Siirry sisältöön

Syöminen ja liikkuminen

Viestiketjussa keskustellaan syömisestä ja liikkumisesta. Miksi ruokarytmi on niin tärkeää jaksamisen kannalta? Entä miten syömiset ja liikkumiset vaikuttavat toisiinsa ja unen laatuun?

Tuottanut Nyyti ry
Tervetuloa keskustelemaan kahdesta tärkeästä arjen palikasta: syömisestä ja nukkumisesta!

Arkeen vaikuttavat asiat ovat monesti kietoutuneita toisiinsa. Kun muutat jonkin pienen asian, se vaikuttaa muihinkin asioihin. Ruokailu vaikuttaa siihen, miten nukut ja jaksat liikkua, uni puolestaan ruokahaluun ja jaksamiseen, liikkuminen taas vaikuttaa ruokahaluun ja nukahtimiseen ja unen laatuun. Huolehtimalla että arjen perusasiat toimivat sinulla hyvin, voit  mm. vähentää stressin vaikutuksia.

SYÖMINEN

Ravitsemuksessa kokonaisuus ratkaisee. Ruokavaliossa kannattaa kiinnittää huomiota kokonaisuuteen, monipuolisuuteen ja arkiruokailuun. Arjessa tekemäsi valinnat ratkaisevat, mutta myös herkuttelu kuuluu elämään. Arjen ruokailun suunnittelussa voit käyttää hyväksesi ruokakolmiota (löytyy Ole oman elämäsi tähti -oppaan sivulta 24). Säännöllinen ruokarytmi pitää veren sokeri pysyy tasaisena, jolloin myös vireystila säilyy eikä ala väsyttää liikaa. Säännöllinen ruokarytmi tarkoittaa syömistä noin 4-5 tunnin välein.

Joskus syöminen voi liittyä mielialojen vaihteluun ja tunteisiin. Jos tunnistat syöväsi muuhun kuin nälkääsi, pysähdy kuuntelemaan mielialaasi ja tunteitasi. Kun tunnistat tunnesyömistä, voit ennakoida ja hallita sitä paremmin. Lue lisää ravitsemuksesta Ole oman elämäsi tähti -oppaan sivulta 23 -26  

http://www.nyyti.fi/wp/wp-content/uploads/2016/08/Ole-oman-elamasi-tahti.pdf

LIIKKUMINEN JA LIIKUNTA

Liikkuminen on yksi arjen peruspalikoista. Kaikenlainen liikkuminen parantaa unta, auttaa jaksamaan ja tekee hyvää keholle ja mielelle. Liikkuminen ei tarkoita, että pitäisi joka päivä harrastaa urheilua tietty tuntimäärä. Liikkumista ja liikuntaa on monenlaista: jo pienikin aktiivisuus, kuten esim. kävely, on hyväksi. Tärkeintä onkin löytää itselle sopivia ja mieluisia tapoja liikkua, jotta jaksaa ja motivoituu liikkumaan säännöllisesti. Lue lisää liikkumisesta ja poimi vinkkejä liikunnan lisäämiseksi arjessa oppaan sivulta 29 - 30

http://www.nyyti.fi/wp/wp-content/uploads/2016/08/Ole-oman-elamasi-tahti.pdf

POHDITTAVAKSI

Pohdi nyt omaa arkeasi ja tunnistatko jotain muutostarpeita. Voit pohtia muutostarpeita mm. seuraavien kysymysten avulla:

 • Onko ruokailusi muuttunut sen jälkeen kun aloitit opiskelun?

 • Haluatko jotain muutoksia ruokailuusi? Mitä? 

• Vaikuttavatko mielialan vaihtelut syömiseesi?

• Liikutko riittävästi? Mikä on mieluisin tapasi liikkua? 

• Millainen liikkuja olet? Mikä on mieluisin liikkumismuotosi?

• Millaisia vaikutuksia olet huomannut saavasi liikkumisesta?

 

Käyttäjä on muokannut viestiä 18.03.2021 klo 17:30

Ruokailuni ovat pysyneet hyvin samanlaisina myös opiskelun aloittamisen jälkeen. Toisaalta siihen voi vaikuttaa se, että asun puolisoni kanssa yhdessä, jos asuisin yksin voisivat syömiseni olla paljon huonommalla tolalla. Tälläkin hetkellä kaipaan kylläkin sellaista muutosta, että haluaisin syödä enemmän kasvisperäistä ruokaa. Tätä kuitenkin jarruttaa se, että niihin käytettävät raaka-aineet eivät ole tuttuja. Uudet asiat ottavat aina aikansa... Lisäksi kasviksia pitäisi syödä enemmän, niiden syöntiä olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut lisäämään. Vielä on kuitenkin matkaa suositusten mukaisiin määriin.

Huomaan, että jos olen alakuloinen/surullinen (mitä tapahtuu hyvin usein) niin mieleni alkaa tekemään makeaa ja oikeutan sen syömisen itselleni sillä, että tunnen oloni niin onnettomaksi. Onneksi minulla ei kuitenkaan ole varaa ostaa herkkuja usein, se hillitsee makean syömistäni kummasti.

En liiku riittävästi. Asuntomme on liian pieni kotijumppailuihin eikä kotona kuntoilu muutenkaan motivoi. Kävelyillä käyn muutaman kerran viikossa, mutta sekään ei tunnu kovin motivoivalta, kun oman lähiympäristön tiet on niin moneen kertaan nähty. Talviulkoilua olisi kiva harrastaa, mutta ei ole välineitä eikä niitä ole varaa ostaa. Onneksi sentään kohta tulee kevät ja pääsee taas pyöräilemään. Ylipäätään tykkään liikkua rennosti enkä veren maku suussa. Liikkumisen sosiaalisuus on mulle myös tärkeää. 

Liikunta antaa mulle energiaa ja parantaa mun unta. Ruokakin maistuu paremmin. Kuitenkin usein liikun vaan siitä syystä, että on "pakko" enkä omasta halustani. Minun varmaan kannattaisikin yrittää keksiä lisää minulle sopivia liikunnan muotoja, jotta löytäisin liikunnan ilon.

Ruokailuni on muuttunut sen jälkeen kun aloitin opiskeluni, koska painoa oli kertynyt lyhyessä ajassa niin paljon, että se vaikutti elämänlaatuuni. Syynä painon nousuun oli liiallisen alkoholin nauttiminen, huono unenlaatu ja energian korvaaminen pikaruualla. Samalla mielialani ja itsetuntoni oli erittäin alhaalla. Aloitin elämäntapa muutoksen sillä, että jätin alkoholin pois. Mikä ei tietenkään alkuun ollut helppoa, koska vuosien juominen on tehnyt minusta alkoholistin. Lopulta 2 viikon tauko piteni kolmeksi kuukaudeksi ja nyt nykyään olen ollut ilman alkoholia yli puoli vuotta. Tähän on toki vaikuttanut myös poikkeustilanne, jonka ansiosta en ole päässyt opiskelijabileisiin ja muihin sosiaalisiin tapahtumiin. Ruokavaliossani olen kiinnittänyt siihen, että syön vain kotiruokaa. Kasvisten määrää olen lisännyt huomattavasti ja lihan olen korvannut pavuilla ja linsseillä, joista saa tehtyä erinomaista pataruokaa. Välipalaksi otan hedelmiä ja syön leipää vain aamupalaksi. Lisäksi olen lisännyt vedenjuontia, koska se tutkitusti auttaa pitämään makeanhimon kurissa ja nesteytys on elintärkeää. Karkkia syön vain viikonloppuisin ja siinäkin katson, etten osta liikaa karkkia. Olen huomannut muutoksen siinä, että mielialani on kohentunut ja paino on alkanut laskemaan. Vielä on paljon tekemistä, että saan itselleni pysyvän elämäntapa muutoksen kuitenkin suunta näyttää hyvältä.

Liikunnan kanssa minulla on vielä hankaluuksia sen vuoksi, että en ole aktiivisesti kokeillut mikä liikuntamuoto sopisi minulle parhaiten. Viikolla tulee silloin tällöin lähdettyä ulos kävelylle. Tosin koronan tuoma ahdistus estää nykyään lähtemästä useammin ulos ja koen tämän turhauttavaksi, koska haluaisin tehdä istumisen sijasta jotain spontaania.  Mielestäni en liiku tarpeeksi, mutta en tiedä mitä voisin tehdä ilman, että altistan itseni koronalle. Tunnin mittainen reipas ulkoilu virkistää kehoani ja mieltäni. 

Unisport on 22.2.2021 alkawn tarjonnut netissä kaikille ILMAISEKSI 3 kertaa viikossa vartin niskahartiajumpan!

Ovat kyllä hyviä! Laitoin kalenteriin ma, ke ja muistaakseni pe ajat muistiin ja kahdesti olen ollut mukana. 

Muuta kutnw sinä kerrot.. ongelma minullakin o. Pienet ja ahtaat tilat. Ei oikeesti mahdu turvallisesti nostamaan ja heilittamaan raakoja ilman että johonkin osuu tai jotain tippuisi.. Mutta jumpat ovat kyllä hyviä! Suosittelen! Taukojen pitäminen ja kehon liikuttelu helpottaa oloa ja saa kuona-aineet liikkeelle ja pois kwhosta ja verenkierron paremmin toimimaan. 

Tuossa tänään taas tajusin että tämä stressi on niin monitahoista.. Pitäisi olla aikaa ja voimia myös raivata kotia. Järjestys on mutta tavaraa on aivan liian paljon.. 

Lisään tähän linkin jos se on ok? 🙄 🤔 

https://www.unisport.fi/lajit/kehonhallinta-ja-liikkuvuus/huolettomat-hartiat

Mulla on ollut hankaluuksia opiskeluaikataulujen takia osallistua chatteihin, mutta oon lueskellut tätä foorimia ja pohtinut tehtäviä. Toivon,  että pääsisin edes osaan chatteihn mukaan jatkossa. 

Pohdintaa ruuasta ja liikunnasta:

Ennen koronaa lounaan syöminen opiskeluravintolassa oli helppoa ja vaivatonta. Nyt on pitänyt jo vuosi tehdä kotona ruokaa ja välillä se on raskasta. Salaatteja ja vihanneksia saisi olla aterioilla enemmän, mutta niitäkin syön paljon.

Mun ateriarytmi on tosi säännöllinen. Joskus jos on tosi väsynyt, niin ei jaksaisi laittaa ruokaa, mutta koen,  että ruualaitto on pääsääntöisesti tosi kivaa ja se hoituu.

Painoni nousi muutaman kilon viime vuonna arjen kovin muuttuessa kotipainotteiseksi, mutta nyt paino on alkanut taas laskea ja olen lisännyt liikuntaa päiviin. Käyn ulkona joka päivä kävelyllä ja jumppailen muutaman merran viikossa. Se on tosi hyvä juttu arkeen. Olen menossa nyt kevälä/kesällä ulkotreeniryhmään ja se varmasti piristää. Lisäksi tykkään joogasta ja kaikenlaisesta kuntoilusta. 

Moi.

Ruokavalioni ei ole muuttunut opiskelun aloittamisen jälkeen, mutta säännöllisessä ruokarytmissä on välillä ollut haasteita. Huomaan välillä lounaan venähtäneen liian myöhäiseksi. Kaipaan edullista opiskelijalounasta koulun ruokalassa.

Mielialan vaihtelut vaikuttavat syömiseeni. Kovin stressaantuneena tai alakuloisena minulla ei ole näläntunnetta moneen tuntiin ja se yleensä iskee äkillisesti. Tällöin sorrun helpommin esim. pikaruokiin.

Liikun viikossa 5-8 tuntia. Näistä tunneista puolet ihan treeniä/urheilua. Pidän monenlaisesta liikunnasta, mutta sisäliikuntalajeista nyrkkeily on eniten mieleen ja ulkoliikunnassa lenkkeily. Liikunta on minulle elinehto ja pakollinen tarve.

https://padlet.com/nyytinlaura/Aamupala

 

Meneppäs myös ihmeessä tuosta linkistä vielä jakamaan parhaat palat aamupaloistasi sekä ottamaan muiden vinkit talteen!

Aamupalalla lähtee päivä käyntiin ja vaihtoehtoja sille on monenlaisia. Aamupalahetki voi koostua myös muustakin kuin itse ruuasta, joten voit kertoa vapaasti siitä millainen rutiini sulla on aamupalan suhteen - vai onko? Jos ei niin voit myös miettiä - haluaisitko muuttaa jotain aamupalarutiinissasi saadaksesi aamulla paremman startin? :)

Käyttäjä on muokannut viestiä 19.03.2021 klo 11:21

Mun näppäimistö sekosi chatin lopussa kun yritin kirjoittaa tätä, mutta varmaan voisi olla sitten samanlainen vaikka niistä monen kaipaamista kasvisruokajutuista ja kasvisten lisäämisestä?

Ehdin huomata ja reagoinkin heti hyvään vinkkiin!

 

https://padlet.com/NyytinLaura/kasvisruokailua

 

Tuossa linkki toiseen padlettiin, jossa voi jakaa reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavalioon! :)

Hei kaikki!

Viikonloppu lähestyy ja toivottavasti antaa aikaa myös näiden hyvän arjen asioiden pohdiskeluun :) Tehtävät voivat tuntua vähän raskailtakin tehdä, mutta kannattaa ilman muuta satsata niihin. Mitä enemmän jaksat tehdä töitä kurssin tehtävien parissa ja keskustella niistä toisten kurssilaisten kanssa, sitä enemmän hyödyt siitä. 

Maanantaina chatissa jutellaan syömisestä ja liikkumisesta ja niihin liittyvistä onnistumisista ja haasteista. Nyt mukavaa viikonloppua :)

Hei! Kirjoitat tehtävistä? Mistä ne löytyvät? Kiitos! ♥ 

Pahoittelen epäselvää kielenkäyttöä. Tehtävät tarkoittavat pohdintatehtäviä, jotka löytyvät kirjoittamani Syöminen ja liikkuminen -tekstin lopusta.

Lisää pohdintatehtäviä löytyy kyllä Ole oman elämäsi tähti -oppaasta, johon on linkki samassa tekstissä :)

Kirjoitan vielä tänne ennen chattia: 

Omat rutiinit niin liikkumisen kuin ruokailunkin suhteen on vähän epämääräisiä. Välillä menee tosi hyvin ja välillä tilanne valuu sellaiseksi, että huomaan yhtäkkiä etten ole harrastanut kunnon liikuntaa viikkokausiin jaq annoskoot ja mm. iltaherkuttelu (tai oikeatsaan vahva tunnesyöminen) illalla jäätelön parissa on muuttunut päivän lempihetkeksi, vaikka todellisuudessa siitä tulee huono olo. Yksin asuminen lisäksi mahdollistaa paremmin sellaista ahmimista. Oon yrittänyt nykyään enemmän nauttia yhteisistä herkkuhetkistä muiden ihmisten kanssa, silloin herkkuruokiinkin tulee tuettua vähän parempaa suhdetta. Välillä on kyllä tosi vaikeeta ja ei vaan jaksa yrittää. En oo koskaan ollut varsinaisesti laiha, ja oon aina kokenut itseni isoksi. Ylipainoa oikeastaan alkoi kuitenkin kertymään vasta opiskeluaikana, ja kesti jonkin aikaa itse tajuta että nyt mä vasta oikeasti olen siinä tilanteessa missä oon aina luullut olevani. Oma kehokuva on tosi vääristynyt. 

Ennen opiskeluita (ennen muuttoa uudelle paikkakunnalle) harrastin vielä joukkueurheilua - olin pelannut eri joukkueissa ihan ekaluokkalaisesta lähtien. En mitenkään erityisen tavoitteellisesti, mutta ainahan se oli ollut läsnä. Sitten rutiini hävisikin kun ei ollut sitä yhteisöä tai pakotetta. Näin tapahtuu varmasti monelle. Vanhat harrastukset ja ympäröivän kodin rutiini muuttuvat. 

Mun pelastus on ollut se että rakastan kävelyä ja oon panostanut siihen ihan valtavasti varsinkin korona-ajan alusta. Asuin vuosi sitten Espanjassa, ja oli kamalaa kun ei päässyt ollenkaan edes lenkille. Sitten kun viimein pääsi, kävelin ja lenkkeilin tosi paljon nauttien auringosta. Toisaalta olin jo kotona kämpässäkin alkanut liikkua enemmän - tanssia, kävellä paikallani, tehdä edes lyhyit 10 min youtube-jumppia. Ne on auttaneet itsellä. Nyt talvella lenkit vähän lyhentyneet, mutta toi aurinko joka nyt on palannut taivaalle auttaa tosi paljon ulkoiluun tsemppaamisessa. 

Valitettavasti oma osallistuminen chatin syömiseen liittyneeseen osioon jäi vähäiseksi, mutta kirjoitan tänne jotain ajatuksia.

 

Ruokailu on yllättävän samanlaista nyt etäaikana kuin aiemmin. Voisin uskoa, että jopa parempaa kuin aiemmin, kun on aikaa ja resursseja miettiä sitä tarkemmin miten ja mitä syö. Parannettavaa olisi ruokailuvälien suhteen. Syön pääsääntöisesti kasvisruokaa, mutta käytän maitotuotteita, kananmunia ja harvakseltaan syön myös kalaa. Hedelmien määrää olen koittanut viimeisen puolen vuoden aikana lisätä mukaan ja tää onkin varmaan isoin “projekti” tällä saralla, veden juonnin lisäämisen ohella. 

 

Kasvisruokia tulee syötyä tosi laajalla skaalalla, mm. tofusta, linsseistä ja pavuista tulee tehtyä ruokaa. Viikottain perus menuun kuuluu useimmiten itsetehtyjä linssipihvejä, joku keitto, makaroonilaatikko (soijarouheesta), soijapalakastike (vähän kanakastiketta muistuttava setti) ja pavuista tehty tomaattinen kastike/patahässäkkä. Välillä myös eineksiä. Useimmiten ruokien suhteen tulee tehtyä/ syötyä sitä, mitä tekee mieli. Pari päivää etukäteen tulee yleensä suunniteltua sapuskat, ja sen perusteella käydään sitten kaupassa. Tykkään herkutella, ja leipominen on itselle mukavaa toimintaa. 

 

Mistä te löydätte ne LIVE chatit? Löydän itse aina vaan nämä joissa jälkikäteen jutellaan! Olen min hukassa näin lukemattomien linkkien kanssa...😕 Eikö vois olla vaan yksi selkeä Linkki josta pääsee aina perille? Nyt en ole kertaakaan päässyt LIVE chattiin kun en löydä niitä linkkejä 

Hei Toivo!

Chatista tulee linkki sinun sähkköpostiisi ja pääset siitä linkistä liittymään keskusteluun. 

Ikävä kyllä tämä alusta ei anna mahdollisuutta tuoda chat-linkkejä tänne foorumille, mikä olisi tosiaan paljon selkeämpi ratkaisu.

Kiva kuulla vielä täällä foorumilla teidän ajatuksia syömisestä ja liikkumisesta :)

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...