Siirry sisältöön

Olen pitkän aikaa etsinyt sopivaa ehkäisyä ja p...

ID 140770

Olen pitkän aikaa etsinyt sopivaa ehkäisyä ja poistatin noin 8kk sitten,vuoden päivät olleen hormonikierukan, jonka jälkeen kuukautiset ovat tulleet. En käyttänyt muuta ehkäisyä yli puoleen vuoteen.(olen parisuhteessa) Nyt kuukautiseni ovat olleet muutaman kuukauden myöhässä, raskaustesti negatiivinen. Kuinka kauan on hyvä odotella menkkojen alkamista, ennen kuin hakeutuu lääkäriin?

Asiantuntija vastaa

30.01.2020 klo 11:37 , Väestöliitto

Hei ja kiitos kysymyksestäsi. Yleensä jatkotutkimukset aloitetaan, jos kuukautiset ovat puoli vuotta poissa, eli viimeistään siinä vaiheessa on hyvä varata aika lääkärille. Mikäli sinulla olisi kuukautisten puuttumisen lisäksi muita aiemmasta poikkeavia oireita, niin tutkimuksia saatetaan tehdä jo aiemmin.

Kuukautiset voivat jäädä lyhyeksi aikaa pois useasta eri syystä, esimerkiksi sairastelun tai stressaavan elämäntilanteen vuoksi. Painon muutokset kumpaankin suuntaan ja runsas liikunta voivat myös vaikuttaa niin että kuukautiset jäävät pois.

Koska kerrot, että sinun on ollut vaikea löytää sopivaa ehkäisyä, niin suosittelisinkin ihan tästä syystä varaamaan ajan lääkärille tai ehkäisyneuvolaan jo pian. Ilman luotettavaa ehkäisyä on raskauden riski jatkuvasti olemassa vaikka kuukautisia ei tulisikaan.

Mikäli sinulla on ollut suojaamattomia yhdyntöjä vielä viime viikkojen aikana, niin muistathan uusia raskaustestin noin 3 viikon päästä viimeisestä suojaamattomasta yhdynnästä.

Mikäli haluat keskustella aiheesta lisää, voit tulla juttelemaan maksuttomaan seksuaalineuvontachattiimme.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Kipupotilaiden puolisoiden ja kumppaneiden chat 17.7.2020

Kipu voi saada sairastavan välttelemään kosketusta ja toisaalta kuormittunut tilanne vaikuttaa myös läheiseen niin, ettei hellyys ja seksuaalinen...

Miten raskaudenkeskeytys tehdään?

Raskaudenkeskeytys saattaa herättää monenlaista pohdintaa ja tunteita. Niistä voi jutella ja asioita kannattaa selvitellä viimeistään sairaalan...

SEKSI | Miten sitä tehdään?

Kun ajat ensimmäistä kertaa autolla, kukaan ei oleta, että osaat ajaa täydellisesti. Kerta toisensa jälkeen ajaminen sujuu paremmin ja jokainen...