Siirry sisältöön

Miten vanhemmat voivat tukea 4-6 kuukautista vauvaa nukkumaan paremmin?

Julkaistu 15.10.2018 - Väestöliitto
Vauvan, joka on tottunut nukahtamaan rinnalle, voi opettaa nukahtamaan äänen ja kosketuksen avulla. Uutta tapaa voi ryhtyä harjoittelemaan vähitellen, esimerkiksi 1—3 kertaa viikossa.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

4—6 kuukauden ikäistä vauvaa voi tukea nukkumaan paremmin opettamalla vauvaa nukahtamaan muuten kuin rinnalle. Vauvan kanssa voi esimerkiksi 1—3 kertaa viikossa harjoitella, että kun vauva on imenyt loppuun ja on vielä hereillä, rinta otetaan pois suusta. Vanhempi jää pötköttelemään vauvan kanssa vierekkäin sänkyyn ja taputtelee vauvaa. Tällä tavalla vanhempi auttaa vauvaa nukahtamaan imetyksen sijaan äänellään, kehon lämmöllä ja kosketuksella.

Vauva oppii, että on olemassa tälläinenkin tapa nukahtaa ja uusi tapa tulee sitä tutummaksi, mitä useammin sitä harjoittelee. Vauvaa ei saa pakottaa omaksumaan uutta nukahtamistapaa, mutta harjoistusten ja toiston myötä vauva saattaa ottaa sen vastaan itsestään.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...