Siirry sisältöön
Isovanhemmat ja lapset metsään! -hankkeen työskentely perustuu olennaisesti siihen, että osallistuvan isovanhemman mentalisoivaa, lapsen mieltä ja mielentiloja ymmärtävää ajattelua ja toimintaa pyritään tukemaan. Aina ei tuen tarvetta ole, mutta mentalisaation liittyvien toimintatapojen lisääminen tai niistä tietoiseksi tuleminen omassa toiminnassa isovanhempana tai vanhempana on joka tapauksessa lapsen edun mukaista ja kehitystä tukevaa.

Mentalisaatio on yläkäsite hyvin käytännönläheisille toiminnoille, joiden avulla aikuinen yrittää ymmärtää lapsen erilaisten, rajujen ja häiritsevienkin, käyttäytymisten ja puheiden takana olevia tunteita ja tarpeita. Mentalisaatio on käännetty Suomeksikin muodossa “mielentäminen”, mutta se ei ole saanut jalansijaa ammattilaisten kielenkäytössä. On syytä huomata, että mentalisoivaa toimintaa tapahtuu kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ei vain lasten ja aikuisten välillä. Usein autismikirjon lasten stressaantunut käytös  lievittyy tai muuttuu kun lapselle syntyy ymmärretyksi tulemisen kokemus.

Puhe ja katsekontakti ovat keskeisiä mentalisaatioon liittyviä “tiedon kanavia” kahden ihmisen välillä. Autismikirjon ihmisille katsekontakti  saattaa kuitenkin olla liian kuormittava kontaktin muoto. Onneksi tiedetään, että oleellista informaatiota siirtyy ihmisten välillä myös puheen ja katsekontaktin ulkopuolella, kehojen välityksellä. Relationaalinen mieli -tutkimushankkessa on Suomessakin vakuuttavasti osoitettu ihmisten välisen autonomisen hermoston synkronian olemassaolo ja merkitys terapiasuhteessa. Tieto tästä mahdollisuudesta tuo aikuisen ja lapsen väliseen keskinäiseen ymmärtämiseen uuden tason, jolla ymmärtäminen ja kokemusten jakaminen elämyksellisesti on mahdollista ilman sanoja ja katsekontaktia.

Mentalisaatiota ja erityisesti sen toiminnan tasolla näkyviä reflektiivisen funktion tekoja tapahtuu siis puheen ohella kehojen välillä, jolloin kehon sopivan läheisyyden tai kehokontaktin merkitys lapsen tunnetilojen säätelyssä on hyvin arvokas.

Esimerkki: Metsäretkellä 5-vuotias poika lähti ilmoittamatta perheryhmästä ja käveli metsään, vastaamatta isovanhempien kutsuihin. Isovanhemmat löysivät hänet turvallisesti. Keskustelussa ilmeni, että hän oli väsynyt moniin päivän aikaisiin tapahtumiin ja myös hauskaa leikkiin ikätovereiden kanssa ja tarvitsi rauhaa. Kyse ei ollut kiusoittelevasta karkaamisesta vaan yrityksestä säädellä omaa kuormitustilaa. Yhteisymmärryksessä tiimin ja muun ryhmän kanssa perhe lähti kotiin ennen muita perheitä.

Lapsen mielen, ajatusten ja tunteiden, toiveiden ja tavoitteiden esille tuominen myös vanhempien  kanssa ja viranomaistyössä isovanhemmista puhuttaessa on tärkeää. Keskusteluissa isovanhempien kanssa on tullut selvästi esiin miten tärkeää isovanhempien kuunteleva ja ymmärtävä läsnäolo on lapsille. Asia on perinteisesti ollut ihmisten arkielämän kokemuksissa hyvin tiedossa, mutta se saa uutta painoarvoa nykyisenlaisena kriisiaikana, jota COVID-19 pandemia ja sotatila Euroopassa seurannaisineen rasittavat. Isovanhempien saatavilla oloon lapsen elämässä liittyy suuria kehittyvän ihmisen mielenterveyden tukemisen potentiaaleja, joita hankkeessammekin on tullut esiin. Isovanhempien ja lasten yhteistapaamisten aikana hankkeessa on havaittu, että harvoin jos lainkaan älypuhelimen käyttö rajoittaa tai estää isovanhemman läsnäoloa ja saatavilla oloa lapselle. Älylaitteiden käyttöä ei ole hankkeen toiminnassa erityisesti mitenkään ohjeistettu muilta kuin valokuvien käytön tietosuojaa koskevilta osin. Läsnäolo ja saatavilla olo mahdollistavat dialogin ja dialogisen suhteen ihmisten välillä.

Dialogisuus (Arnkil ja Seikkula, 2014) viittaa ajatteluun ja erityisesti toimintaan, jossa toiminnan tai keskustelun osapuolet pyrkivät yhdessä ymmärtämään mitä toinen osapuoli ajattelee ja tarkoittaa ja haluaa ilmaista. Olennaista on erottaa puhuminen ja kuunteleminen toisistaan. Kuuntelun aikana mahdollistuu omien mielikuvien ja ajatusten muodostuminen puhujan esiin tuomien asioiden virittäminä. Dialogisessa työtavassa asiakkaan kanssa toimitaan niin, että asiakas ja työntekijä ovat molemmat asiantuntijoita tasavertaisesti. Asiakas tuntee oman elämänsä ja siihen sisältyvät tarpeet, työntekijä oman ammattialansa sisällöt. Molemmat tuovat omat ajatuksensa ja näkemyksensä yhteiseen käsittelyyn, ja dialogin tuloksena syntyy jotakin aiemmin molemmille tuntematonta, uutta. Työntekijä ei “tiedä” ratkaisuja tai toimintavaihtoehtoja etukäteen. Tässä yhteydessä puhutaan ei-tietämisen asenteesta asiakastyössä.

Työntekijä ei ota asiantuntijan tai auktoriteetin roolia, vaan pyrkii luomaan tilanteen, jossa asiakkaalla on vastuu ja itsemääräämisoikeus omiin asioihinsa mutta työntekijä tuo omasta asiantuntemuksestaan käsin ehdotuksia, ajatuksia ja aloitteita keskusteluun. Kyse on siis enemmän kanssakulkijuudesta kuin auktoriteettiasemasta.

Isovanhemmilla on paljon elämänkokemusta ja kertynyttä tietoa, mikä antaa heille perhesysteemissään luonnollisen auktoriteetin erityisesti suhteessa lastenlapsiin. Työntekijöiden tehtävänä on arvostaa tätä auktoriteettia ja tukea sitä lapsen ja isovanhemman suhteessa. Dialogisuus on käytännössä näkynyt niin että ryhmätoimintojen aikana lapset ja isovanhemmat ovat osallistuneet ehdotuksin ja mielipitein retkitoiminnan suunnitteluun ensimmäisen retken jälkeen jolloin heillä on jo käsitys siitä mikä on hankkeessa mahdollista. Isovanhempien iltamat ovat myös esimerkki dialogisuudesta ja dialogin käytöstä. Isovanhemmat on kutsuttu väljien teemojen puitteissa vertaistukikeskusteluihin, joissa vapaaseen ilmaisuun ja ajatusten, tarpeiden ja kysymysten esittämistä on rohkaistu. Käytännössä vertaistukikeskusteluissa on ilmennyt, että sopivalla hyvinkin niukalla ohjauksella keskusteluissa tulevat käsitellyiksi työntekijöidenkin oleellisina pitämät aiheet. Dialogiseen työtapaan kuuluu turvallisen sosiaalisen tilan luominen osallistujille, jolloin osallistujat voivat tuoda omat ajatuksensa, tunteensa ja kokemuksensa yhteiseen käsittelyyn. Isovanhempien ryhmässä on ollut mahdollisuus poikkeuksellisella tavalla käsitellä elämän suuria mm. olemassaoloon ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä, ja ryhmän tuottama spontaani empaattinen tuki on ollut luontevaa ja voimakasta.

 

Lisätietoa

Arnkil, T.E. & Seikkula, J. (2014) Nehän kuunteli meitä! Dialogeja monissa suhteissa. Tampere: Suomen Yliopistopaino.

Keinänen, M. & Martin, M. (2019). Mieli meissä. Tasapainoista arkea mielentämisebn keinoin. Helsinki: Kirjapaja.

Anderson, H., & Goolishian, H. (1992). “The client is the expert: a not knowing approach to therapy,” In S. McNamee & K. J. Gergen (Eds.). Constructing therapy: Social construction and the therapeutic process, (pp. 25–39) London: Sages.

Rober, P. (2005). Some Ideas About Not-Knowing and the Therapist’s Inner Conversation. Family Process, 44(4), 477-495.

Pajulo, M., Salo, S. &  Pyykkönen, N. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä.  Duodecim, 131(11):1050-7.

Salo, S. &  Flykt, M. (2013). Lapsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon merkitys lapsen kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Psykologia 48(5), 402-416, 460.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miten abortti voi vaikuttaa intiimiin ihmissuhteeseen?

Suomessa tehdään vuosittain noin 8000 aborttia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2021) mukaan valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehtiin...

Luontoseikkailut ihmissuhteiden tukena

Miten ammattilaiset voivat käyttää luontolähtöisiä menetelmiä läheisten ihmissuhteiden tukemisessa? Millaisia periaatteita kannattaa huomioida...

Kokemus kohtaa uteliaisuuden - miten luonnossa seikkailu tukee lapsen ja isovanhemman suhdetta?

Millainen isovanhempi sinä olet? Tuntuuko roolisi sinulle sopivalta, entä miten isovanhemmuuden luonne on muuttunut vuosien ja vuosikymmenten...