Siirry sisältöön

Stressiä purkava keskustelu pareille

23.11.2018 klo 13:38 - Kirjoittanut Väestöliiton parisuhdetiimi , Väestöliitto
Parisuhde ei ole muusta elämästä irrallaan oleva yksikkö. Elämän stressaavat ja kuormittavat asiat tulevat helposti myös suhteeseen. Omaa läheistä voi kuitenkin käyttää myös tukena ja kuulijana omissa elämänmutkissa. Tässä tehtävässä harjoitellaan elämänasioiden jakamista oman kumppanin kanssa.

Tehkää tehtävää vuoroperään niin, että ensin toinen on kuuntelija ja toinen puhuu ja vaihtakaa sitten osia.

  1. Pääsääntönä on puhua muista kuin suhdettanne suoraan koskevista asioita. Mitä kummankin elämään kuuluu parisuhteen ulkopuolella ja miten se vaivaa ja painaa mielessä?
  2.  Sopikaa keskenänne sellainen ajankohta tällaisen keskustelun käymiseksi, että se sopii kummankin tarpeisiin ja aikatauluihin.
  3. Käyttäkää noin 20-30 minuuttia päivässä tällaiseen keskusteluun.

Keskustelussa on kysymys aktiivisesta kuuntelemisesta:

Kumpikin saa vuorollaan puhua päivän tapahtumista: “Miten päiväsi on sujunut?” tai ” Millainen päiväsi on ollut?”

Vältä neuvomasta tai esittämästä ratkaisuehdotuksia. Tarkoitus ei ole ensisijaisesti ratkaista tai poistaa toisen ongelmaa, vaan tarjota tukea ja ymmärrystä. Tarjoa neuvoja ja ratkaisuehdotuksia vasta kun toinen selvästi niitä pyytää.

Ole aidosti kiinnostunut!

Ota katsekontakti kumppaniisi.

Keskity kuuntelemaan, älä tee muuta sellaista, mikä vie keskittymisesi (kännykkä, tv)

Tee täsmentäviä kysymyksiä.

Ilmaise eleillä ja äännähdyksillä, että että kuuntelet ja seuraat.

Ilmaise ääneen, että ymmärrät hänen kuvaamaansa tilannetta hänen kannaltaan. “Onpahan sinulla ollut päivä.” Tuon täytyy tuntua rankalta!”

Asetu puolisosi rinnalle, älä vastapuolen/ vastapuolien! Tehtävänä on tukea ja lohduttaa, ei olla puolueeton tuomari tai selvitysmies.

Ilmaise, että pysyt kumppanisi rinnalla muita vastaan. ” Miten voisin auttaa sinua tuossa.” “Kyllä me tästä yhdessä selvitään”.

Ilmaise että tykkäät puolisostasi!

Ilmaise, että hänen olonsa ja tuntemuksensa ovat sinusta ymmärrettäviä.

Tehtävä on osa Tahdolla ja taidolla parisuhdekurssia.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Häpeä ja rakkaus parisuhteessa

Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa: kun ihminen lähestyy toista, mutta toinen kääntää pään pois. Kun tätä tapahtuu merkittävissä...

Pitkäaikainen puoliso – se läheisin, mutta välillä niin ärsyttävä tyyppi!

Tuntuuko pitkä parisuhteesi enemmän rasittavan sinua kuin antavan voimaa? Puolisosi ei tunnu mielenkiintoiselta tyypiltä vaan lähinnä...

Paras työkalu parisuhdeongelmiin on yksinkertainen, mutta ei helppo

Tarve työkaluihin parisuhteen ristiriitatilanteissa on ymmärrettävä. Taikasauvoja ei ole, sillä paras työkalu on yksinkertainen ja tuttu, mutta...