Siirry sisältöön

Murrosikä on tunteiden myrskyä ja suojaisaa säätä

22.10.2018 klo 14:37 - Tuottanut Väestöliitto
Murrosikä on nopeaa kasvun ja muutoksen aikaa. Lapsi muuttuu biologisen, sosiaalisen sekä tunne-elämän ja järjen kehityksen myötä vähitellen aikuiseksi.

Hormonitoiminnan vilkastuminen alakoulun viimeisillä luokilla, viimeistään yläkoulussa, käynnistää fyysisen muutoksen. Noin 20 ikävuoteen mennessä nuori on saavuttanut myös muilla osa-alueilla pysyvämmät aikuisen valmiudet.

Nuori vastaa kehitystehtäviin oman temperamenttinsa ja kypsymisensä mukaisesti, aikuisten tuen ja ohjauksen turvin. Myös ikätovereiden – kavereiden ja nuorisoporukoiden – rooli on tärkeä. Nuoren elämää tasapainossa pitävät pöydänjalat vahvistuvat vähitellen. Jos nuori tuntee olevansa jostain syystä “erilainen” nuori, tarvitsee hän erityistä tukea.

Murrosikä on nuoren kamppailua sen elämän peruskysymyksen kanssa, mikä hän on suhteessa toisiin ihmisiin. Muutoksen myllerryksessä nuori muodostaa vähitellen itsenäisen, aikuisen identiteetin.

Nuoren muuttuessa ja kasvaessa perheen vuorovaikutuskin muuttuu. Arki murrosiässä olevan nuoren kanssa on vanhemmalle antoisaa, joskus myös haastavaa aikaa. Samankin perheen lapset käyvät murrosikää läpi jokainen omalla tavallaan. Vanhemman voi olla vaikea löytää uusissa tilanteissa omasta ”työkalupakistaan” kulloinkin toimivaa välinettä.

Tämä kehitysvaihe, uhma, kapina ja raivostumisen puuskatkin ovat kuitenkin välttämättömiä nuoren suunnistaessa kohti aikuisuutta. Arjen tilanteissa nuori saa parhaimmillaan mallin rakentavasta haastavien tunteiden ilmaisusta.

Kirjoittajat: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...