Vertaistuki - ota ainakin nämä asiat huomioon vertaistukiryhmää vetäessäsi

Tämä materiaali on laadittu osana Isovanhemmat ja lapset metsään! – toimintaa, perustuen sekä isovanhempien haastatteluissa esiin tuomiin vertaisryhmien hyötyihin, että Isovanhemmat ja lapset metsään! -tiimin nykyiseen ja aiempaan työkokemukseen. Seuraavassa eräitä huomioita vertaisryhmien hyödyistä tähän tietoon ja kokemukseen perustuen. Tässä hankkeessa vertaisryhmien vetäjät ovat sote-alan koulutuksen saaneita ammattilaisia; näin ei tarvitse olla, vaan ryhmänvetäjänä voi toimia myös ryhmänohjaukseen perehdytyksen saanut vapaaehtoinen tai vertaisryhmän jäsen.

Vertaisryhmän hyötyjä

Samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa keskustelu on arvokasta koska osallistujat tietävät, että toisilla osallistujilla on samankaltaisia kokemuksia kuin itsellä. Juuri kokemukset ovat tärkeitä, koska ne herättävät käsiteltävän aiheen eloon eri tavalla kuin viileä tietoaines. Jaetut kokemukset herättävät myötätuntoa puolin ja toisin eri tavoin kuin vaikkapa asiantuntijan laatiman tietomateriaalin lukeminen.

• • Vertaiskeskustelut sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat käyneet läpi erilaisia hankalia tilanteita ja selvinneet niistä, luovat uskoa siihen, että itsekin voin selvitä vastaavista tilanteista. Lisäksi ne antavat käytännöllisiä keinoja selviytymiseen.
  • Ne auttavat näkemään oman elämäntilanteen uudessa valossa suhteutettuna esimerkiksi seuraavanlaisten oivallusten muodossa: “Oho, tuossa perheessä painitaan noin vaikeiden asioiden kanssa – meillähän on asiat oikeastaan aika hyvin!”
  • Tilanteissa joissa syntyy itsesyytöksiä tai häpeän tunteita, ne tarjoavat uuden näkökulman omiin kokemuksiin ja voivat hälventäää vaikeita  tunteita: “Koska muilla on samankaltaisia kokemuksia kuin minulla, ehkä vika ei olekaan minussa vaan elämäntilanteeni on yksinkertaisesti vaikea”

Vertaisryhmät joko toimivat tai kaatuvat tiettyjen keskeisten tekijöiden myötä. Käsittelemme näitä tekijöitä seuraavassa.

Turvallisuudentunne

Seuraavat periaatteet tai vuorovaikutustavat edistävät turvallisuudentunnetta  vertaisryhmässä:

• Omiin kokemuksiin, tuntemuksiin ja ajatuksiin keskittyminen
• Toisen kuuntelu, oman puheen rajoittaminen niin että muille jää sanomisen aikaa
• Puheessa ratkaisuja hakeva painotus epäkohtien toteamisen jälkeen tai niiden sijasta
• Luottamuksellisuus henkilökohtaisten asioiden suhteen
• Nykyhetkeen (aivan lähihistoriaan tai vallitsevaan hetkeen jossa keskustelua juuri nyt käydään) keskittyminen

Nämä periaatteet juontavat osaltaan juurensa dialogisuuden ja mentalisaation ilmiöihin (ks. kuva 1 etusivulla ja alasivu dialogisen työotteen soveltamisesta). Myös seuraavat, osin edellisten kanssa päällekkäiset tekijät lisäävät ryhmän turvallisuutta:

• Kokemuksen hyväksyntä (validointi): Sen jälkeen kun joku ryhmän jäsenistä on kertonut jostain henkilökohtaisesti haastavasta tilanteesta, on tärkeää että ryhmän vetäjä ja ryhmän muut jäsenet ottavat viestin vastaan neuvomatta, valitsematta puolia, kääntämättä keskustelua itseensä tai ohjaamatta keskustelua epäolennaisuuksiin. Hyvä validoinnin tapa on esimerkiksi pyytää ryhmän jäseniä kuvittelemaan itsensä kertomuksen jakaneen henkilön asemaan ja kertomaan, miltä tilanne heistä tuntuisi tai pyytämällä ryhmän jäseniä jakamaan jokin samankaltainen kokemus.
• Ohjaaminen: Toisaalta ryhmän vetäjän on oltava valmis puuttumaan ohjaavasti ryhmän toimintaan tilanteissa, joissa ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutus muuttuu haitalliseksi – esimerkiksi
  • Toinen ryhmän jäsen tarjoaa liian aikaisessa vaiheessa hyvää tarkoittavia, mutta ongelman kanssa painivan henkilön todennäköisesti monta kertaa kuulemia ohjeita
  • Ryhmän jäsenet puhuvat ongelman kanssa painivasta henkilöstä sen sijaan että puhuisivat suoraan tälle henkilölle
  • Ryhmän jäsenet eivät anna ongelman kanssa painivalle henkilölle riittävästi tilaa kokea vaikeita tunteita ryhmän tapaamisen aikana
  • Tämäntyyppiset tilanteet on hyvä ottaa puheeksi ystävällisesti ja asiasta suoraan puhuen  (esim. kakkoskohdan tapauksessa: “Sari, koska Riitta on paikalla tänään, voisitko puhua  suoraan hänelle?”)

Ryhmän rakentaminen

Vertaisryhmän valmistelun kohdalla suunnittelu on olennaista. Tiedossa on syytä olla ainakin seuraavia asioita.

• Millaisia tarpeita osallistujilla on; mahdolliset käsiteltävät aiheet voi olla hyvä luetella ryhmää muodostettaessa.
• Mikä on ryhmän tavoite, esim. psykoedukaatio vai keskustelutuki.
• Onko ryhmään osallistumiselle jonkinlainen sisäänottokriteeri. Esimerkiksi isovanhempien kanssa työskennellessä heidän lapsenlapsiensa ikä ja diagnoosi voivat olla oleellisia tekijöitä siitä huolimatta, että erityistä tukea tarvitsevan lapsen isovanhemmuuteen liittyy tiettyjä samoja tekijöitä lapsen piirteistä huolimatta.
• Onko ryhmä luonteeltaan avoin vai suljettu, eli onko ajatuksena että samat osallistujat ovat mukana kaikilla tapaamiskerroilla, vai voiko tapaamisiin osallistua oman kiinnostuksen mukaisesti? Avoin ryhmä on joustava osallistujien kannalta, mutta ryhmän muodostumisen vaiheet eivät välttämättä tule käydyiksi läpi avoimessa ryhmässä.Näin yhteenkuuluvuuden tunne voi jäädä matalammaksi, mikä saattaa heijastua siihen, miten henkilökohtaisia tai raskaita aiheita ryhmissä voidaan käsitellä. Isovanhemmat ja lapset metsään! -toiminnan avoimissa ryhmätapaamisissa tosin isovanhemmat ovat osoittaneet sellaista elämänviisautta ja sensitiivisyyttä, että myös toisilleen entuudestaan tuntemattomien henkilöiden muodostamissa ryhmissä on käsitelty hyvin henkilökohtaisia ja herkkiä aiheita – poikkeus siis vahvistaa säännön tässäkin tapauksessa.
• Ryhmän koko vaikuttaa ryhmädynamiikkaan. Pienryhmädynamiikka toimii parhaiten noin 8 osallistujaan saakka, ja psykoedukaatioryhmän sopiva koko voi olla noin 12. Isovanhemmat ja lapset metsään! -keskusteluryhmät on suunniteltu pienryhmädynamiikka mielessä, ja kun joihinkin tapaamisiin onkin sitten ilmoittautunut viime tipassa 20 henkilöä, emme aina ole ehtineet muuttaa suunnitelmaa ajoissa. Optimaalisessa tilanteessa ryhmätapaamisia varten on olemassa vaihtoehtoiset suunnitelmat osallistujamäärän mukaan.
• Tapaamisten kesto ja frekvenssi riippuu suuresti osallistujien iästä. Aikuisten muodostamalle ryhmälle voi hyvin toimia tapaaminen kerran viikossa, 90-120 minuuttia kerrallaan. Toisaalta Isovanhemmat ja lapset metsään! -ryhmät ovat tavanneet kerran kahdessa viikossa, ja tapaamisille on varattu aikaa kolme tuntia kerrallaan. Yleensä tämä aika on tullut myös käytettyä kokonaisuudessaan – johtuneeko tämä sitten siitä, että isovanhemmille ei juuri ole tarjolla vastaavia mahdollisuuksia palvelujärjestelmässä.
• Vastaako tapaamispaikka osallistujien fyysisiä tarpeita, onko tila sopiva tarkoitustaan varten (suljettu, viihtyisä, esteetön, saavutettava jne.).
• Tässä listassa mainittujen asioiden miettimisestä voi olla hyötyä ennen kuin ryhmän muodostamisesta tehdään ehdotus omalle organisaatiolle. Listaa sopii vapaasti käyttää tarkistuslistana omia ryhmiä muodostettaessa!

Vertaisryhmiin sisältyviä  riskejä

Ryhmätoiminta ei ole aina riskitöntä, niinpä joistakin riskeistä onhyvä olle tietoinen.

• Puheenvuorojen epätasainen jakautuminen – yhdellä osallistujalla voi olla suuri tarve kertoa omista kokemuksistaan, kun taas toinen ei syystä tai toisesta halua avata suutaan juuri lainkaan – mahdollisesti juuri siksi että toiset osallistujat täyttävät tilan puheellaan
• Erilaiset psykologiset ilmiöt toisaalta ryhmän jäsenten välillä, toisaalta ryhmän jäsenten ja vetäjän välillä, esim.
  • transferenssi: koska ryhmänvetäjä on auktoriteettiasemassa, hän saattaa laukaista ryhmänjäsenten tiedostamattomia oletuksia tai odotuksia siitä, miten auktoriteetit toimivat tai ovat toimineet osallistujien henkilöhistoriassa
  • vastatransferenssi: miten ryhmänvetäjä reagoi transferenssi-ilmiöihin
  • projektiot: ryhmänjäsenet saattavat sijoittaa omat vaikeat tunteensa ryhmän vetäjään tai ryhmän toisiin jäseniin
• Kielteisen vuorovaikutuksen kierteisiin jumiutuminen, asioiden vatvominen ja vaikeuksista valittaminen
• Ryhmän tarjoamien ratkaisujen kyseenalaisuus – tietystä hankalasta tilanteesta selviytymiseen käytetty toimintatapa on saattanut olla puhujan näkökulmasta toimiva ratkaisu, mutta se ei välttämättä ota huomioon muiden asianosaisten näkökulmia
• Ryhmän vetäjän rooli toisaalta ammattilaisena, toisaalta ryhmän jäsenenä

Tärkeät pelisäännöt

Ryhmän turvallisuutta tuetaan ja riskejä vähennetään yhteisillä pelisäännöillä. Isovanhemmat ja lapset metsään! -vertaisryhmien tapaamisissa on jo valmiiksi useimmiten ollut olemassa jaettu ymmärrys ryhmän pelisäännöistä, koska ryhmien jäsenet ovat jo tutustuneet toisiinsa lastenlasten kanssa tehdyillä metsäretkillä tai ainakin heillä on jaettu kokemus tällaiselle retkelle osallistumisesta vaikka he eivät olisi osallistuneet samalle retkelle. Tästä syystä keskustelua ryhmän säännöistä ei aina ole ollut välttämätöntä käydä, vaikka jaettu ymmärrys pelisäännöistä on eräs olennainen vertaisryhmän rakennuspalikka. Säännöt on hyvä muodostaa yhdessä keskustellen, niin että ryhmän vetäjä osallistuu yhtenä tasavertaisena keskustelijana tilanteeseen. Keskeisiä teemoja ovat edellä käsiteltyjen teemojen lisäksi osallistumisen vapaaehtoisuus ja mahdollisuus olla vetäytyä ryhmän toiminnasta milloin tahansa.

Vertaistapaamisten sarja

Isovanhemmat ja lapset metsään! -toiminnassa käyttämämme ja toimivaksi havaittu vertaistapaamisten sarjan rakenne on ollut seuraava.

• Nepsy-ilmiöt ja erilainen arki
• Isovanhemman rooli neurokirjon lapsen perheessä – McGrath, erityislapsen isovanhempi itsekin, on kirjoittanut mainion Annorlunda barnbarn -kirjan aiheesta
• Lapsen levottomuus ja haastava käytös – mistä on kyse ja miten toimia? – Ortizin & Sjölundin kirjasta löytyy hyviä ideoita käytännön työkaluiksi; Viinikan kirja tarjoaa yleisen viitekehyksen, jonka puitteissa lähestymme teemaa
• Lapsen myönteisen käytöksen tukeminen – Lähteissä mainittu Hejlskovin & Wimanin kirja on tässä yhteydessä arvokas
• ADHD:n lääkehoito

Vertaisryhmätyöskentelymme perustuu seuraaviin lähestymistapoihin: dialogisuus, voimavarakeskeisyys, ratkaisukeskeisyys, tietoinen läsnäolo, mentalisaatio

Lähteitä:

• Bion, W. R. (1979). Kokemuksia ryhmistä. Espoo: Weilin&Göös.
• Chen, M. W., & Rybak, C. (2017). Group leadership skills: Interpersonal process in group counseling and therapy. Sage Publications.
• Hejlskov, B., & Wiman, T. (2015). Barn som bråkar: Att hantera känslostarka barn i vardagen. Natur & Kultur.
• McGrath, M. K. (2008). Annorlunda barnbarn. Cura.
• Ortiz, L., & Sjölund, A. (2016). Motiverande samtal vid autism och adhd. MTM.
• Pärnä, K. (2010) Perhekuntoutuksen arviointi ja tuloksellisuus. Teoksessa Olsson, K., Laine, S., Heino, L., & Miller, H. Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa, 252-273. Porvoo: BookWell Oy.
• Seikkula, J. (2011). Becoming dialogical: Psychotherapy or a way of life? Australian and New Zealand Journal of Family Therapy, 32(3), 179-193.
• Viinikka, A. (2014). Mentalisaatio perheiden kohtaamisessa. Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitto.