Siirry sisältöön

Kasvaako penikseni vielä?

ID 107932

Hei tässä 14.5-v poika mietin penikseni kokoa.

Jäykistyneenä n. 12-13 cm löysänä n. 6 cm. Murrosikäni alkoi n. 13-vuotiaana ja olen melko lailla täysissä mitoissani. Kasvaako penikseni vielä? Pituus ei niin mietitytä, mutta se ei ole kovin paksu. Onko se jo täysissä mitoissaan kun se näyttää lepoasennossa vielä ns. pikkupojan penikseltä? Onko tekijöitä jotka vaikuttaa sen kokoon ja kasvuun?

Asiantuntija vastaa

21.08.2019 klo 16:50 , Väestöliitto

Hei, kiitos viestistäsi.

Mietit asiaa, joka pohdituttaa monia nuoria eli kehoon liittyviä kokoasioita. Kertomasi perusteella peniksesi on aivan oikeanlainen ja juuri hyvä!

Kehosi kasvaa ja kehittyy edelleen. Penis kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen saavuttaen lopullisen mittansa.

Aikuisten miesten penisten kokoja on myös tutkittu. Kun penis ei ole erektiossa, valtaosalla aikuisista miehistä peniksen pituus on 6–9 senttimetrin välillä. Erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee miehestä toiseen 9–17 cm välillä. Tutkimusten mukaan keskimääräinen peniksen ympärysmitta on 11 cm, mutta tämänkin vaihteluväli on 8-15 cm.

Mietit, mitkä tekijät vaikuttavat peniksen kokoon ja kasvuun. Jokaisen penis kasvaa omilta vanhemmilta saatujen geenien mukaiseksi, siis näköiseksi ja kokoiseksi. Geenit voivat tulla niin äidin kuin isänkin puolelta.

Ylipäätään murrosikäisen on tärkeää nukkua tarpeeksi, syödä ravitsevaa ruokaa ja liikkua säännöllisesti. Myös elämästä nauttiminen ja psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa suotuisasti fyysiseen kasvuun ja aivojen kehitykseen.

Hienoa, että olet huomioinut kehoosi ja kehitykseen liittyviä asioita kuten sen, milloin murrosikäsi on alkanut.

Jos haluat jutella vielä asiastasi, tulethan palveluihimme. Poikien Puhelin päivystää ma-pe kello 13–18 numerossa 0800 94 884. Puhelu on soittajalle maksuton ja soiton voi tehdä täysin anonyymisti. Voit myös tulla chattiimme.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...