihtelu,...
Tuottanut Sininauhaliitto
Lataa lisää