Siirry sisältöön

Parisuhteen vaiheet - rakastuminen

03.10.2018 klo 11:05 - Tuottanut Väestöliitto
Toisin kuin saduissa, parisuhde ei säily koko ajan samanlaisena. Siinä voidaan nähdä erilaisia vaiheita. Parisuhteessa on yleensä ensin jonkinlainen rakastumisen, voimakkaan kiinnostuksen tai jopa hullaantumisen vaihe. Sen aikana herää tunne, että jotain uutta ja ainutlaatuista on tapahtumassa.

“Prinssi sai prinsessan ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.”

Rakastuminen voi olla hyvin vahva tunne. Se saa ajattelemaan, että jotain uutta, ainutlaatuista on tapahtumassa. Untakaan ei välttämättä saa, kun ajattelee vain toista. Erillään ollessa tunnit tuntuvat matelevan.

Rakastumisvaiheeseen liittyy vahvasti tarve kuulua yhteen ja löytää läheisyys suhteessa toiseen ihmiseen. Ihmisellä on perustarve luoda pysyviä kiintymyssuhteita; tarve luoda läheisyyttä, liittyä. Tunne yhteenkuulumisesta poistaa yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteen.

Rakastumisen tilaa leimaa myös tietynlainen tapa nähdä toinen. Rakastettu nähdään vahvasti positiivisessa valossa ja häneen suuntautuvat odotukset ovat myönteisiä; olet ihana. Toinen on kuin valkokangas, johon voi heijastaa omia mielikuviaan ihannekumppanistaan. Tähän ihannekumppaniin on helppo olla rakastunut.

Voisi ajatella, että rakastuminen on luontoäidin temppu, jolla se saa ihmiset menemään yhteen, jatkamaan lajia ja luomaan edellytykset parisuhteen syntymiselle ja sitä kautta uusien kehityshaasteiden kohtaamiselle. Toimiva parisuhde on hyvä paikka kasvaa ja kehittyä.

Rakastumisvaihe kestää aikansa, jossain vaiheessa “huuma haihtuu”. Se ei ole kuitenkaan merkki väärästä valinnasta vaan on osa parisuhteen luonnollista kaarta. Se kertoo siitä, että suhde on siirtymässä eteenpäin, itsenäistymisvaiheeseen.

Lue myös artikkeli rakkaudesta.

Kirjoittajat: Parisuhteen asiantuntijat, Väestöliitto

Aihealueet:  Arki , Parisuhde

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Deittailukurssi

Nettideittailu voi alkaa, kun joku pitää kuvastasi, profiilistasi ja kirjoittelustasi. Kirjoittelu johtaa tapaamiseen tai sitten ei. Voit tavata...

Älä jätä parisuhdetta lasten jalkoihin

Kun perheeseen tulee lapsia, moni asia muuttuu ja aikaa läheisyyteen voi olla vaikea löytää. Läheisyys tarvitsee sopivat, rauhalliset olosuhteet,...

Mietitkö, millaista seksin kuuluu olla?

Ihmisen seksuaalisuus ja siten myös läheisyys parisuhteessa muuttuvat läpi elämän. Joskus muutoksiin sopeutumista vaikeuttavat kumppaneiden...