Siirry sisältöön

Pitääkö hävetä, jos yläasteella ei oo kumppanii?

Julkaistu 08.06.2018 - Väestöliitto
Ei pidä. Kaikkia yläasteikäisiä ei vielä seurustelu kiinnosta, joten kumppania on vaikeampi löytää yläasteikäisenä. Tilanne muuttuu kun ikää tulee lisää. Useampaa alkaa seurustelu kiinnostaa ja elinpiirin laajentuessa tutustuu helpommin uusiin ihmisiin ja sitä kautta potentiaalisiin kumppaneihin.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Häpeän tunne saattaa yllättää esim. jos sattuu olemaan viidentenä pyöränä seurustelevien seurassa tai uteliaiden sukulaisten tivatessa seurustelusta valmistujaisissa. Seurusteluun ei ole velvoitetta missään iässä, eikä asian häpeämiseenkään.

Miehistä noin viidesosa ja naisista noin kymmenesosa on aloittanut seurustelunsa vasta yli 20-vuotiaana. Suomessa täysi-ikäisistä noin kaksi kolmasosaa on suhteessa. Sinkuista puolet tavoittelevat jossain vaiheessa suhdetta, puolet haluavat vapaaehtoisesti elää yksin.

Mikäli toisaalta kipeästi kaipaa intiimimpää suhdetta, ei pidä jäädä nuolemaan näppejään, vaan hakeutua ihmisten ilmoille. Mene juttelemaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin – tai rohkaistu kertomaan tunteistasi tutullekin ihastuksen kohteelle. Ei ole varmaa, että toisella on samanlaisia fiiliksiä sua kohtaan, varsinkaan just samaan aikaan. Mutta kysymättä se ei ehkä selviä ikinä.

Väestöliiton keväällä 2018 tehdyssä #munvalinta -kyselyssä kysyttiin miten ja missä toivoo, että sinusta kiinnostunut ihminen lähestyy sinua ja ilmaisee tunteensa. Noin yhdeksän kymmenestä valitsi vaihtoehdot: ”Hakeutumalla arkipäivän tilanteissa seuraasi, aloittamalla keskusteluja ja vähitellen tuoden ilmi tunteitaan.” sekä ”Juttelemalla asiasta kahden kesken.” Noin kuusi kymmenestä piti tunteista kertomista viestillä, esim. WhatsAppin kautta hyvänä ratkaisuna. Sen sijaan harva toivoi tämän tapahtuvan kaveriporukan läsnä ollessa, perinteistä iskuläppää heittämällä tai niin, että toinen kommentoi omaa ulkonäköä julkisella paikalla.

Jos hyvät ja vilpittömät yritykset eivät heti kanna hedelmää, se voi toki tuntua ikävältä ja syödä itsetuntoa. Kannattaa miettiä, mistä seuraa hakee ja millä tavalla. Yrittääkö liikaa vai onko ongelmana pikemmin ujous? Sukat kannattaa vaihtaa, pesulla käydä ja joskus ehkä vilkaista peiliinkin. Ei pidä uskoa siihen, että kumppanin löytäminen edellyttää tietynlaista ulkonäköä tai harrastusta. Jos viihtyy itsensä kanssa, näkyy se myös ulospäin ja voi olla kovinkin vetävä näky toisen mielestä.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...