Vauvan kynsien leikkaaminen
13.10.2021 klo 09:00
-
Kirjoittanut
Vanhemmuuden asiantuntijat
,
Väestöliitto
Vauvan kynnet suositellaan leikattavaksi aikaisintaan kahden viikon iässä, koska kynsivallit ovat herkät tulehtumaan. Lisäksi voi olla vaikea erottaa kynnen ja kynsivallin rajaa aivan vastasyntyneeltä. Kuitenkin vastasyntyneelläkin saattaa olla pitkät ja terävät kynnet, jolloin hän pääsee raapimaan kasvojaan. Silloin suositellaan käytettäväksi puuvillatumppuja raapimisen ehkäisemiseksi.
Kynsien leikkaaminen sujuu usein helpoiten kylvyn jälkeen, jolloin vauva on tyytyväinen, rentoutunut sekä kynnet ovat pehmeät ja helppo leikata. Jotkut leikkaavat kynnet nukkuvalta vauvalta, jolloin ei tarvitse pitää niin tiukasti kiinni huitovista pikkukäsistä ja jaloista.
Leikatessa tulee tarttua tukevalla otteella koko käteen/jalkaan, jotta vauva ei pääse heilauttamaan kyseistä raajaa juuri saksia käytettäessä. Hyvät sakset tarkoitukseen löytyvät mm. äitiyspakkauksesta. Hyvä valaistus on tärkeää, koska sormet ja kynnet tosiaan ovat pikkuriikkiset. Vauva on hyvä totuttaa tällaisiin hoitotoimiin säännöllisesti ja tehdä hetket mahdollisimman mukaviksi. Jutustelu tai laulelu rentouttaa ja tekee tilanteesta vauvalle ja vanhemmalle miellyttävän yhdessäolon hetken.
Päivitetty 12.7.2022 Väestöliiton asiantuntija
Oliko tästä sinulle apua?
Kiitos palautteesta! Voit myös jättää sanallista palautetta.
Kiitos, sanallinen palaute lisätty arvioon.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Älä jää yksin,...