BETA Siirry sisältöön

Sinkkuus Suomessa

Julkaistu 06.02.2019 - Tuottanut Väestöliitto
Sinkkujen määrä on kasvanut. Suomalaisten sinkkujen osuus kantaväestöstä on noin neljäsosa. Yhtenä tärkeimmistä kasvun taustalla vaikuttaneista tekijöistä on vaurastuminen. Sinkkujen joukossa on eronneita, leskiä, lapsettomia ja lapsellisia. Sinkuksi saattaa joutua tahtomattaan tai se voi olla oma valinta. Parisuhdekeskuksen kyselyssä yli 90 prosenttia sinkuista toivoi parisuhdetta.

Joka neljäs suomalainen asuu yksin. Suurin osa heistä on eronnut tai jäänyt yksin puolison kuoltua. Kuitenkin 10 % ihmisistä on niitä, jotka eivät koskaan solmi avo- tai avioliittoa (FINSEX 2015). Yhä isompi osa suomalaisista jää myös perheettömäksi. EU:n tilastolaitos Eurostatin keväällä 2015 julkaiseman vertailun mukaan lapsettomien sinkkunaisten osuus on Suomessa suhteellisesti EU-maiden suurin: toissa vuonna jo lähes 23 prosentissa suomalaistalouksista asui lapseton nainen. Myös sinkkumiesten kotitalouksia (16,5 %) on Suomessa selvästi EU-keskiarvoa (13 %) enemmän. Sinkkumiesten osuus on Suomea korkeampi vain Saksassa. Suomessa sinkkunaisia on eniten isoissa kaupungeissa. Sinkkumiesten osuus taas on suuri maaseudulla.

Miksi sinkkujen osuus on kasvanut länsimaissa näin suureksi? Yhtenä tärkeimmistä tekijöistä kasvun taustalla voidaan nähdä varallisuuden ja hyvinvoinnin nousu. Kehitysmaissa ei yksineläminen onnistuisi ihan taloudellisten realiteettienkaan vuoksi. Länsimaissa ihmiset ovat saaneet mahdollisuuden päättää, millaista elämää he haluavat elää. Ihmiset ovat myös yhä tietoisempia siitä, millaisen parisuhteen he haluaisivat. Pariskunnille suunnattu yhteiskunta on alkanut hiljalleen muuttua, vaikka edelleen parisuhde ja perhe ovat yhteiskunnassa normi (Klinenberg 2012).

Keitä sinkut sitten ovat? Ihminen saattaa joutua sinkuksi tahtomattaan tai sinkkuus voi olla oma aktiivinen valinta. Sinkkujen joukossa on eronneita, leskiä, lapsettomia ja lapsellisia sinkkuja. Niitä, jotka ovat olleet vain hetken ilman parisuhdetta ja niitä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Sinkkujen ryhmä sisältää niin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, että joidenkin voi tuntua jopa hankalalta mieltää itsensä sinkuksi. Saattaa olla, että joku toteaa mieluummin olevansa eronnut tai vaikka yksineläjä. Sinkku sanana voi viitata enemmän ihmisryhmään, joka aktiivisesti etsii puolisoa.

“Sanakirjaa lainatakseni sinkku = unmarried, unwed, unattached, free, without a partner, spouseless, partnerless, a bachelor, a spinster, on the self. Hyllyllä…ei kuitenkaan hyllytettynä, joten kyse lienee vapaaehtoisuudesta.”

Osa yksin asuvista ei kaipaa parisuhdetta tai yhdessä asumista. Osa voi kaivata toisinaan, mutta kokee kuitenkin elävänsä täyttä ja tyydyttävää elämää. Sitten on niitä, jotka todella kaipaavat kumppania ja kärsivät yksinäisyydestä. Parisuhdekeskuksen kyselyssä (n=135) 91 % sinkuista toivoi parisuhdetta. FINSEX-kyselyssä (2015) suurin osa piti parisuhdetta toivottavimpana elämäntilanteena.

”Sinkkuus on yksinäistä, turhauttavaa, pelottavaa ja kamalaa, mutta toisaalta se on vapauttavaa. Se antaa aikaa etsiä itseään ja opetella tuntemaan itsensä.”

Kirjoittajat: Parisuhteen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Voiko tuntemattomaan rakastua vastaamalla yhdessä 36 kysymykseen ja katsomalla toista silmiin neljä minuuttia?

Psykologi Arthur Aron ja hänen kollegansa loivat 36 kysymystä, joiden tarkoituksena on lisätä vähitellen läheisyyttä keskustelijoiden...

Nyytin chat: Miten selvitä kiusaamisesta?

Kiusaaminen satuttaa ja jättää usein syvät jäljet jäljet. Opiskeluyhteisöissä tapahtuva kiusaaminen on ilmiö, joka on syytä ottaa vakavasti....

Bonusäiti-Chat 23.10.2019

Bonusäideille suunnattu vertaisohjattu keskustelu uusperheellisyyden teemoista, paineista, ratkaisuista ja rakkaudesta