Siirry sisältöön

Lisäkivestulehdus ja oireita

ID 116527

Moi, olen 18 vuotias poika ja minulla on ongelmia alapään kanssa.

Minulle todettiin lisäkivestulehdus, noh, sain sen hoidettua 2 viikon ciproxin kuurilla. Sitten sen jälkeen on virtsaamisen tarve kasvanut paljon ja myös yhdynnän aikana kun kumppanini tyydyttää minua niin minulla tulee usein iso virtsaamisen tarve.

Noh sitten oli joku 2 kuukautta ihan normaalia ja erektio toimi kunnolla ja minulla ei ollut mitään hätää ja urologiassakin sanottiin että minulla ei hätää ole. Sitten alkoi taas oireet ja todettiin uusi lisäkives tulehdus. Se hoidettiin pois, kaiken tuon välillä kävin  sukupuolitauti/virtsaputken tulehdus testeissä ja kaikki oli negatiivisia.

Edelliset kaksi viikkoa minulla on ollut vaikeaa saada penistä täysin erektioon ja se on jäänyt puolikovaksi sekä yhdynnän että itsetyydytyksen aikana, virtsaaminen on tiheytynyt ja kirpelee ja polttaa tosi paljon. Testeissä kävin ja verikokeet ja kaikki oli normaalia. Ei edes ollut lisäkives tulehdusta.

Minulla ei stressiä juurikaan ole paitsi se että hyväksyykö tyttöystäväni minut tällaisena koska jos se puoli erektioon aina jää niin ei sitä ikinä voi tietää että haluaako hän olla enään minun kanssani. Olen tosi huolissani.

Asiantuntija vastaa

03.10.2019 klo 14:20 , Väestöliitto

Hei, kiitos viestistäsi. Oletpa toiminut hienosti, kun olet käynyt lääkärissä selvittämässä asiaasi.

Kirjoitat, että erektiossasi on nyt tapahtunut muutoksia, virtsaamistarve on tihentynyt ja koet kirvelyn sekä polton tunteita. Nämä kaikki ovat sellaisia oireita, että sinun on hakeuduttava urologin tai lääkärin luokse uudestaan. Näin netin välityksellä on mahdotonta arvioida sitä, mistä voisi olla kysymys.

On ymmärrettävää, että olet huolissasi peniksestäsi ja mahdollisuuksistasi nauttia seksistä. Sen vuoksi asia on tärkeä selvittää. Voit tulla juttelemaan tähän liittyvistä tunteistasi seksuaalineuvontachattiimme

Kysymystä on muokattu yksityisyydensuojan suojaamiseksi. 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua...