
Miten voin rauhoittua, kun koronavirustilanne ahdistaa?
Rajaa koronauutisten seuraamista
Tieto voi lisätä tuskaa, ja varsinkin klikkiuutiset. Välillä kannattaa ottaa tietoisesti taukoa median seuraamisesta ja keksiä muuta mukavaa puuhaa ja ajateltavaa. Omaa päätä voi säästää myös seuraamalla virallisia informaatiokanavia, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL), sekä oman kotikunnan terveydenhuollon tiedotuskanavia ja ohjeita. Keskustelupalstoilla juttu lähtee helposti laukalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulle pääset tästä.
Ulkoilu vaikuttaa mielialaan
Ulkoilu ja metsässä liikkuminen vähentävät tutkitusti stressiä ja sitä voi tehdä myös kaverin kanssa. YouTubesta löytyy myös paljon videoita liikkumiseen, kuten Just dance- , jooga ja lihaskuntotreenivideoita. Nyt voisi olla aikaa opetella jotain sellaista, jota et ole aiemmin ehtinyt?
Ota nuorille suunnatut chat-kanavat haltuun
Vaikka koronavirus on isosti esillä ja vaikuttaa moneen asiaan, mieltä voi askarruttaa myös arkisemmatkin tilanteet ja huolet. Useat tahot, esimerkiksi nuorisotalot, ovat siirtäneet nyt toimintaansa verkkoon. Omista ajatuksista ja tunnelmista voi keskustella läheisten lisäksi ammattilaisten kanssa. Nuorille suunnattuja verkkopalveluja löydät kootusti Netarin chat-aikataulusta täältä.
Pidä yhteyttä ystäviin ja läheisiin
Poikkeusolojen ohjeiden mukaan, ikäihmisten luona vierailut tai riskiryhmiin kuuluvien tapaamiset kannattaa jättää väliin. Kuitenkin itseä ja toisia voi ilahduttaa ja osoittaa myötätuntoa pitämällä yhteyttä viesteillä ja puheluilla. Koronaviruksen nopean leviämisen estämiseksi ja hoidon riittävyyden takaamiseksi on ehdottoman tärkeää, että kokoontumisia ja myös kavereiden tapaamisia oikeasti vältettäisiin.
”Suurin osa ihmisistä sairastaa taudin lievänä. Parhaiten voit suojella itseäsi tartunnalta kiinnittämällä huomiota käsien pesuun ja rajaamalla ihmisten tapaamiset minimiin.”
Päivärytmi ja rutiinit auttavat opiskelussa
Koulun ja opintojen siirtyminen etäyhteyksiin herättää myös monenlaisia ajatuksia. Toiselle voi olla helpotus, että koulupäivän voi rytmittää omaan tahtiin ja toista taas mietityttä koulutehtävien tekeminen. Vaikka aamulla nukkuisikin tavallista kouluaamua pidempään, niin lukujärjestyksestä kiinni pitäminen loppupäivästä, voi auttaa tehtävien valmiiksi tekemisessä.
Hae tukea ja keskustele ajatuksistasi
Poikkeustilanteessa moni asia muuttuu tavallisesta ja muutokseen sopeutuminen vie aikaa. Jokainen reagoi muuttuneeseen tilanteeseen omista lähtökohdistaan käsin, eikä yhtä oikeaa tapaa ole olemassa. Oman jaksamisen kannalta on hyödyllistä miettiä niitä ratkaisuja ja asioita, joihin itse voi vaikuttaa. Jos huomaat kovasti murehtivasi asioista, niin se on tosi hyvä syy keskustella omistaa ajatuksista läheisen tai ammattilaisen kanssa.
Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto
Asiasanat: korona, koronavirus, korona-virus, corona, covid-19, covid19