Siirry sisältöön

Kuinka tukea pienen vauvan motorista kehitystä?

23.07.2021 klo 11:30 - Kirjoittanut Vanhemmuuden asiantuntijat , Väestöliitto
Vauvan käsittely, sylissä pitäminen ja kantaminen auttavat vauvaa hahmottamaan omaa kehoaan ja edistävät vauvan motorista kehitystä. Monipuoliset asennot ja liikekokemukset aktivoivat vauvan lihaksistoa ja hermostoa.

Vauvan motorista kehitystä voidaan tukea monipuolisilla käsittely- ja kantotavoilla. Ne edesauttavat vauvan päänkannattelun kehittymistä ja kehonhallintaa. Ihan tavallisissa arjen toiminnoissa, kuten vaipan vaihdossa, pukemisessa ja leikkiessä on hyvä käyttää erilaisia asentoja ja liikkeitä. Sylissä pidettäessä, motorista kehitystä voidaan tukea monipuolisilla kantoasennoilla.

Vastasyntynyttä käsitellään rauhallisin ja varmoin ottein. Silloin vauva tuntee olonsa turvalliseksi. Fyysinen kontakti rauhoittaa vauvaa ja vahvistaa vauvan ja huoltajan välistä suhdetta. Isomman vauvan kanssa voi käyttää jo monipuolisempia otteita käsittelyssä; hellää, mutta myös leikkisää.

Välillä on myös hyvä rentouttaa vauvan lihaksia keräasennossa, jossa vauvan selkä tukeutuu kantajan rintakehää ja vatsaa vasten, ja kantajan käsivarret kannattelevat vauvaa koukistettujen polvitaipeiden kohdalta. Tässä vauva ikään kuin istuu kantajan käsivarsilla ja näkee jälleen, mitä ympärillä ja menosuunnassa tapahtuu. Tämä asento myös rentouttaa ylijäntevän vauvan vartaloa.

Vauvan koskeminen, silittely ja hieronta auttavat kehon- ja asennonhahmotuksen kehittymisessä.

Kyljeltä toiselle

Vauvan nostaminen ja laskeminen alustalta on hyvä tehdä kylkimakuun kautta. Käännettäessä kyljelleen vauvan kädet on hyvä ohjata ylös eteen. Tämä kehittää vauvan kehon hahmottamista sekä päänkannattelua ja niskalihaksia. Liike on hyvä tehdä vuorotellen oikean ja vasemman kyljen kautta. Myös vauvan laskeminen alustalle on myös hyvä tehdä kylkiasennon kautta selinmakuulle.

Vaipan vaihdon yhteydessä vauvaa voi samalla tavalla kiertää kyljeltä toiselle. Tämä onnistuu parhaiten esimerkiksi silloin, kun on asettamassa puhdasta vaippaa vauvalle. Kyljeltä toiselle keinuttamisesta voi tehdä myös leikin. Leikitä vauvaa silloin, kun hän on virkeä ja hyväntuulinen. Kietaisubodya tai potkuhousuja puettaessa voi tehdä samalla tavalla.

Vatsamakuulla

Lattialla esimerkiksi viltin päällä vatsamakuu-asento kehittää vauvan syvää tuntoaistia sekä vahvistaa lapsen niska ja selkälihaksia. Vatsamakuuasento kehittää myös lapsen päänkannattelua sekä vartalon ojennusta. Vauvaa voi pitää vatsamakuulla sen aikaa kuin hän jaksaa. Kun vauva alkaa osoittamaan väsymisen tai hermostumisen merkkejä, tulee hänet kääntää takaisin kylki-tai selinmakuu asentoon. Aika, jonka vauva jaksaa itseään kannatella kasvaa vähitellen lihaksiston kehittyessä.

Tutkimusten mukaan vauvat, jotka viettivät hereillä ollessaan aikaa vatsamakuulla, saavuttivat kehityksen virstanpylväät aikaisemmin kuin vauvat jotka eivät viettäneet aikaa vatsamakuulla. (Pin ym. 2007.)

Niskan tukeminen

Vauvan niskaa on hyvä muistaa tukea kevyesti sen aikaa, kunnes kehityksen edetessä vauva jaksaa itse kannatella päätään. Tukea vähennetään pikkuhiljaa sen mukaan, kun vauvan lihasjäntevyys niskan alueella lisääntyy. Parikuinen saattaa kannatella päätään jo hyvin tomerasti, ja useimmat nelikuiset eivät enää tarvitse lainkaan tukea päänsä kannatteluun. Liiallinen pään tukeminen saattaa hidastuttaa pään kannatuksen kehitystä.

Syli

Vauvan motorista kehitystä tukee hyvin kyljellään, vatsamakuulla tai pystyasennossa omaa vartaloa vasten oleva syliote, sekä kantaminen.

Kylkiasennossa vauvaa kannatellaan vastakkaisen kainalon ja jalan alta. Tuolloin vauvan lihaksisto aktivoituu monipuolisesti. On hyvä muistaa vaihtaa puolta säännöllisesti, jotta kehon lihaksisto kehittyy symmetrisesti. Tätä asentoa voi soveltaa hyvin myös vauvan peppua pestessä.

Vatsamakuu syliasennossa vauva lepää vatsa kantajan käsivartta vasten. Vatsamakuu-asento aktivoi eri lihasryhmiä, kuin kylkimakuu asento. Vatsamakuu syliasennossa erityisesti niskanlihaksisto vahvistuu ja tämä puolestaan tukee päänkannatuksen kehittymistä.

Tärkeää vauvan kantamisessa on muistaa vuorotella kantamispuolia, jotta lapsen vartalon molemmat puolet saavat tukea kehitykselle. Omien hartioiden kannalta on hyvä, että vauvan kantamisasentoja vaihdellaan pitkin päivää. Oman selän hyvinvoinnista on myös tärkeää huolehtia.

Välillä on hyvä rentouttaa vauvan lihaksia keräasennossa, jossa vauvan selkä tukeutuu kantajan rintakehää ja vatsaa vasten. Tällöin kantajan käsivarret kannattelevat vauvaa koukistettujen polvitaipeiden kohdalta. Vauva voi myös nojata aikuisen koukistettujen jalkojen reisiä vasten ja vauvan jalat tulevat aikuisen vatsaa kohti. Tämä asento rentouttaa ylijäntevän vauvan vartaloa.

Opinnäytetyö, vauvan monipuoliset kanto-ohjeet, sivuilta 17-20 löydät kuvia erilaisista motoriikkaa tukevista kantoasennoista.

Katso myös videot:

Vauvan käsittely

Miten vauva nostetaan syliin?

Vauvan pukeminen

Miten vauva riisutaan?

Lähteet:

Pin, T., Eldridge, B. & Galea, M. 2007. A review of the effects of sleep position,
play position, and equipment use on motor development in infants. Developmental Medicine and Child Neurology 2007

Vaasan kaupunki. Asu ja Elä. Terveys ja hyvinvointi. Äitiys-, isä- ja lastenneuvolat. Perhevalmennus. Vauvan Käsittely.

Julkaistu 26.7.2018

Päivitetty: 23.7.2021

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lastenpsykiatrin chat monikkoperheille

Tervetuloa kahdenkeskiseen chattiin! Voit kysyä monikkkoperheen lasten tai aikusten asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Lastenpsykiatrin chat monikkoperheille

Tervetuloa kahdenkeskiseen chattiin! Voit kysyä monikkkoperheen lasten tai aikusten asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Imetyksen etuja

Imetys on luonnollinen tapa ruokkia vauvaa ja suurin osa odottajista onkin halukkaita ja motivoituneita imettämään vauvaansa. Täysimetystä...