Siirry sisältöön

Uni ja lepo

Keskusteluketjussa jutellaan unen ja levon merkityksestä. Miksi uni on niin tärkeää? Ja mitä se vaikuttaa hyvinvointiin? Entä mitä tehdä jos ei saa nukuttua tarpeeksi?

Tuottanut Nyyti ry
Hei kaikki! Siirrytäänpä sitten tämän viikon teemaan Hyvä arki :)

Tämän tekstin tarkoituksena on herättää ajatuksia, millä tolalla oma oma nukkuminen on. Kun ruokailu ja liikunta myös nukkumisesta puhminen saattaa vaikuttaa tylsältä itsestäänselvyydeltä, joista aina jauhetaan, mutta ne ovat kaikki tärkeitä sekä fyysisen että mielen hyvinvoinnin peruspalikoita eikä niiden vaikutusta voi tarpeeksi korostaa. Arjessa on hyvä olla rytmiä. Se ei tarkoita kellontarkkaa toistuvuutta, vaan sinun hyvinvointiasi tukevia toistuvia elementtejä, kuten nukkumaanmeno- ja heräämisajat tai ateriat. Myös opiskelu/työ, liikkuminen sekä vapaa-aika ja oleilu rytmittävät päivää. On tärkeä löytää itselle sopiva rytmitys, joka rauhoittaa ja virkistää sopivasti ja oikeaan aikaan.

UNI JA LEPO

Nukkuminen on ihmiselle elintärkeää ja siksi sitä kannattaa arvostaa. Mieli ja aivot tarvitsevat unta. Nukkuminen ei ole vain valveillaolon vastakohta, vaan se on aktiivinen tapahtuma, jonka avulla palaudutaan valveillaolon rasituksista.Unesta ei kannatakaan nipistää aikaa muulle tekemiselle, sillä uni edesauttaa oppimista, lataa energiavarastoja, parantaa vastustuskykyä, parantaa vammoja sekä työstää päivän tapahtumia. Keskimääräinen unentarve on 7-8 tuntia yössä, mutta vaihtelee paljonkin yksilöllisesti – tosi harva kuitenkaan selviää alle 6 tunnin. Kun aamulla herää virkeänä, tietää että on nukkunut tarpeeksi. Terveyden kannalta on tärkeää mahdollisimman säännöllinen unirytmi. Myös muunlainen lepo päivän aikana on tärkeeä. Varsinkin nyt, kun opisekellaan paljon etänä, arjen keskellä otettujen lepohetkien ja taukojen merkitys kasvaa.

POHDITTAVAKSI

Pohdi nyt tunnistatko jotain muutostarpeita nukkumisessa ja levossa. Voit pohtia tilannettasi ja unen merkitystä ja vaikutusta mm. vastaamalla näihin kysymyksiin. Jaa ajatuksiasi ja oivalluksiasi foorumilla ja myös keksiviikon 17.3. chatissa jutellaan unesta

  • Saatko levättyä/nukuttua riittävästi? Jos et, mistä se voisi johtua?
  • Voisitko lisätä lepoaikaa?
  • Millainen on hyvä päiväsi, jota seuraa hyvä yöuni?
  • Millainen on huono päivä unesi kannalta?
  • Mitä etuja riittävästä levosta on sinulle?

Lisää luettavaa unesta löydät Ole oman elämäsi tähti - oppaasta sivulta 26 alkaen.    

Käyttäjä on muokannut viestiä 19.03.2021 klo 15:57

Olen tiedostanut vuosia jatkuneet uniongelmani!

 

Ratkaisu voi olla lähempänä kuin tajuan: ajoissa nukkumaan käyminen!?!

Olen usein, kuten tänäänkin N klo 20-21 maissa tilassa, jossa voisin nukahtaa heti syvään makeaan uneen. Mutta yleensä koskaan en tee niin!!!

Miksi!?

Aina on jotain päivän töistä ja haasteista vielä tekemättä ja kesken! Tänään pitäisi sulattaa pakastin jotta saisin eilen ostetut viimeisen eräpäivän ruuat sinne turvaan.. Pakkanen umpijäässä, ruokaa olisi jääkaapin puolella pitkäksi aikaa jos ne saisi vaan pakkaseen turvaan.

Ja taas jää nukkuminen kakkoseksi. On jääny vuosikaudet. Aina on jotain.. Ja minä olen jatkuvasti väsynyt.

Pitäisi oikeasti ymmärtää ha edes kerran tehdä se muutos, että ajoissa uneen! Ja puhelin kiinni! Muuten jokuiti, sisko, ystävä soittaa juuri klo 20:n jälkeen tms ja jos siitä makeasta unesta herään, en saa unta pitkään aikaan.

Jostain sain tiedon että uni kulkisi 4 tunnon sykleissä. Jos unohetki menee ohi, seuraavaa saakin sitten odotella!? 

Olen ikäni luullut olevani ns iltavirkku, mutta en tiedä onko se totta!? Viime vuosina ja varsinkin keväällä valoisan lisääntyessä herään wc-käynnin takia vaiko yläkerran naapurin kopsutellessa aina klo kuuden jälkeen aamulla..? Ja kun on valoisaa, vaikka väsyttää, en meinaa saada oikein enää uudelleen nukuttua! Selaan uutiset, meilejä, alkaa tehdä mieli kahvia, tulee nälkä, lämmin puuro auttaa sitten nukahtamaan hetkeksi mutta klo 10.15 alkaa Zoomissa ryhmä tms ja taas ylös.. Väsyneenä.. Koko päivän pahimmillaan kuin painavaa lumikola edelläni työntäsin.. Väsymys..

Ulkoilu virkistää mutta alkaa myös nukuttamaan. Ja töitä pitäisi jaksaa tehdä. Kotityöt huutavat tekijää, kirjoitustehtävät, ryhmätyöt Jne..

 

Voisiko ratkaisu siis olla niin helppo, että kertakaikkiaan vaan ajoissa uneen ja kaikki laitteet, puhelin, tv jne kiinni. Silloin saisi nukkua kyllin pitkän yön pimeässä! Nyt klo 20.08 on pimeää.. Aamulla klo 6 maissa kai jo suht valoisaa.. Saisi siinä välissä sen 8-9 tuntia nukuttua vielä näin maaliskuussa.. Kunnes taas taitavat sotkea kelloja kohta!? 🙄 Että vihaan moista vekslaamista! Minulle tuo kesäaika ei sovi! Se vie aivan väärää suuntaan ja riistä unta entisestään. 😔

 

-     Tässä on muutamia nukahtamiseen ja nukkumiseen liittyviä vinkkejä, joita keskiviikon chatissa jaettiin:

-     kannattaa syödä ennen nukkumaan menoa niin, ettei tule nälkä, esimerkiksi iltapuuro

-     hiljainen ja viileä makuuhuone auttaa 

-     hyvä pyrkiä rytmittämään päivää, vaikka etäily helposti rikkookin rytmin

-     pimennysverhot

-     kännykkä pois ajoissa

-     se että on jo rauhoittunut siihen nukkumaanmenoa

-     rauhoittuminen ja päivän tapahtumien läpikäynti ennen nukkumaan menoa

-     jos on kovin rauhaton olo, niin keskittyy hetkeksi johonkin muuhun

-     urheilu tai liikuntaa päivällä

-      rentoutumisharjoitukset

Uni ja lepo on tosi tärkeitä aihe. Viime aikoina oon nukuttunut ajoittain tosi huonosti stressin ja haasteiden takia. Stressiä syntyy opiskeluista ja parisuhteesta. Välillä on parempiakin öitä.  Riittävä lepo olisi hyvä juttu, koska sitten jaksaa paremmin seuraavan päivän asioita ja tehtäviä.

Hei! Missä se itse keskiviikon chat on!? Yritin päästä sinne mutta en löytänyt oikeaa linkkiä. Sen piti kaitulla sähköpostiin, mutta en ole saanut linkkejä..

 

Koska on seuraava live-chat?

Tänään maanantainakaan en lyönyt paikkaa? Löydän näitä sitten jälkikäteen kun täällä ei enää ole ketään!? 

 

En oikein ymmärrä mikä tässä oikein on.. Kiitos jos voisit eh jatkossa lähettää minulle suoran linkin!? 

 

Juttelin Päivi kanssasi tänään 22.3 sähköpostissa, nimimerkki toivo siis 💚🙂👍

Kiitos! 

Ompa hyviä vinkkejä kerääntynyt chatissa! Arki vaikuttaakin niin paljon uneen ja uni myös arkeen.

Mitä enemmän itseltäsi vaadit päivällä niin sitä kovemmilla kierroksilla kroppa saattaa käydä illalla, kun vihdoin pääsisi rauhoittumaan. Onkin niin tärkeää muistaa olla itselleen armollinen niinä aikoina, kun väsyttää enemmän!

Hei! 🙂 Löysin vasta nyt maanantaina 22.3.2021 tämän osion.. Onko täällä ollut joku live-chat aiemmin jossain? Vai onko tämä ketju se uni-chat?

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...