Siirry sisältöön

Vastasyntyneen vauvan ihonhoito

27.07.2022 klo 09:00 - Kirjoittanut Vanhemmuuden asiantuntija , Väestöliitto
Vastasyntyneen vauvan iho on hyvin ohut ja herkkä. Vastasyntynyt "kuorii nahkansa" ensimmäisten elinviikkojensa aikana. Iho on tuolloin kuiva ja hilseilevä, erityisesti raajoista ja vatsan alueelta.

Vauvan iholla oleva kina suojaa ihoa ja sitä ei tule pestä ensimmäisten vuorokausien aikana pois. Vastasyntyneen ihoa tulee kuitenkin hoitaa hellävaraisesti päivittäin. Päivittäistä kylpemistä vastasyntyneellä on hyvä välttää, pari kertaa viikossa riittää. Kasvot, kädet, vaippa-alue ja ihopoimut tulee pestä päivittäin, joko vesihanan alla tai lämpimään veteen kastetulla vanulapulla. Iho kuivataan pehmeällä pyyhkeellä taputellen ja hankaamista tulee välttää. Vauvalla on hyvä olla oma pyyhe, joka ei ole muiden käytössä.

Vastasyntyneillä vauvoilla perusvoiteet imeytyvät huonosti eikä niiden tehosta ole näyttöä. Kuivaa, hilseilevää ihoa voi kuitenkin hoitaa hajusteettomalla iho-öljyllä. Vauvan kasvaessa perusvoiteitakin voi alkaa käyttää, jos vauva on kuivaihoinen. Hyväihoista vauvaa ei tarvitse rasvata. Öljyn ja voiteiden hierominen vauvan ihoon on myös hyvä hellittelyhetki, josta vauva oppii nauttimaan.

Noin kuukauden iässä hormoninäpyt ovat tavallisia. Punoittavia, joskus jopa märkäpäisiä näppyjä tulee eniten vauvan kasvojen alueelle, mutta joskus myös ylävartalolle. Ne ovat vaarattomia ja häviävät ajan mittaan itsekseen.

Vaippa-alueen iho pestään päivittäin ja aina ulostamisen jälkeen. Ihoa voi suojata joko talkilla, ihoa suojaavalla suihkeella, sinkkivoiteella tai rasvaisella perusvoiteella. Myös ilmakylvyt tekevät vaippa-alueen iholle hyvää, mikäli se punoittaa.

Hautumia voi tulla vauvan ihopoimuihin herkästi. Hautuman ilmaantuessa on hyvä tehostaa ihoalueen pesuja sekä huolellisia kuivauksia. Lisäksi hautumiin voi laittaa talkkia kosteutta sitomaan. Talkki on hyvä pestä riittävän usein pois ja antaa ihoalueelle ilmakylpyjä.

Julkaistu 5.9.2018

Päivitetty 27.7.2022

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaischat sateenkaarevien lasten ja nuorten vanhemmille 27.6.2023

Pohtiiko lapsesi sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumistaan? Tai kuuluuko hän sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön? Mitä tunteita ja...

Vanhemmuuden päivä

Vanhemmuus on tärkeä tehtävä, jossa jokainen tarvitsee jossain vaiheessa muiden tukea. Silti liian moni sinnittelee hankalassakin paikassa yksin,...

Duo vanhempainvalmennusta vauvaa odottaville kahden kulttuurin pareille

Duo vanhempainvalmennus on tarkoitettu vauvaa odottaville kahden kulttuurin pareille. Englanninkielinen valmennus koostuu vanhempien...