BETA Siirry sisältöön

Opas itkuisten vauvojen vanhemmille - Itkuista vauvaa voi auttaa

Julkaistu 24.10.2018 - Tuottanut Väestöliitto
Vauvan itkuisuus huolestuttaa vanhempia. Kun itku on kovin runsasta, puhutaan koliikista. Koliikkiaika on raskasta sekä vauvalle että vanhemmille. Väestöliiton opas antaa tietoa ja toimivia käytännön ohjeita itkuisen vauvan hoitoon ja rauhoitteluun. Opas tukee koko vauvaperheen hyvinvointia.

Vauvan itkuisuus on hyvin tavallinen ongelma, mutta tietoa siihen on vain vähän tarjolla. Tekemämme materiaali onkin ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se auttaa vanhempia ja antaa heille konkreettisia ohjeita ja pieniä työkaluja toimia itkuisen vauvan kanssa, kertoo yksi kirjoittajista, Juulia Ukkonen-Wallmeroth Väestöliitosta.

Vauvojen itkumäärä vaihtelee

Vauvojen itkuisuus on yksi kestoteema, joka askarruttaa vanhempia Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksen palveluissa. Vanhemmat ajattelevat herkästi, että heissä itsessään on vikaa, eikä tilanteeseen voi vaikuttaa. Nyt tehty opas perustuu Saksassa, Münchenissä kehitettyyn neuvontamalliin, jonka avulla vauvojen itkuisuutta on onnistuttu vähentämään ja tukemaan vanhempien selviytymistä ongelman kanssa.

– Kaikkien vauvojen itkuisuus lisääntyy toisesta elinviikosta alkaen ja itkupiikki saavutetaan noin 6-8 viikon iässä. Yleensä itkuisuus vähenee noin 3-4 kuukauden iässä, mutta noin puolella koliikkivauvoista itkuisuus voi kestää jopa 6 kuukauteen asti, selvittää Ukkonen-Wallmeroth.

Mitä on koliikki?

Varsinaisen koliikin tunnusmerkkejä ovat, että itkuisuus kestää vähintään kolme tuntia päivässä, kolmena päivänä viikossa ja kolmen viikon ajan. Vauvoista noin 10 prosentilla lasketaan olevan koliikki. Koliikin taustalla voi olla mm. vauvan herkkä temperamentti ja hänen vasta kehittymässä oleva itsesäätelykykynsä.

Mikä ihmeen itsesäätely?

Opas tarkasteleekin vauvan itkuisuutta ja koliikkia vauvan itsesäätelyn näkökulmasta. Itsesäätely on vauvan yksilöllinen kyky säädellä oman kehon toimintoja, liikkeitään, tunnetilojaan ja aistimuksiaan. Joillakin vauvoilla itsesäätelykyky on syntymän jälkeen jo suhteellisen hyvin kehittynyt, mutta toisilla sen kypsyminen vie enemmän aikaa. Nämä itsesäätelyä pidempään harjoittelevat ovat usein kovin itkuisia.

Itsesäätelyn hitaampi kypsyminen aiheuttaa mm. sen, että vauva ei kykene itse rauhoittumaan ja nukahtamaan, vaikka kaipasi kipeästi unta. – Vastasyntynyt vauva jaksaa olla valveilla kerrallaan vain noin kaksi tuntia, tyytyväisenä hän pysyy usein reilun tunnin ajan. Tämän jälkeen hän tarvitsee rauhoittumista ja unta. Vanhemman tehtävänä on helpottaa tilannetta, kun vauva on väsynyt, itkuinen eikä kykene nukahtamaan, sanoo Juulia Ukkonen.

– Tällöin virikkeiden määrää täytyy vähentää. Rauhoittelussa kannattaa käyttää yksinkertaisia ja toistuvia toimintamalleja. Vauva oppii hitaasti, eikä rauhoittelutapaa saisi jatkuvasti vaihtaa tai kokeilla uusia niksejä.  Rauhalliset ja toistuvat tavat tuovat pulmaan pitkäkestoisen helpotuksen. Voimakkaat rauhoittelutavat auttavat vain väliaikaisesti ja väsyttävät vanhemmat, mutta eivät sovellu jatkuvaan käyttöön.

Koliikki ja itkuisuus koettelevat vanhempien voimia. Oppaassa on konkreettisia neuvoja myös niihin tilanteisiin, kun oma pinna meinaa palaa ja voimat tuntuvat vähenevän.

Maksuton opas tukee paitsi vauvan hyvinvointia myös vanhempien jaksamista sekä onnistunutta varhaista vuorovaikutusta.

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Itkuinen vauva ja koliikki; opas vanhemmille. Toim. Anja Saloheimo, kirjoittajat Suvi Laru, Riikka Riihonen ja Juulia Ukkonen-Wallmeroth. Väestöliitto 2014.

Oliko tästä sinulle apua?