Siirry sisältöön

Millainen synnytysprosessi on?

Julkaistu 16.10.2018 - Väestöliitto
Jokaisella naisella synnytysprosessi on erilainen, eikä sitä voi tietää minkälainen prosessi se tulee olemaan. On hyvä miettiä synnytysprosessia esimerkiksi vuorikiipeilymatkana kumppanin kanssa. Ensin suunnitellaan ja pakataan mutta matkasta tiedetään vain suunta, ei asioiden kulkua. Kumppani kannustaa, kun kuljetaan eteenpäin ja luovuttamisen tunne tulee usein naisella jossain vaiheessa matkaa. Kun huippu näkyy, joku on aina läsnä ja kun huipulle päästään tiedetään, että matka kannatti.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...